ESS:n kilpatottelevaisuuden jatkokurssi 1/4

Tänään alkoi tokon jatkokurssi Ojangon koiraurheilukeskuksessa Vantaalla. Meillä ekan kerran jännitystä lisäsi vielä se, että normaalista poiketen huristelimme paikalle laina-autolla, joten vieras auto ja tuntematon määränpää aiheuttivat hihnanpäälle muutaman ylimääräisen sydämenlyönnin. Perille kuitenkin päästiin jo heti ensi yrittämällä! :)

Haltialassa 1.10. Kuvan otti Sara.


Aiempaan treenipaikkaan nähden Ojangossa riittikin hulinaa. Eri kentillä treenaavia ja haukkuvia koiria ihmisineen, valtavasti uusia hajuja ja sen sellaista, mutta Noppis yllätti jälleen kerran, eikä hötkyillyt ollenkaan. Mieletöntä keskittymistä seitsenkuiselta ipanalta!

Kerran aiheina olivat hyppy, luoksetulo ja seuraaminen. Hypystä aloitettiin, ja ideana oli saada koira ylipäänsä hyppäämään ja vieläpä poispäin ohjaajasta. Oli sinänsä ihan jännää, koska me ei Nopan kanssa oikeastaan juurikaan olla hyppyjä harjoiteltu. Käskysanaksi valikoitui nopean pohdinnan seurauksena yli erottamaan tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvan agilityn hyppy-käskyn. Kouluttaja-Jenni hetsaili Noppaa narulelulla hypyn toisella puolella ja minä päästin Nopan hilpaisemaan esteen yli. Ja sehän meni, ei ongelmaa.

Luoksetulosta sai ottaa erilaisia variaatioita, me keskityttiin tälläkin kertaa vauhtiluoksetuloon. Jenni jäi pitämään Noppaa ja itse tallustin huiman pitkän matkan kentän toiseen päähän. Noppa kipitti aika vauhdilla! Ohjeeksi sain miettiä palkkauksen suuntaa (nyt vasemmalta sivulta taaksepäin), koska Noppa selvästi loppumetreillä kaarsi jo mun vasemmalle puolelle kyttäämään lelua. Tästä lähin siis yritän vauhtiluoksareissa heittää sen lelun vasemmalta puolelta takakautta enemmän oikealle kuin suoraan taaksepäin, eikä ainakaan missään tapauksessa yhtään vasemmalle.

Pitäisi myös päättää, mikä on Nopan luoksetulokäsky. Tähän mennessähän se on ollut tule, tai oikeastaan pikemminkin noppatule. Sen voisi kyllä vaihtaa myös sivu-käskyksi, koska sivulletulonhan koira periaatteessa tekee. Toisaalta en ole vielä päättänyt sitä(kään), opetanko luoksetulon suoraan sivulle vai ensin eteen. Hmm, tätä on pohdittava.

By Sara

Seuraamista harjoiteltiin pieninä suorina pätkinä, joissa Nopalla on kuulemma tosi hyvä seuraamispaikka. Käännöksiä harjoiteltiin sekä paikallaan pyörien että askel eteen --> käännös -systeemillä. Itselle ainakin käännökset vasemmalle tuottavat hankaluuksia, koska pelkään runnovani koiran siinä samalla. Jenni antoi ohjeeksi, että erityisesti pienten koirien kanssa käännökset on hyvä aloittaa vastakkaisella jalalla (eli vasemmalle käännyttäessä oikea jalka aloittaa käännöksen), jolloin koira huomaa että ollaan kääntymässä. Pitäisi harjoitella seuraamista ilman koiraa, ja nimenomaan noita käännöksiä, että niistä saisi terävät. Kuulemma palkkasin käännöksissä oikeassa kohtaa eli siinä, kun Nopan peppu kääntyi, mutta tosiasiassa mulla ei ollut aavistustakaan sen peräpään liikkeistä :D Pitänee siis kiinnittää niihin huomiota, jotta palkka tulee jatkossakin oikeaan aikaan! Jenni sanoi, ettei nuoren koiran kanssa tarvitse eikä kannatakaan tehdä seuraamista ihan kamalan paljon liikaa, jotteivat koiran lihakset mene jumiin ja jotta mielenkiinto pysyy yllä. 5 min päivässä riittää. 

Aiemmin kirjoittelinkin, että on ongelmana saada Noppa tulemaan sivulle, jos mulla ei ole vasemmassa kädessä namia. Ollaan tehty kotona niin,että palkka tulee oikeasta taskusta/kädestä, jolloin Noppa kääntyy vinoon. Saatiin Jenniltä ohjeeksi, että palkka voisi tulla vasemmasta taskusta. Itseksemme harjoiteltiinkin sivulletuloa näillä ohjeilla, ja ihan hyvin sujui. Kovasti Noppa sivulle tullessaan puskee mun vasenta kättä, mutta tulee kuitenkin, eikä jää istumaan puolen metrin päähän vinoon.Muuten sivulletulosta on tullut aika toimiva juttu. Noppa tulee, vaikka olisin vähän kauempanakin ja vaikka minkälaisessa kulmassa koiraan nähden.

By Sara.

Kaikenkaikkiaan erinomainen treenikerta tämäkin! Odotteluaikoina tein Nopan kanssa muutaman paikkamakuun, jotka sujuivat tosi hienosti ottaen huomioon sen, että ympäristössä oli huomattavan paljon normaalia enemmän häiriöitä. Taitava pikku-Nobi <3

Seitsenkuinen Nobi, by Sara.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BAT

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Alkuvuoden seikkailuja