13 viikkoa

13-viikkoispäivänä matkasimme tuttuun tapaan Malmin Mustiin&Mirriin punnitukseen. Tällä kertaa menomatka taitettiin bussilla, koska sitä tulee muuten käytettyä hieman junaa vähemmän. Tottunut bussimatkustaja(kin) Noppa kyllä on, ja tänään matka taittui erityisen sujuvasti, koska Noppa hoksasi ryhtyä katselemaan ikkunasta maisemia. Pää kääntyili kuin pienellä pöllöllä :) Kotimatkalla junassa konduktööri ihaili matkustaja-Noppaa, koska se otti homman niin lunkisti. Mutta siis se punnitusreissun tulos: painoa oli kertynyt 3800 grammaa (+200 g edellisviikosta), ja kotona saimme korkeudeksi mitattua 32 cm. Noppa on kasvanut melko tasaisesti 1-2 cm:n viikkovauhtia. Painon kertyminen on ollut vaihtelevampaa. Parhaimmillaan painoa on viikossa kertynyt 500 g, yleensä 200-300 g.

Noppa 13 viikkoa!
Eilen pääsimme pitkästä aikaa moikkaamaan pentuesisaruksiakin! Parit edelliset leikkitreffit olemmekin missanneet (kovasti oli yritystä mennä, mutta epäonnistuimme siinä molemmilla kerroilla...) Treffasimme tällä kertaa meidän kotihuudeilla, ja mukana telmimässä olivat Mysi-sisko ja Paavo-veli sekä Mysin "isosisko", 3-vuotias Nana-sheltti (Sensusan Shining Star). 

Noppa saattoi hieman ihastua ihanaan Nanaan.
Kyyläpoikien tuijotuksen kohteena Mysi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia