Shelttileiri Inkoossa 23.-25.5.

Tuleepa nämä päivitykset nykyään "hiukan" viiveellä... Yritetään siis tsempata!

Toukokuun loppupuolella vietettiin shelttimäinen viikonloppu Inkoossa ESSien järkkäämällä shelttileirillä. Sää suosi vähän liiaksikin, lämpömittari pysytteli nimittäin 30 asteen tietämillä koko viikonlopun ajan. Ohjelmassa oli paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia, minkä lisäksi tietenkin vietettiin aikaa shelttikamujen kanssa ihan mahtavissa maisemissa.

Meidän reissu käynnistyi perjantai-iltapäivänä, kun pakkauduttiin Saanan, Paavon ja Nopan kanssa autoon. Tavaramäärä oli, sanoisinko, vähintäänkin kohtuullinen. Mahduttiin silti!

Reissumiestä naurattaa.
Perjantai-illan ja -iltapäivän ohjelmaan kuului majoittuminen ja ympäristöön tutustumista, minkä jälkeen jätimme koirat vilvoittelemaan huoneeseen (kuin sattuman kauppaa -meille sattui ilmeisesti koko majapaikan ainut ei-helteinen huone! :D) ja lähdimme itse kuuntelemaan koirafrisbeeluentoa. Treenailtiin myös erilaisia frisbeeheittoja, jotka ihme kyllä alkoivat meikäläiseltäkin lukuisten toistojen jälkeen sujumaan. Varsin valaiseva kokemus tutustua ihka uuteen lajiin! Heittotreeneistä innostuneena olenkin kotona alkanut heitellä Nopalle frisbeetä hiukan aiempaa suunnitellummin -tällä hetkellä treenaillaan siis lyhyin heitoin kopin ottamista.

Pimeä kuva, mutta ah niin ihania maisemia!
Lauantaiaamuun herättiin vähintäänkin väsyneinä. Nuoret herrat kuluttivat hiukan liian suuren osan yöstä painimiseen ja erityisesti Noppa myös käytävän äänille pöhisemiseen. Nopeasti sitä kumminkin heräsi kauniissa aamulenkkimaisemissa ja aamupalan äärellä.

Meidän treenirupeama alkoikin jo yhdeksältä lauantaiaamuna Anu Rajaheimon agilitykoulutuksen parissa. Samassa ryhmässä oli monentasoista aksamenijää, alkaen meistä täysin untuvikoista päättyen kokonaisia ratoja osaaviin koirakoihin. Hyvin kuitenkin treenit saatiin räätälöityä jokaisen oman tason mukaan. Parin tunnin koulutuksen aikana päästiin tositoimiin kolmesti, eli myös taukoja oli onneksi tarpeeksi. Ekaksi treenailtiin hypyn tarjoamista, eli koiran itsenäistä hakeutumista hypylle. Naksun avulla Noppa hiffasi homman yllättävänkin nopeasti. Taukoilun jälkeen päästiin treenaamaan vauhdikasta hyppyä Saanan pitäessä Noppaa kiinni ja mun kutsuessa sitä hypyn toiselta puolelta luokse. Vikalla treenikerralla kokeiltiin putkea, joka oli aluksi aika ihme juttu, mutta muuttui nopeasti kivaksi.

© Janita Peltola
© Janita Peltola
Omien treenien lomassa ehti katsella hyvin myös muiden treenejä, ja olipa tosi kivaa päästä näkemään mm. Paavo-veikka ekaa kertaa tositoimissa! :) Kaikenkaikkiaan tykkäsin tästä koulutuksesta sekä kouluttajasta tosi kovasti, meidän kipinä päästä aloittamaan lajin harrastus vain kasvoi entisestään!

Loput lauantaipäivästä vietettiin ruokailun, päiväunien ja minilenkkien parissa. Illalla saunottiin ja grillailtiin, ja illan viiletessä lähdettiin vielä Janitan, Saanan ja koirien kanssa kiertämään leiriläisiä varten rakennettu luontopolku. Kauniita oli maisemat ja koiratkin jaksoivat lenkkeillä aavistuksen paremmin kuin auringonpaahteessa.

Veljesten yhteiset puuhat. © Janita Peltola
Mysi, Paavo, Noppa, Nana. © Janita Peltola
© Janita Peltola
Lauantain ja sunnuntain välinen yö saatiin nukkua loistavasti. Noppa heräsi yhden ainokaisen kerran (oksentamaan päivällä syömänsä heinäkilon...)! Sunnuntaina meillä olikin sitten hyvin levänneitä ihmisiä ja koiria.

Aamulenkkirällääjät.
Sunnuntain ohjelmaan kuului agility- ja koiratanssikoulutuksia, joita mekin käytiin kuunteluoppilaina hiukan seuraamassa. Iltapäivän auringossa yritettiin vielä skarpata omien tokotreenien parissa. Tokokouluttajana meillä oli Nadja Böckerman, jolta saatiin uusia, hyviä vinkkejä.

Aloitettiin luoksepäästävyydellä. Kerroin, että Noppa on siinä melko epäluotettava heppu. Nadja ehdotti, että opettaisin Nopalle jonkun vihjesanan, josta se tietäisi, että vieras ihminen on tulossa moikkaamaan. Loogista, eikö? Oman pienen pääni sisällä olen koko ajan ajatellut, että luoksepäästävyydessä kontaktin muhun täytyy olla sataprosenttinen, jotta hallitsen Noppiksen tuossaa epävarmassa tilanteessa. Mutta tietystihän on koiran kannalta paljon kivempi, jos se tietää, että kohta joku tulee moikkaamaan. Totta kai se saattaa rähähtää, jos kesken täydellisen kontaktin joku tulee rapsuttamaan ilman mitään etukäteisvaroitusta! Höpsö minä.

Jatkettiin paikkamakuulla, johon kaikki koirat osallistuivat oman tasonsa mukaan. Minuutin (? muistankohan oikein?) kestäneen paikkiksen aikana pidin Noppaan välimatkaa muutaman metrin ja kävin kerran palkkaamassa. Hyvin pysyi jätkä vieraassakin porukassa, vaikka jokunen koira taisi ylöskin nousta, ja ainakin ohjaajat aiheuttivat ylimääräistä trafiikkia, kun muitakin koiria käytiin välillä palkkaamassa. Taitava miekkonen! <3 Palautetta saatiin ainoastaan alun hiukan vinosta perusasennosta, mistä koira tietenkin valahtaa myös vinoon makuuasentoon. Tästä lähtien onkin siis kiinnitettävä huomiota perusasennon suoruuteen! Kysyin neuvoa myös siihen, miten kitken Nopalta ylimääräiset kurkkimiset pois. Sehän siis pysyy makuussa, mutta pyörittelee päätään jatkuvasti. Nadja ohjeisti treenaamaan lyhyemmällä välimatkalla ja kieltämällä kurkkimisista. Palkataan vain oikeasta suorituksesta. Jälleen melko loogista. Itsehän olen palkannut aina ja iankaikkisesti, oli paikkis millainen tahansa.

© Satu Tuominen
Me treenattiin ekalla omalla vuorolla seuraamista. Oli kuuma! Noppakin oli ihan tahmea, tuli sivulle hitaasti löntystäen. Eikä ainakaan edistänyt milliäkään seuraamisissa... Seuraavia vinkkejä saatiin:
- koiran voi pyytää sivulle eri tavoin varioiden: kohteen kiertämisen/itsensä ympäri pyörähtämisen jälkeen, jalkojen välistä pujotelun jälkeen... tälleen saadaan intoa tekemiseen.
- mun on palkattava sivulletulosta ja seuraamisesta enemmän leikkimisellä kuin namilla. Ja erityisesti mun on itse leikittävä Nopan kanssa, eikä aina vain heitettävä lelua sille.

© Satu Tuominen
Toisella omalla vuorolla päätin ottaa vain ja ainoastaan vauhtiluoksarin, jotta saadaan treeneistä hyvä loppumaku meille molemmille. Noppa ampaisi kuin raketti, minkä jälkeen leikittiin oikein kunnolla. Hyvä fiilis jäi!

© Satu Tuominen
Tokojen jälkeen pakkailtiin ja lähdettiin kohti kotia. Matkalla pysähdyttiin uittamaan koirat, mikä tulikin tarpeeseen. Kovin hiljaista oli takakontissa koko kotimatkan ajan.

Leirikamut <3
Kokonaisuudessaan leiri oli oikein mukava ja antoi uutta kipinää harrastamiseen koiran kanssa. Paljon jäi vielä kokematta ja treenaamatta; haku, koiratanssi ja koirafrisbee odottakoon siis ensi kertaa! Kiitos leirikamuille :)

Sunnuntai-iltana kotona

Kommentit

  1. Kiitos sinun, miekin sain boostia hoitaa oman päivitykseni samasta aiheesta ;D

    VastaaPoista
  2. Katosikohan mun aiemmin lähettämä kommentti johonkin?! Ihan muistelisin kommentoineeni tätä postausta jo...

    Mutta siis mainio idea tuo vihjesanan lisääminen vieraan ihmisen lähestyessä koiraa. Täytyy ehdottomasti ottaa käyttöön Mysin kanssa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BAT

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Alkuvuoden seikkailuja