Pentujuttuja



Puolitoista viikkoa on jo saatu nauttia Nutun seurasta! :) Paljon on jo puuhattu, mutta paljon on vielä puuhattavaakin! Tänään luvassa on ekat pentutreffit, kun tavataan illemmalla siskoja.

Velimies Rion Nuttu ehtikin jo kuluneella viikolla tavata, kun Rio oli meillä päivähoidossa. Pentuja leikitti niin mahdottoman kovasti, ja Rion kotiutumisen jälkeen Nuttu vetelikin sitten viiden tunnin päikkärit :D



Noppa suhtautui Rioon oikein kivasti. Vähän sitä kyllä harmitti, että Rio tuli Nutun eikä hänen leikkikaveriksi! Loppupäivästä Nopalla alkoi jo vähän pinna kiristymään, kun Rio ei vieläkään hänen kanssaan leikkinyt, mutta noin muuten päivä meni varsin rattoisasti!

Nutuski on käynyt myös Mustissa ja Mirrissä hihnaostoksilla ja päivähoidossa Hugon ja Hamletin luona. Ei jännittänyt uusi hoitopaikka ollenkaan, vaan tyyppi jäi touhuilemaan omiaan eikä edes huomannut, että omistaja lähti pois. Myöskään M&M-reissu ei ollut Nutusta kovinkaan kummoinen: hän olisi ostanut sieltä vaikka mitä mukaansa, ja myyjä oli tosi kiva kun siltä sai nameja.


Noppa taitaa päivä päivältä tykätä Nutusta enemmän. Ainakin se yrittää vähän välillä leikittää Nuttua, ja muutaman kerran on päästänyt Nutun viereensä nukkumaan.

Pitäisi vaan jostain repiä aikaa touhuta enemmän Nopan kanssa kaksistaan, sillä sitä se tuntuu kaipaavan. Ehkä vika on vain omassa päässä, mutta silloin kun olen yksin koirien kanssa kotona, ei tee mieli jättää kumpaakaan yksin kotiin sillä aikaa kun lähtee toisen kanssa ulos puuhailemaan. Miten muut useamman koiran omistajat olette ratkaisseet tän dilemman pentuaikana? :)


Kommentit

  1. Minä en ainakaan oo löytänyt tähän mitään ratkaisua :) kun olen töissä 8 tuntia +matkat ja ainoa talouden ihminen niin ei vaan oo mahdollisuutta jättää toista koiraa yksin enää uudelleen. Sitä tosin oon tehnyt et otan molemmat mukaan treenaamaan ja toinen saa odottaa autossa. Siinä on saanut hetkisen aina tehdä rauhassa yhden koiran kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Näin aattelinkin, että ei tähän ratkaisua taida löytyä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia