Kehohuoltoa


Tänään ajeltiin koirien kanssa Masalaan kraniosakraalihoitoon piiiiiiiitkän piiiiitkän tauon jälkeen. Noppahan on käynyt Marilla hoidettavana muutaman kerran keväällä 2015, minkä jälkeen on käyty pari kertaa fyssarilla ja hiukan sitä aktiivisemmin hierojalla. Reilu viikko sitten olin Nutun kanssa hyppytekniikkakurssilla, jossa tämä lihashuoltoasia nousi taas esiin ja päätin vihdosta viimein ryhdistäytyä ja järjestää sille aktiivisemman roolin meidän elämässä.

Nuttu oli kiero kuin pieni korkkiruuvi. Ilmeisesti ottanut jäisillä lenkkipoluilla liukastellessaan sen verran osumaa jäähän ja jäkittänyt lihaksiaan, että koko koira oli kierossa ja oikeaan päin kallellaan. Hyvin kuitenkin avautui! Noppa-paralla olikin vähän enemmän huolia: koko takapää oli aikamoisessa juntturassa. Ei ihme, ettei esimerkiksi autoon hyppääminen ole viime aikoina oikein maistunut. Todennäköisesti Nopalla on joskus hypätessään lipsahtanut ponnistava jalka alta pois, jolloin selkä, lanne ja takajalat on päässeet väärään asentoon. Lisäksi sillä oli vasemmassa etutassussa nuljuuluun niksahdus, mikä on ilmennyt arjessa satunnaisena muutaman askeleen ontumisena. Jumit saatiin kuitenkin auki ja nyt syynätään tuota tassua enemmänkin ja palataan Marin hoteisiin, mikäli tassun oireilu jatkuu.

Jotenkin on kyllä nyt aika kurja fiilis, kun arjessa tulee huomioitua koirien lihashuoltoa niin vähän. Arkijärki sanoo, että monipuolinen liikunta riittää, mitä se toki tekeekin, mutta enemmän pitäisi olla silmät auki vaivojen osalta.  Esimerkiksi Nopan tassuvaivan olen surutta kuitannut sillä, että tassussa on ollut jokin kivi, neulanen tai muu ikävä asia. Ja Nutun vinoutta en ole edes huomannut. Nyt ryhtiä tähän touhuun ihminen!!


Olimme Nutun kanssa maaliskuun ensimmäisenä viikolla HAUn järjestämällä Vappu Alatalon hyppytekniikan peruskurssilla. Olipa hyödyllinen! Nutulla ei mitään varsinaisia hyppyongelmia ole. Sillä on hyvät pohjataidot, mutta kokemattomuuttaan se tekee varsin vaihtelevia suorituksia. On täyskymppejä, jolloin se tekee sarjan niin täydellisesti ja hallitusti ettei tosikaan, mutta yhtälailla on niitä sarjoja, joissa kropanhallinta (ja mielen-...) puuttuu täysin. Tarvitaan siis vain lisää kokemusta, ja Vappu suosittelikin meille, että treenattaisiin nyt jonkin aikaa intensiivisesti hyppytekniikkajuttuja 2-4 kertaa kuussa. Vaan mikäs siinä treenatessa, kun ei mitään sen suurempaa vikaa ole :)


Kommentit

  1. Ihan mahtavaa kun käytit koirat huollossa! Oma silmä vaan joskus sokeutuu (ja tottuu) muutoksille mitä koiran kropassa tapahtuu :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia