Yksin kotona & ajatusvirtoja

Tänään saapui se päivä, kun Nopan piti olla elämänsä ensimmäistä kertaa yksin "koko päivä". Tämä tarkoittaa seitsemää tuntia, kun normaalisti Noppa joutuu olemaan maksimissaan nelisen tuntia yksin. Meillä on koiran kannalta aika ideaali tilanne, kun mun ja Jaakon työajat menevät (meidän ihmisten kannalta ikävästi) ristiin.

Yksinolo sujuu Nopalta hyvin. Joskus alkuaikoina se saattoi jäädä huutamaan perään ja hyppimään (tai äänistä päätellen paremminkin juoksemaan) ovea vasten. Nykyään ei tällaista ongelmaa ole, kunhan sille vain muistaa antaa jotakin puuhasteltavaa (yleensä puruluun). Kotiintulijaa on useimmiten vastassa uudelleen sisustettu eteinen, eli Nopan kankainen kevythäkki on vaihtanut paikkaa. Kerran Jaakko oli löytänyt kotiin tullessaan Nopan nukkumasta katolleen käännetystä häkistä. :D


Tänään meidän piti mennä moikkaamaan Paavoa ja Mysiä, mutta Noppa oli mun vielä töissä ollessani oksentanut keltaista nestettä, ja tyypin vatsakin oli ollut vähän löysällä, joten katsoimme parhaaksi jättää treffit väliin. Harmi sinänsä, olisi ollut mukavaa päästä rallaamaan siskon ja veljen kanssa, minkä lisäksi omistajan huono omatunto koiran yksinjättämisestä olisi paikkautunut.

Aamupalaksi annoin Nopalle eilisillan broilerinsiipiruokailun jälkeen naudanlihaa ja nappuloita, jotka upposivat reippaasti. Päivällä Jaakko oli yrittänyt antaa pelkkiä nappuloita, jotka eivät olleet kelvanneet. Tästä mietinkin, josko keltainen oksennus olisi ollut tyhjän mahan oksennusta (tuossa vaiheessa Noppa oli kuitenkin ollut jo yhdeksisen tuntia syömättä, kun päiväruoka ei ollut maistunut). Toisaalta Nobeliuksen vatsa on toiminut tänään varsin vilkkaasti. Johtuukohan tämä liharuuista vai kuumuudesta vai kenties jostain mahapöpöstä? Noppa ei myöskään ollut yksinolonsa aikana juonut pisaraakaan, joten voisiko se olla syynä? No, oli mikä oli, äsken sulatin Nopalle naudanmahapullia, jotka olivatkin herkkua. Eiköhän tämä tästä :)


Sitten asiaan, joka on jo pidemmän aikaa poltellut näppiksen päällä ja odotellut omaa postaustaan. Nimittäin koiraohitukset. Siirin ja Selman kasvaessa maalaiskoiriksi oli itsestäänselvää, että jokainen harvoista vastaantulijoista -koirallinen tai ei- moikattiin ja moikataan edelleen. Täällä kaupungissa tilanne on vähän toinen. Meidän asuinympäristömme suorastaan kuhisee koiria, ja muihin koiriin törmääminen lenkeillä on väistämätöntä. Koska toivoisin (/-mme) matkan kuitenkin edistyvän, eikä tosiaankaan aina huvita olla sosiaalinen, pääajatuksenamme on, että vastaantulijoita moikataan vain, jos siihen annetaan koiralle erikseen lupa. Muuten ihanteena olisi kauniisti vierellä kulkeva ja toisen koiran ohittava Noppa. Tästä ihanteesta kyllä ollaan vielä kaaaaaukana, mutta päämääränä se häämöttää silti.

Alkuaikoina ihastelin ääneenkin paikallisia koiranomistajia, joille ei tarvinnut selitellä rokotusten puutteesta tms, vaan jotka automaattisesti olivat sitä mieltä, ettei oman koiran ole soveliasta antaa tervehtiä pentukoiraa. Mutta sitten ovat nämä vähemmän järkevät. Toisten koirien ohituksissa minä olen (en sitten Nopasta tiedä..) kehittynyt varsin taitavaksi. Hoksaan jo kaukaa, onko koiranomistaja fiksua vai vähemmän fiksua porukkaa. Fiksut omistajat ja koirat ohitamme namin kanssa kävellen. Jos vastaan tulee fleksissä sinne tänne kiskova ja tempoileva koira, pysähdymme. Tällöin käännyn itse kyykkyyn/polvilleni Nopan ja vieraan koiran väliin, selkä vastaantulijoita päin, ja namitan Noppaa. Eikö tällainen poispäin kääntyminen olekin jo melko selkeä ele siitä, ettei tarkempaa tuttavuutta haluta tehdä? Hyvin usein vastaantuleva koira singahtaa kuitenkin luoksemme:
  • "No mutta mikäs se siellä voooooi kun on söpö pentu!"
  • "Tämä meidän Topi haluaa aina moikata muut koirat!" (Okei, se Topille suotakoon, mutta kun MINÄ en halua!)
  • "Muttakun tämä meidän Ressu/Nappi/Nalle/mikävaan niin kovasti tykkää pennuista!"
Pitäisi ilmeisesti opetella sanomaan mielipiteensä selkeästi ja painavasti ääneen. Tällaisissa tilanteissa mä olen nimittäin napannut Nopan syliini, mutissut jotain rokotuksista ja painunut menemään. Voi kuinka hienoa olisikaan kyetä sanomaan, että me ei haluta tervehtiä teitä! (:D, aina ei jaksa olla sosiaalinen...) Toistaiseksi mä olen siis vedonnut noihin rokotuksiin, mutta mitäs sitten, kun ne on kunnossa!


Toisinaan munkin koiran- ja erityisesti omistajanlukukyky pettää. Ärsyttävimpiä ovat ne tilanteet, kun yrität saada koirasi ohittamaan kerrankin nätisti ja kiinnittämään kaiken huomionsa sinuun, mutta vastaantulija antaa oman koiransa jäädä toljottamaan häntä heiluen "söpöä pentua", eikä tee elettäkään jatkaakseen matkaansa.

Onneksi on näitä viisaitakin koiranomistajia, jotka jo kaukaa meidät nähdessään alkavat höpöttää koiralleen: "Tuolla menee se pentu, mutta se on vasta pentu, eikä me mennä nyt pentukoiria moikkaamaan." Mutta entäs sitten, kun pentu ei olekaan enää pentu? (Onneksi sitä on turha murehtia vielä!)

Kommentit

  1. Niin tuttua tuo ohitus. Mulla on takataskussa juoksua/nenäpunkkeja/kennelyskää ja parhaana tiukka tuijotus eteen. Kuulokkeet korvilla auttaa hyvän näkökyvyn omaaviin. En voi vastata, kun en kuule mitään. Viis siitä onko kuulokkeet missään kiinni tai onko puhelimessa akkua ;-)

    VastaaPoista
  2. ^Hahaa, hyviä ideoita! Otetaan siis jatkossa käyttöön, kunhan rokotuksia ei enää parin viikon päästä voi hyödyntää. Paitsi että toi juoksuosio pitää yrittää unohtaa... :D

    VastaaPoista
  3. Ah, itse voisin kirjoittaa varmaan romaanin ärsyttävistä ohitustilanteista... Mutta en aloita, etten tule huonolle tuulelle! Kirsin vinkit on täälläkin ollut käytössä. Toisaalta itse annan nykyään myös koirille hyvin kuuluvan ohi-käskyn, kun toinen koira lähestyy, jolloin useimmat ymmärtävät ottaa oman koiransa myös lyhyemmälle hihnalle. Välillä olen sanonut myös ihan suoraan, että me treenataan ohittamista ilman moikkaamista nyt ja pyytänyt, etteivät päästäisi koiraansa moikkausetäisyydelle. Mutta siitä huolimatta on aina niitä törppöjä, jotka jäävät jankkaamaan asiasta...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BAT

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Alkuvuoden seikkailuja