Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Loppukesän kuulumisia

Kuva
Blogihommat ovat jääneet vähän paitsioon tässä kesän kiireissä, joten nyt seuraa tiivis paketti loppukesän touhuiluista:

Nopan kanssa päästiin elokuun puolivälissä käymään Koiviksessa agihommissa lappalaisten omatoimitreeneissä. Harmittavasti sattui kuuma päivä, joten menoa piti vähän himmailla, mutta toisaalta ratatreenien sijaan päästiin keskittymään kunnolla puomiin ja keppeihin. Puomi me osataan nyt yksittäisenä esteenä, joten täytyy seuraavaksi ruveta tekemään sitä osana rataa. Kepit Noppa taitaa kolmen ohjurin voimin ja hakee niille kivasti monesta kulmasta, mutta osana rataa kepit eivät vielä oikein suju, koska niille pitäisi malttaa kasata ajatukset eikä kaahottaa muina reikäpäinä. Treeniä treeniä siis!

Talvella jatketaan ainakin Nopan kanssa lappalaisten Sporttiksen agivuorolla, ja sinne kulkeminenkin helpottuu nyt kovasti, kun talouteen muuttaa nyt syksyn aikana auto! Vielä hiukan arvon, otanko Nutullekin oman treenipaikan. Toisaalta olisi kiva puuhata sen kanssa kaikenlais…

Lomalla viimeinkin!

Kuva
Kulunut viikko vietettiin koko perheen voimin mökillä. Melkein koko ajan satoi, eikä lämpömittari tainnut kiivetä +15 asteen yläpuolelle, mutta asenteestahan se loma riippuu, eikä säästä ;) Urheasti sinniteltiin mökkitunnelmissa, lämmitettiin takkaa ja saunaa ahkerasti ja tehtiin lomajuttuja.



Nuttu suoritti uimamaisterin tutkinnon useampaankin otteeseen, kun se päätti käydä pulahtamassa vilpoisessa Saimaassa. Ihan omaehtoista moinen uiskentelu ei luonnollisestikaan ollut, vaan Nöttis päätyi uimasille sählättyään laiturilla vähän turhan innokkaasti ja huolimattomasti. Koska keli oli mitä oli, niin uimareissujen jälkeen tehtiin nuttukääryle, joka kannettiin pyyhkeen sisällä toviksi saunaan kuivattelemaan ja lämmittelemään. Myös toisenlaisia lämmittelysysteemeitä testattiin:

Nopan kanssa kävin kertaalleen juoksemassa, ja olipa siitä aika siistiä päästä hetkeksi aikuisten hommiin ilman Nöttöstä!


Mustikkametsässäkin käytiin (ja sienimetsässä ja viinimarjapuskissa!), ja Noppa opetti Nutulle…

Ekoja kertoja

Kuva
Sitten edellisen kirjoituksen Nutulle on tapahtunut vaikka mitä jänniä juttuja ekaa kertaa sen pienen elämän aikana!


Eka rokotus ei pikkuneitiä juuri hetkauttanut. Hän halusi itse kävellä kotoa Mevettiin ja takaisin, odotusaulan lattialla hän hengaili lunkisti ja eläinlääkärin pöydällä pönötti kuin vanha tekijä ja popsi herkkuja. Rokotuksen jälkeen pussasi lääkäriä.


Rokotuksen jälkeen käytiin kotona nukkumassa pikapäikkärit ja suunnattiin Nutun ekalle junamatkalle keskustaan. Siellä suuntana oli Stockmann ja Mustin ja Mirrin Trimmis, jossa Nuttu pääsi vieraan ihmisen käsiteltäväksi ja kopeloitavaksi. Vähän pentuhaituvia harjailtiin ja kynnet leikattiin, ja pientä vastaanpyristelyä lukuunottamatta Nuttu oli käsittelyssä oikein nätisti. Kotiin huristettiin bussilla, jossa nukkumapaikaksi oli ihan pakko saada viereisellä penkillä lojunut reppu.


Sisarustreffit eivät kuulu ekoihin kertoihin, kun siskojen ja veljen kanssa on tullut jo pariinkin otteeseen leikittyä. Mutta tämä on hirveän kiv…