ESS:n kilpatottelevaisuuden jatkokurssi 2/4

Syksy on täällä!

Tänään oli toinen kerta essien tokokursseilua. Ohjelmassa uutena juttuna ruutu ja luoksepäästävyys, vanhoina juttuina jäävät ja paikkamakuu. Noppa ja veli Paavo kävivät ennen treenin alkua kurariekkumassa enimpiä virtoja pois -ai että veikkaa oli niin ihana nähdä, kun edelliskerrasta oli jo melkein kaksi viikkoa!

Ruudun kanssa aloitettiin. Jokainen ehti tehdä kolme toistoa ja tutustua näin tähän uuteen juttuun. Jenni-kouluttaja otti lelun (joidenkin koirien kohdalla namialustan nameineen), vei sen hetsaten ja koiraa innostaen ruutuun, ja minun tehtävänäni oli koiran katsoessa ruutua laskea se käsimerkin ja ruutu-käskyn kanssa leikkimään lelullaan. Oli kuitenkin hämärää, ja kentän valoista huolimatta lelu ei meinannut osua Noppiksen silmään. Joka kerta se kuitenkin kipitti ruutuun ja lelu löytyi etsinnän jälkeen. Juoksin itsekin sinne ja leikittiin ruudun sisällä. Jenni neuvoi, että leikinkin aikana voi vahvistaa ruutua käskynä ja paikkana esim. kehumalla että "hieno poika, hyvä ruutu, mahtava ruutu". Ruudun kohdalla kannattaa kuulemma myös palkata monella eri tavalla. Lelulla ja nameilla niin, että avustaja vie ne ruutuun/ne käydään viemässä ruutuun koiran kanssa yhdessä/käyn itse viemässä palkan ruutuun koiran odottaessa (hohhoijaa, mikä odottaminen muka? :D). Lelulla/namilla niin, että palkka lentää ohjaajalta/avustajalta koiran ollessa ruudussa. Lelulla/namilla niin, että koiran päätyessä ruutuun ohjaaja juoksee viemään palkan. Joka tapauksessa, palkka aina ruudun sisällä.

Nenäkäs Noppis ja sojottavat korvakarvat.


Liikkeestä maahanmenossa ollaan edetty siihen pisteeseen, että liikuskellaan ja hengaillaan ympäri ämpäri, sanon käskyn maa, ja Noppa iskee käpälänsä maahan. Jeejee siis. :) Liikkeestä seisomista ei olla vielä aloitettukaan, mutta Jennin mukaan kannattaa aloittaa peruuttelemalla koiran edellä, antamalla käsky ja heittämällä koiran taakse lelu/nami samanaikaisesti käskyn kanssa. Tätäkin voisi siis aloitella! Yleiseksi ohjeeksi saatiin, että jääviä ei kamalasti kannata treenata kokonaisena liikkeenä -siis kirjaimellisesti seuraamisesta maahanmenona/seisomisena. Koira kyllä seuraa, kun se sen osaa, ja samoin menee maahan/pysähtyy seisomaan missä tahansa tilanteessa, kun se sen osaa. Vaarana kokonaisen liikkeen tekemisessä on mm. se, että koira alkaa seuraamisessa ennakoida pysähtymistä.

Syksyinen Vantaanjoki

Luoksepäästävyys tehtiin kokeenomaisesti kaikki koirat rivissä. Ei ongelmaa. Noppa vähän peruutti Jennin katsoessa hampaat, mutta ei noussut ylös eikä irvistellyt tai mitään muutakaan tylsää. Harjoittelin Nopan kanssa myös pitkää perusasennossa olemista, enkä vapauttanut sitä asennosta oman vuoron jälkeen, vaan palkkasin sitä koko luoksepäästävyyskierroksen aikana. Hyvin jaksoi pikkumies. Kokeilin myös sitä, etten itse katsokaan koiraan muuten kuin silmäkulmasta, ja kontakti pysyi hienosti :)

Paikkamakuuta ei loppuviimeksi ehditty hirveästi treenata -otin Nopan kanssa siitä ihan nopean treenin loppuun. Jenni sanoi, että asento on hyvä (koiran siis, hehee). Tilanne liikkeessä on tällä hetkellä se, että Noppa pysyy maassa vaikka kuinka kauan, kunhan seison sen edessä ja herkkua tulee tasaisin väliajoin (paitsi tietenkin tänään, Noppa nousi koko ajan istumaan... Eilen puolestaan treenattiin yhdessä Taika-villiksen kanssa, ja Noppa pysyi hienosti maassa, vaikka Taika tuli treenipaikalle kesken meidän paikkamakuun.). Sain ohjeen kasvattaa pikkuhiljaa matkaa, ei niinkään aikaa. Eli kävelen pari askelta kauemmas ja palaan heti takaisin palkkaamaan. Veli Paavo oli saanut omistajineen hyvän ohjeen paikkamakuusta ja namikiposta, tätä mekin varmaan kokeillaan. Lyhykäisyydessään: koiran eteen laitetaan nameja suljetussa purkissa. Näin koira oppii, ettei nami "lähde ohjaajan mukana pois", vaan tulee siitä purkista, kävelköön ohjaaja mihin tahansa. Pitää vain odottaa, että ohjaaja tulee avaamaan sen purkin.

Noppa rakasti tänään Paavoa ihan hurjasti. Ensimmäistä kertaa sitten alkeiskurssin ekan kerran Nopan keskittyminen oli ihan jossain muualla (=Paavossa) kuin missä pitäisi. Se tuijotteli, karkasi Paavon luokse kesken leikin, yritti karkureissua toisenkin kerran, mutta sain napattua hihnasta kiinni. Yhdessä vaiheessa ihana rakas narulelu ei edes kelvannut (!!!!!), kun piti velimiestä niin ahkeraan tuijotella. Hohhoijaa, onneksi saatiin muutama onnistunutkin toisto aikaiseksi, niin jäi hihnan molemmille päille treenistä edes semihyvä fiilis.

Aurinkoisella viikonloppureissulla Saimaan rannalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BAT

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Alkuvuoden seikkailuja