Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2016.

Touhujen viikko

Kuva
Tämä viikko aloitettiin maanantaiaamun uimareissulla Firan montuille. Uintikausi siis virallisesti korkattu! Myöhemmin maanantaina huristettiin myös moikkaamaan kasvattajaa (ja grillaamaan, kiitos vielä!). Oli jokseenkin väsynyt koira illalla meillä...

Tiistai oli ansaitusti lepopäivä, kun maanantain hulinoinneista toipuminen otti aikansa. Keskiviikkona sen sijaan tartuttiin tokohärkää sarvista ja suunnattiin kimppatreenaamaan Heidin ja Särmä-mudin kanssa. Oli hyödylliset treenit, kerta kaikkiaan! Saatiin seuraa paikkikseen ja päästiin treenaamaan eriaikaisia käskytyksiä. Aika herkästi Noppa menee maahan väärän ihmisen käskystä, joten sitä täytyy treenailla enemmän. Perusasentoon se puolestaan nousi lähes poikkeuksetta vain mun käskystä.


Paikkiksen ja käskytysten lisäksi treenattiin ylemmissä luokissa vastaantulevaa koirien luoksetuloa rivistä. Noppa oli ihan hämmästynyt moisesta, kun ei oltu aiemmin sellaista puuhattu. Mutta remmin mitalla se pysyi alkusählingin jälkeen kivasti, va…

Kepit!

Kuva
Lauantaiaamun aksahommissa tehtiin tänään(kin) kokonaisia keppejä ohjureilla. Saatiin vihdoin hommaa videollekin:


Ihan jees. Ensimmäiset toistot oli ihan ei-Noppaa, videon kuvannut treenikaverikin vähän ihmetteli. Selvästikään ei keppihomma ole Nopalla vielä kirkkaana mielessä, koska toisto toiston perään meno oli sutjakampaa ja loppua kohti myös vauhti kasvoi. Jatketaan siis harjoituksia!
Keppien lisäksi juostiin pientä kahdeksan esteen rataa, jossa mahdollisina kompastuskivinä takaakierto+valssi ja hyppyjen hakeminen vinoista linjoista. Noppa osaa, omat linjaukset hakee vielä paikkaansa, mutta kivoja suorituksia tehtiin.

Tokomies Noppa-Hoppa

Kuva
Vietettiin alkuviikko mökillä, ihan parasta <3 Helle ei ihan hellinyt, mutta muuten kelit oli mitä mainioimmat, ja saatiin kaikki kaivattu breikki tavisarkeen. Noppa kävi kerran uimassa -vahingossa tosin- , mutta jätettiin suosiolla kunnon vesipetoilut odottamaan lämpöisempiä säitä.

Jostain syystä tokohommat on viime aikoina inspiroineet mua tavallista enemmän. Niinpä ollaan puuhailtu tokon parissa useammakin kerran viikossa. Nopalla on koko puuhaan hirvittävän kiva asenne ja sen normaalistikin leveä virnistys kasvaa huikeisiin mittasuhteisiin, kun alan kaivaa tokokamppeita esille.

Alokasluokan liikepaketti alkaa olla aika hyvin hallussa. Seuraaminen meinaa tosin mennä edelleenkin keulimiseksi, eikä luoksetulon suora perusasento tahdo löytyä, mutta muuten tuntuu hyvältä liikkeiden suhteen. Paikkamakuukin on yksin treenatessa vahva, mutta ulkopuolisen häiriön ja kanssamakoilijoiden tarve olisi nyt suuri. Samoin tarvittaisiin vieraita ja tuttuja, ketä tahansa, käpälöimään Noppa-Hopp…

Synttäripimut

Kuva
Huhtikuun kiireissä unohtui ihan päivittää etälauman synttärikuulumiset. Alkuviikko vietettiin kumminkin mökkimaisemissa, Siiri & Selma tokikin myös messissä, ja saatiin tyttösistä napsittua uunituoreita synttäripotretteja. (Älkää välittäkö taustan vaappuvasta Saimaasta - koirathan ne tässä on pääasia ;))




Tipitii-koira Siiri Liehkunen täytti vappuaattona 30.4.2016 jo 13 vuotta. Alkuvuoden terveyskuulumisiin ei ole juurikaan tullut lisättävää, eli meillä on ikäisekseen ihan superteräsmummo. Siiri rakastaa edelleen omaa ääntään ja ruokaa (en ole varma, kumpi on ykkösenä sen elämässä) ja jalka nousee lenkillä erityisesti silloin, kun Siiri saa olla vapaana. Ja melkein kaikki lenkit se lenkkeileekin ilman hihnaa. Supermummeli-Siiri! <3


Päivää Siiriä aikaisemmin eli 29.4.2016 vietti kymppisynttäreitään peikkokoira Selma Tiitiäinen. Selma on edelleen terve kuin pukki. Se elää omassa menninkäismaailmassaan tyytyväisenä ja ihmettelee maailman menoa. Selman elämän suurin ilo on ruo…

Kesän aksatreenit korkattu!

Kuva
Viime lauantaina korkattiin kesän agilitytreenit Koiviksen kentällä. Kivasti saatiin täksi kesäksi remmiin mukaan myös Paavo, ja ensimmäisellä treenikerralla meillä olikin vahva shelttiedustus: treenaamassa olivat vain Paavo ja Noppa.

Rakenneltiin pieni radanpätkä, josta allaoleva video:



Kiitos Saanalle kuvaamisesta! (Videolla ei luonnollisestikaan tämä asia näy), mutta Noppa irtoaa jo tosi hienosti myös niille hypyille, jotka eivät ole kohtisuorassa linjassa sen kanssa. Lisäksi olin siitä (ja itsestäni myös :D) tosi ylpeä, koska Noppa pystyi mun sähläyksistä huolimatta jatkamaan rataa. 
Ratatreenin lisäksi tehtiin keppejä, kun vihdoin päästiin taas ohjureiden kanssa samalle kentälle. Ensin puolikkaat kepit molemmin puolin, ja sitten monen kuukauden tauon jälkeen kokonaiset kepit. Hiukan haparoivaa menoa ja vauhtia puuttuu, mutta suunta on hyvä!

Vieraileva tähti

Kuva
Näköjään huhtikuun kiireet jättivät jälkensä myös blogin puolelle: yksi ainut postaus koko huhtikuun aikana! Kiireet onneksi vähenevät mitä pidemmälle kohti kesää mennään :) Vappuviikonloppu hurahti tiiviisti töitä tehdessä, ja tänään maanantaina ollaan saatu nautiskella ansaitusta vapaapäivästä. Ja mikäs tässä on nautiskella, lämmintä piisaa +17 asteen verran ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta.


Pitkästä pitkästä aikaa suunnattiin nenämme agilitykentälle. Käytiin myös hakemassa kotipäivää viettävä Hamlet mukaan, ja lenkkeiltiin ensin tunnin verran, jonka jälkeen siirryttiin agin pariin. HAUn ulkokentille porotti aurinko kuin mikäkin, mutta tauot varjossa ja vesikuppi riittivät pitämään koirapojat tyytyväisinä.

Nopan kanssa treenailtiin pientä radanpoikasta, jossa hyppyjä ja putkia, ja erityishuomiota kiinnitettiin putkijarruihin ja hyppyjen välistävetoihin. Aika paljosti Noppa vielä kaarrattaa, ja käännökset voisivat olla paljon tiukempiakin, mutta eiköhän aika ja treeni tee …