Agilityajatuksia

Mitenkähän tämän nyt muotoilisi... Eilen oli meidän agilityhommien osalta todellinen perjantai 13.päivä. Turhautti, itketti ja vitutti kuin pientä oravaa. Edelleenkin turhauttaa, mutta järki ja ymmärrys ovat ottaneet enemmän jalansijaa pienessä päässäni.

Eilisissä agitreeneissä kävi taas kuten viimeeksikin: Noppa puri kouluttajaa (eri kouluttaja mitä viimeeksi). Harjoiteltiin putkijarrua, kerroin kouluttajalle viime kerran äksidentistä ja hän totesi ettei puutu kannelliseen namirasiaan millään lailla. Pari jarrua menikin näpsäkästi, mutta sitten Noppa näki, kun kouluttaja siirsi rasiaa hiukan parempaan paikkaan palkkausta ajatellen. Ja Noppahan ampui päälle saman tien. Uusi yritys, kouluttaja meni ihan eri puolelle putkea kuin missä rasia oli, ja Noppa ampui putkesta jälleen suoraan päälle, ei edes vilkaissut namirasiaa.

Päällimmäisenä mielessä mulla on ärsytys itseäni kohtaan. Ja turhautuminen. Ja todella paha mieli. Tähänkö asti piti mennä, ennenkuin ymmärsin, että tämä ei sovi Nopalle. Miksen minä, koirani omistaja, jonka pitäisi koiransa parhaiten tuntea, ymmärtänyt lopettaa jo aikaisemmin.

Kaikki merkithän ovat olleet näkyvissä jo kauan. Aksa on Nopasta ihan sairaan kivaa ja halli on ihan sairaan kiihdyttävä paikka, minkä seurauksena Noppa mm. rähjää hallissa ihan kaikille koirille. Myös omille treeniryhmäläisille eli samoille koirille, joiden kanssa se häntä heiluen painii lämppä- ja jäähkälenkeillä. Noppa on myös useampaan kertaan rähähtänyt liian läheltä ohi kulkevalle ihmiselle, jos tämä on erehtynyt kulkemaan ohi juuri sillä hetkellä, kun Keisari Nobi treenaa. Se, että Noppa on joulutauon jälkeen ryhtynyt viettämään odotteluhetkensä häkissä, auttoi hetkellisesti. Siellä Noppa pystyi huilaamaan ja siten keskittyä treenihetkiin täysillä. Nyt tilanne on kuitenkin jo se, että Noppa luikahtaa häkkiin salamana ja tulee sieltä pois luimistellen ja räjähdysvalmiina. Onko koko treenitilanne mun pienestä nokkaeläimestä niin kamalan stressaava, että se haluaa siitä kipinkapin pois ja sinne on vastaavasti hankala tulla? Koska stressata Noppa osaa. Sillä on valitettavasti myös erityisen stressialtis omistaja, joka ei omalla tunnetilallaan ainakaan helpota asioita. Ihmettelen suuresti, että olen molemmilla räjähdyskerroilla pystynyt olemaan ärjymättä koiralle ja vienyt sen eleettömästi häkkiin. Pointsit mulle siitä.

Mutta Noppaa en ala syyttämään. Se on vain pieni koira, jolla ei paukut riitä haastavissa tilanteissa toimimiseen. Ja sillä on tyhmä omistaja, joka ei ymmärrä pientä koiraansa.

Tällä hetkellä en tiedä, mitä me agilityn kanssa tehdään. Näin ei ainakaan voida jatkaa: Noppa on ampunut nyt kahden eri ihmisen päälle, eli ihmisestä se ei ole kiinni. Noppa tekee sen kenelle tahansa.

Täytyykö mun vihdoin alkaa hyväksyä todeksi ne epäilykset, jotka ovat kolkutelleet takaraivoa jo jonkin aikaa? Että ei Nopasta mulle harrastuskoiraksi ole. Että Noppa on onnellisimmillaan, kun se saa retkeillä, hakea palloa ja frisbeetä, puuhata pieniä juttuja omaksi ilokseen, olla vain ja möllöttää omien, tuttujen ihmisten keskellä. Että Nopan elämästä puuttuisi tuollaiset isot stressitekijät kokonaan.

Kommentit

  1. Tsemppiä vaikeiden asioiden äärellä. Vaatii rohkeutta ja kylmää järjen noudattamista että osaa tehdä päätöksiä täysin koiran hyvinvointia ajatellen, mikäli ne ovat omia toiveitaan vastaan. Toivottavasti tilanne kuitenkin ratkeaa parhain päin. Miten Noppa tokossa, onko sillä silloinkin kierrokset liian korkealla ja samankaltaisia tilanteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Pinja! Et arvaakaan miten paljon se tsemppasi :)

      Se on totta, että meillä on joka tapauksessa toko jäljellä. Siinä kierrokset pysyy paremmin hanskassa. Oon tätä agilitytapausta aiemmin oikein ihmetellyt, kuinka hyvin Nopalla pysyy pakka treenatessa kasassa. Tokoon se siis pystyy paremmin keskittymään.

      Poista
  2. Agility varmaan kannattaa jättää ainakin toistaiseksi pois lajivalikoimasta. Tilanne tuntuu stressaavan teitä molempia, eikä harrastaminen silloin ole hauskaa - ja iloinen yhdessätekeminen on harrastamisessa parasta.

    Teidän Noppa on vielä niin nuorikin, että pari lisävuottakin voi tehdä ihmeitä. Tulee itsevarmuutta ja kärsivällisyyttä. Tottakai sekin on totta, että kaikista koirista ei vain ole harrastuskoiriksi. Sitten pitää tehdä niitä arkisia asioita koiran kanssa ja harrastella silloin tällöin huvikseen vähemmän kuormittavia juttuja. Esim. mejä voisi olla teidän Nopalle hyvää puuhaa, se vaatii koiralta keskittymistä ja on todella hyvää aktivointia.

    Harrastuksista (ja niistä unelmista/tavoitteista) on hankala luopua. Tiedän sen itsekin hyvin, kun olen koirien tapaturmien ja sairasteluiden takia joutunut luopumaan monesta lajista. Silti meillä on tyytyväisiä koiria, jotka tuskin osaavat ryhmätreenejä kaivata (y)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oot Elina ihan oikeassa siinä, että stressitila on iso meillä molemmilla, kun agilitystä puhutaan. Mustakaan ei ole enää viime aikoina ollut kiva mennä treeneihin. Olis vaan pitänyt tajuta jo paljon aiemmin tämä(kin) asia.

      Noppa on hitaasti kypsyvä koira, eli pari lisävuotta varmasti vaikuttaa positiivisesti. Mun on vaan itse kauhean vaikea hyväksyä tätä asiaa, koska oon niin "mulle kaikki heti nyt" -tyyppinen ihminen. Mutta näköjään se vaan on pakko opetella hyväksymään :)

      Ja hei kiitos tsempeistä, arvostan niitä kovasti!!

      Poista
  3. Hei! Tsemppejä! Itsellänikin on ollut ongelmia koirani kanssa ja harrastukset olleet tauolla. Mutta kun löytää hyvän kouluttajan, niin ongelmat alkavat selviämään. Eli kannattaa alkaa tutkimaan mistä ongelmat johtuvat. Ne on joskus ihan simppeleitä juttuja, jotka selviävät pienin ratkaisuin. Mutta se hyvä kouluttaja pitäisi löytää, jolla on mahtava ammattitaito. Esimerkiksi Jaana Rajamäki. Itsekin ajattelin että ikä tuo ratkaisun, mutta aina vain se sama juttu tuli esiin. Tällöin tartuin ongelmaan kouluttajan kanssa. Nyt ongelma esiintyy enää harvoin ja minulla on keinot siihen puuttua.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

BAT

Sillisalaatti