Siiri


Siirulainen, Tipi-koira, Tipitii, Sipu. Rakkaalla lapsella mummolla on monta nimeä. Siirinkäisellä on ikää nyt 12 vuotta ja 8 kuukautta, vappuna mittari heilahtaa 13 ikävuoden paremmalle puolelle. Siirin kuvankaunis Leimu-äiti kuoli 13,5-vuoden iässä, Vasmi-mummo puolestaan hiukan yli 14-vuotiaana. Yksi Siirin veljistä on myös tassutellut sateenkaarisillalle 12-vuotiaana; toinen veli ja kaksi siskoa vielä porskuttavat menemään.

Väkisinkin pieni ihmismieli alkaa ymmärtää, että luopumistahan tässä jo tehdään. Voi olla, että muutama päivä sitten ammutut raketit jäivät Siirin viimeiseksi kauhukokemukseksi. Voi toki olla niinkin, että vuoden lopulla vielä rapsutellaan rakettipelkoista mummokoiraa. Kuka tietää. Siiri on kuitenkin ollut elämässäni niin mahdottoman kauan, että on todella vaikeaa kuvitella, millaista se elämä ilman Siiriä sitten joskus on.

Alkusyksystä äiti oli käyttänyt Siirin eläinlääkärissä ja saanut sille nesteenpoistolääkityksen. Siirihän on jo pitkään puuskuttanut ja huohottanut lenkeillä välillä tosi äänekkäästi, välillä hiljempaa. Koska se pelkää eläinlääkärissä olemista aivan hysteerisesti, ei sen sydäntä ole saatu kunnolla kuunneltua mahdollisen vajaatoiminnan varalta. Siiri on kuitenkin ollut pirteä ja jaksanut puuskutuksesta huolimatta lenkkeillä, joten syytä huoleen ei ole ollut. Ennen joulua päätimme kuitenkin kokeilumielessä testata lääkettä, josko sillä jokin vaikutus olisi. Vaan eipä ollut. Puhina ja puuskutus jatkuivat entiseen malliin. (Tosin Siiri on aina ollut hyvin äänekäs koira ja ilmaissut itseään monipuolisella äänivalikoimalla, joten luulemme, että puhinakin on ainakin osittain opittu juttu.)

Uudenvuodenaattona äiti käytti Siirin eläinlääkärissä, sillä sen henki oli alkanut haista tavallistakin pahemmalta. Ajatus mätänevästä hampaasta kävi jo mielessä. Onneksi suu oli kunnossa, hampaiden hyvä kunto sai jopa erityismaininnan. Hiukan kuivunut Siiri oli (lieneekö pahanhajuinen suu johtunut tästä), ilmeisesti lääkityksen vuoksi, joten tepsimätön lääkekuuri päätettiin lopettaa. Sydän kuvattiin ja verikokeet otettiin, ja vanhuuden vaivojahan siellä näkyi: toinen munuainen ei enää kunnolla toimi ja maksa on ilmeisesti hiukan laajentunut. Myös sydämessä näkyi aavistuksen verran laajentumaa, mutta niin vähäistä, ettei sydänlääkitystä katsottu vielä aiheelliseksi aloittaa. Ei siis kuitenkaan mitään hälyttävää, ainoastaan muistutus siitä, että meillä asuu vanha koira.

Siiri on kuitenkin varsin hyväkuntoinen melkein-kolmetoistavuotias tyyppi. Se jaksaa edelleen lenkkeillä hyvin, mutta hihnalenkit tuppaavat välillä ottamaan nuppiin. Vapaaksi päästyään Siiri viilettää kuitenkin porukan etunenässä ja spurttailee reippaasti, ja vapaana se on paljon saanutkin lenkkeillä. Ruoka maistuu loistavasti, ja Siiri on eläkepäiviensä ratoksi oppinut vihdoin syömään puruluitakin. Kuulo on hiukan huonontunut, ja esimerkiksi kauempana paukkuvat uudenvuodenraketit jäivät Siiriltä kokonaan huomaamatta. Varsinkin illalla, päivän touhut takana päin, Siiri on makuulta noustessaan melko jäykkä, mutta vetristyy siitä nopeasti.

Oikeastaan ainut vanhenemisen huono puoli on se, että Siiristä on tullut entistä äänekkäämpi. Ääntä riittää, ja se tietää kyllä, ettei haukkua saisi. Silti se oikein katsoo silmiin ja haukahtaa kiellon päälle vielä viimeisen kerran. Se hänelle suotakoon. Siiristä on tullut myös hiukan kärttyisämpi ja malttamattomampi, varsinainen höperön mummelin ilmentymä. Asioiden pitäisi tapahtua just nyt eikä kohta, johan sitä on melkein kolmetoista vuotta odoteltukin ;) Pienistä höpsötyksistä huolimatta Siiri on ihan mahdottoman rakas ja oikea sielunpeili, kumppani ja ymmärtäjä. Vanhan koiran silmistä tuikkii mahdoton määrä viisautta, ja se juuri tekee koiravanhuksesta niin täydellisen. Siiri on varsinainen vuosikertatyyppi: vanhetessaan se vain paranee. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

BAT

Se tunne, kun ei vaan nappaa