BATtia ja nakkia

Heinäkuussa ollaan käyty nyt kahtena perjantaina Viikissa BATteilemassa. Molemmilla kerroilla saman koirahäiriön kanssa. Tänään, toisella treenikerralla, treeni eteni siihen, että yhtäkkiä molemmat koirat heittäytyivät leikkiinkutsuasentoon, ja niin sitä sitten mentiin pitkin peltoa. Onnistunut treeni siis :)

Nuuskutinuuskuti; kohde vasemmassa yläreunassa.

Noppa teki molemmilla kerroilla treeniä hienosti, tosin melko suurella namiavustuksella aluksi. Sillä selvästi kestää aina jonkin aikaa päästä treeniin kiinni. Kun kiinnitän sille treenihihnan, se jää jumitteleman paikalleen ja tuijottelee, että mitäs haluaisit että teen, eikä juurikaan välitä häiriöstä. Loppupäässä treeniä se kuitenkin nuuskutteli jo hienosti itsekseen ja selvästi ohjaili, mihin suuntaan milloinkin halusi.

Tässä katson rauhassa, mitäs tuolla tapahtuukaan.

Keskiviikkona kävi tätini meillä tekemässä ihmistreeniä Nopan kanssa. Nakkipussi tyhjeni nopeasti ja Noppa tarjosi hienoja temppuja tädilleni. Kerran rähähti, kun en huomannut sanoa, ettei ole fiksua yläilmoista käsin yrittää silittää Noppaa. Yhteen rähähdyskertaan se kuitenkin jäi. Yhdessä tultiin sisälle asti, ja Noppa vaan tarjosi mulle kontaktia ja kävi välillä tökkäämässä tätiä ja juoksi taas mun luokse namia hakemaan. :D

Kommentit

  1. Heitteletkö mitä makupaloja maahan BAT -treeneissä ja kuinka paljon? Heitteletkö ne jo valmiiksi ennen kuin tulet paikalle koirasi kanssa vai treenien aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harvoin olen etukäteen käynyt paikalle mitään viskomassa; kerran taisin valutella kivipiirojen keitinliemen nurmikolle ennenkuin hain koiran, mutta silloin treenattiinkin melkein naapurissa. Treenin aikana sirottelen maahan koirankeksimurua.

      Poista
    2. Kiitos tiedoista!

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Hyviä kysymyksiä olit keksinyt, palaan tähän varmasti :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia