Kohti parempaa elämää

Tänään meillä vieraili eläintenkouluttaja Liisa Tikka koirakoulu Masseterista. Aiheena oli nimenomaan tuo Nopan kummallinen pelkokäyttäytyminen Jaakkoa kohtaan joissakin tilanteissa. Tästä olen blogiinkin kirjoitellut mm. täällä ja täällä.

Metsänhenki
Aluksi istuimme alas ja pohdimme erilaisia syitä Nopan käytökselle. Kertauksen vuoksi: Noppa ei pelkää Jaakkoa tosiaankaan aina. Aamuisin se loikkaa intoa puhkuen herättämään Jaakon. Myöskin silloin, kun minä olen kotona, elämä on varsin auvoisaa. Välillä Noppa ei kuitenkaan halua lähteä Jaakon kanssa lenkille tai ottaa Jaakolta ruokaa vastaan. Syksyllä pojat kokeilivat temppujen harjoittelua yhteisenä puuhanaan, ja tällöin edettiin pikkuhiljaa siihen, että Noppa ei enää uskaltanut leikkiä Jaakon kanssa palkkaleikkejä. Namit kyllä kelpasivat.

Liisan veikkaus Nopan käytökseen oli sama, mitä olimme jo itsekin pohtineet. Että Noppa olisi jossakin tilanteessa joskus päässyt säikähtämääm jotakin hiuksenhienoa pikkujuttua. Liisan mukaan tuo pikkujuttu on saattanut olla joku todella hämäräkin, kuten vaatteet, haju, asento, pieni ele. Syy omituisuuksiin voi olla myös se, että nohevana ja säpäkkänä koirana Noppa on joskus päässyt turhautumaan Jaakon kanssa.

Riekkujaiset Haltialassa Kurun ja Haltin kanssa
Koska on kuitenkin aikamoista hakuammuntaa ryhtyä etsiskelemään sitä, mikä alkuperäisen reaktion on aiheuttanut, ryhdyimme miettimään asioita, joilla päästäisiin eteenpäin. Kotiläksyksi saimme ensimmäisenä ostaa Adaptil-pannan Nopalle kaulaan. Itselläni on feromoneista varsin hyviä kokemuksia Siiri-mummelin kohdalla, koska ennen automatkoilla hyperventiloinut Siiri on feromonisuihkeen avulla matkustanut rauhassa nukkuen kaksi Lapin-matkaa. Kaikilla koirilla feromonit eivät tietenkään toimi, mutta aina kannattaa yrittää.

Lisäksi ryhdymme nyt opettelemaan käsikosketusta. Sitä jo vähän aloittelimmekin: ensin niin, että Noppa koski mun käteen --> palkkaus. Sitten niin, että Noppa kävi koskemassa Jaakon käteen --> palkka minulta. Sitten Noppa ryhtyi tarjoamaan palloa Liisalle, joten ei muuta kuin käsikosketus ja pallo lensi. Jaakko teki Nopan kanssa samaa menestyksekkäästi. Tätä siis treenataan ja vahvistetaan, ei kuitenkaan liikaa, ettei turhautumista/ahdistumista pääse syntymään. Ja onhan käsikosketuksen osaaminen hyvä juttu myös normiarjessa -esim. ohituksissa tmv.

Noppa ja Jaakko saivat myös luvan jatkaa tempputreenejään. Aluksi kuitenkin niin, että treenailevat temppuja, joissa Noppis ei joudu olemaan liian lähellä Jaakkoa. (esim. rahille kiipeäminen, laatikkoon meneminen...)

Luottavaisin mielin tästä eteenpäin :)

Edellispostauksesta unohtunut kuva näistä rakkaista.

Kommentit

  1. Mä olenkin jo odottanut tätäm aihepiirin käsittelyä. Kiva, että kyse kuitenkin noin pienestä , mutta kiusallisesta ongelmasta.

    VastaaPoista
  2. Mulla on jotenkin mennyt tämä koko teksti sivu suun! Mutta hienoa, että saitte asian eteenpäin ja ammattilaisen katsomaan tilannetta! :) Miten arki nyt rullaa? Onko edistystä tapahtunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko meidän ajattelumalleissa tai tiedostamattomassa käyttäytymisessä tapahtunut jotain muutoksia, mutta tuntuu, että arki sujuu helpommin ilman, että oltaisiin mitenkään kamalasti tehty asian eteen mitään. Feromonipanta on kaulassa; ei olla mitään radikaalia muutosta Nopan yleiseen eloon ja oloon huomattu, mutta se voi tosiaan olla vähän rauhoittanut tilannetta. Käsikosketusta ollaan tehty hiukkasen. Noppa on kuulemma mun poissaollessa keskimääräistä vähemmän ahdistunut, on jopa innostunut välillä leikkimään Jaakon kanssa. Ja ihan parasta oli, että se lähti yhtenä iltana häntä heiluen Jaakon kanssa iltaulkoilulle! <3 Jos en olisi kauhean skeptinen, sanoisin, että elämä voittaa ja parempaan suuntaan ollaan menossa ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BAT

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Alkuvuoden seikkailuja