Huhtikuussa


Havahduin siihen, ettei blogi ole päivittynyt melkein kuukauteen. Ei sillä, että tässä jotain päivitettävää olisikaan ollut... Tappavan tasaista arkea ilman sen suurempia krumeluureja, eipä siitä sen ihmeempiä raportteja tarvitse kirjoittaa.

Hihnanpää on ollut töissä. Töissätöissätöissä. Lisäksi vähän yhdistyspuuhailua ja liian vähäisiä yöunia. Nopan harrastuselämä on siis muodostunut metsäretkistä, keppien ja käpyjen heittelystä, satunnaisista käpytunnareista ja namipallon pyörittelystä. Toukokuussa starttaavat onneksi taas meidän lauantaiaamujen kesäagilityt, joihin saadaan täksi kesäksi shelttiseuraa Paavosta. Huiman hauskaa! :)


Koira- ja ihmiskavereita Noppa on kaikeksi onneksi päässyt tapaamaan ihan riittämiin. Hamletin kanssa on nähty melkein viikottain, Paavon ja Sannin kanssa jopa useammin. Nyytikin on käynyt meillä leikkimässä ja me puolestaan Nyytin luona. Lauantaina Noppa vietti kotona miesten päivää, kun Jaakon kaverit tulivat katsomaan salibandya. Noppaa ei kuulemma sähläys liiemmin kiinnostanut.

Tänään vietettiin superkiva sunnuntai, kun aamulenkillä tallusteltiin koko perheen voimin Fallkullaan katsomaan, joko eläimet ovat päässeet ulkoilemaan. Pari lehmää, ankkoja ja heppasia bongattiin! Sitten Noppa pääsi suihkuun, ja illalla vielä rellestämään Paavon ja Sannin kanssa Kalkkikalliolle.

Kevättä tuntuu Noppiksella olevan rinnassa ihan riittämiin. Metsäretkillä se tekee laajoja juoksurundeja ihan vain juoksemisen ilosta, ja välillä nenä vie ihanien keväthajujen perässä tehokkaammin kuin korva ehtii kuulla luoksetulohuhuiluja.

Mutta hei, sentäs on kevät! Valoa ja kesää kohti, aamulenkillä epäinhimilliseen aikaan linnut jo visertelevät minkä ehtivät. Ja Noppakin on onneksi aina valmis lenkkiseuralainen, soi herätyskello sitten mihin aikaan tahansa. Superkivaa on päästä taas agilitypuuhiin, tulisipa jo toukokuu ja ekat treenit!

   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia