Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

BATtia ja nakkia

Kuva
Heinäkuussa ollaan käyty nyt kahtena perjantaina Viikissa BATteilemassa. Molemmilla kerroilla saman koirahäiriön kanssa. Tänään, toisella treenikerralla, treeni eteni siihen, että yhtäkkiä molemmat koirat heittäytyivät leikkiinkutsuasentoon, ja niin sitä sitten mentiin pitkin peltoa. Onnistunut treeni siis :)


Noppa teki molemmilla kerroilla treeniä hienosti, tosin melko suurella namiavustuksella aluksi. Sillä selvästi kestää aina jonkin aikaa päästä treeniin kiinni. Kun kiinnitän sille treenihihnan, se jää jumitteleman paikalleen ja tuijottelee, että mitäs haluaisit että teen, eikä juurikaan välitä häiriöstä. Loppupäässä treeniä se kuitenkin nuuskutteli jo hienosti itsekseen ja selvästi ohjaili, mihin suuntaan milloinkin halusi.


Keskiviikkona kävi tätini meillä tekemässä ihmistreeniä Nopan kanssa. Nakkipussi tyhjeni nopeasti ja Noppa tarjosi hienoja temppuja tädilleni. Kerran rähähti, kun en huomannut sanoa, ettei ole fiksua yläilmoista käsin yrittää silittää Noppaa. Yhteen rähähdyske…

Syvistä vesistä

Kuva
Huhhuh, täällä sitä taas ollaan. Parin viikon blogihiljaisuus takana, nyt uusin voimin ja fiiliksin eteenpäin. On meinaan ollut nyt hetken sellainen olo, ettei yhtään vähempää voisi mitkään koiratouhut ja oikeastaan edes koiran omistaminen napata.

Pienistä puroista kasvaa iso virta, näin tässäkin tapauksessa. Paljon pieniä ärsytystä aiheuttavia juttuja vähän turhan samanaikaisesti: jälleen poissa pelistä oleva Jaakko (tällä kertaa ei onneksionneksionneksi mitään niin vakavaa kuin vuosi sitten! :)); töissä tapahtuneet muutokset; yhtäkkiä taas ihmisiä kyttäilevä ja aiempaa rähjäherkempi Noppa; pään pyörittely Nopan terveysasioissa (yhtenä iltana huomasin Nopan takapään haisevan ihan tajuttoman pahalta. Ei muutoksia ruokavaliossa, ei mitään mikä olisi tuon voinut selittää. Jätettiin tuolloin kesken ollut Pepcid-kuuri kesken, ja varmuuden vuoksi tiputin ruokavaliosta myös paria viikkoa aiemmin aloitetun uuden Barking heads -nappulan. Pikkuhiljaa haju väheni ja poistui lopulta kokonaan.)



S…

Heinäkuu!

Kuva
Heinäkuu helteineen on täällä (tosin ne helteet taitaa olla jo taaksejäänyttä elämää...). Nyt vasta tuntuu siltä, että on oikeasti kesä, kun aurinko paistaa ja lämpötila on reippaasti plussan puolella.

Nyt blogiinkin vähän kuulumisia heinäkuun alkumetreiltä ja kesäkuun viimeisiltä päiviltä. Kesäkuu saatiin päättää komeasti Kulomäen täyttömäeltä Saran ja Hamletin kanssa, ja tätä postausta värittävätkin Saran ottamat muikeat reissukuvat :)

Viikko sitten tiistaina tokoiltiin Heurekalla. Näin viikko treenien jälkeen en ihan hirveästi muista, mitä kaikkea treenailtiin, mutta joka tapauksessa hienosti meni. Ihan treenien loppusuoralla sain hämmästellä Nopan pääkopan viimeaikaista kehitystä: oltiin kaikki koirakot suht tiiviissä ringissä, koirat noin metrin välein. Siinä sitten tehtiin peruskäskytyksiä koiran sivulta ja edestä ja koiran kiertämistä. Noppa teki näpsäkästi hommia, vaikka sen molemmilla puolilla oli toinen uroskoira. Kaiken kukkuraksi koko illan taivaalla väijynyt ukkosrintam…