Perjantaiagit ja videomaistiaisia

Meillä oli vikalla treenikerralla kolme viikkoa sitten alkeiskurssin päätöskilpailut, joissa tehtiin pientä temppu-/toko-/agilityrataa. Päästiin menemään rata kahteen otteeseen, ja ratojen välillä piti päättää, mitä aikoo itse petrata. Itse päätin kiinnittää huomiota ohjaamiseen, mutta videoita katsoessani en kyllä juurikaan huomannut eroavaisuuksia :D Yhtä kaikki, kisatreenit on aina tervetulleita, koska jännitän jopa niitä aika kovasti! Ja oli kiva huomata, miten ältsin taitavaksi mun pikkumies on muutaman hassun treenikerran aikana kehittynyt. Toisessa videossa se suorittaa alun putket niin jouhevasti, että meinasin niiden jälkeen ruveta itkemään, ja totaalisesti meni pasmat sekaisin :D

Joten olkaapa hyvät, meidän räpellyksiä marraskuun lopulta! Videoista kiitos kanssatreenaajille! :) (Videot linkkeinä, koska eivät omia.)

Eka kierros
Toka kierros

Tänään suunnattiin iltalenkillä kauimmaiseen lähikoirapuistoon mielessä pieni agitreeninpoikanen. Puistot, isojen ja pienten aitaukset erikseen, ovat oikeasti ihan hirveitä koirapuistoilupaikkoja, koska niissä molemmissa on ihan älyttömästi "esteitä". Tolppia, putkia, renkaita, betonisia "hyppyjä", joihin aina pelkään jonkun koiran osuvan, jos puistossa on enemmän porukkaa. (Ei sillä, että me nykyään enää vieraassa porukassa jaksettaisikaan puistoilla.) Eivätkähän nuo esteet ole myöskään millään tavalla turvallisia koirille: renkaat ovat kiinteitä ja putket betonisia. Jos kolahtaa kovempaa, niin kyllä sattuu. Päätin kuitenkin uhmata kohtaloa ja käydä vetäisemässä pikkuruisen treenin, koska kyllähän Noppa metsässäkin kiipeilee ja sitä hypytän kiville ja kannoille. Jos sattuu, niin sattuu, ei voi liian pumpulissa elää. Ehkä me tuolla puistossa joskus myöhemminkin käydään vähän treenailemassa, mutta vain hyvällä (eikä esimerkiksi liukkaalla) säällä.

Ensin mentiin isojen puolelle, jossa on pitkän pitkä putki, useampi putki siis peräkkäin pienellä välillä. Siihen lähetystä molemmilta puolilta + menemene-käskytystä, jotta Noppa menee loppuun asti + itselle juoksutreeniä tokikin. Lukuisten tolppien kanssa tehtiin takaakiertoja, kolme molemmilta puolilta lähetettynä.

Pienten puolella tehtiin pientä radanpoikasta. Hyppy-rengas-putki-hyppy. Ohjauskuvioista mulla ei ole hajuakaan, vissiin ehkä joku sylkkäri tuli sinne tehtyä (vaikka munhan ei edes pitäisi sitä vielä osata, hyvä minä!). Paintilla taas taiteilin ihan oikein ratapiirroksen!


Hirveän kiva Noppa-eläin mulla kyllä on. Kieli ulkona kaahottaa menemään, mutta aika kivasti kyllä myös on kuulolla ja hanskassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia