Tokoturinoita

Hiukan tokokuulumisia viime viikoilta, olkaa niin hyvät:

Tiistaina tokoiltiin niin vitsin kivasti Viikin kimppatreeneissä, että vieläkin hymyilyttää. Edelliskerran maata nuohoavasta teinipellestä ei ollut näköhavaintoakaan, vaan tällä kertaa mulla oli mukana hienopätevä tokokoira. Tehtiin aluksi tosi helppoja juttuja, perusasentotreeniä ja säpäkkää liikkeestä maahanmenoa, mistä palkkasin Nopan superleikeillä. Siitä jäi päälle aika makea into, joka pysyi hienosti yllä treenin loppuun saakka. Seuraaminen tuntuu jo aika mukavalta -vähänhän tuo edelleen edistää satunnaisesti, varsinkin ennakoidessaan palkaksi-mahdollisesti-lentävää-lelua, joten olen palkannut tosi vaihtelevasti seuraamisesta. Välillä namittanut muutaman askeleen välein ja vahvistanut seuraamisen paikkaa, välillä palkannut namilla vasta koko seuraamispätkän jälkeen. Välillä lelu lentää eteen, välillä taakse, välillä oikeasta, välillä vasemmasta kädestä, välillä vasemmasta kainalosta. Ollaan vahvistettu myös perusasentoa ja käännöksiä pyörimällä sivu-käskyllä ympyrää, mikä myös toimii hyvin. Ainut homma, mihin itse tällä hetkellä kaipaisin vinkkejä, on käännökset vasemmalle. Miten itse uskallan kääntyä ilman pelkoa siitä, että koira jää alle? Ja toki omana ongelmanaan on myös se, miten ikinä onnistun kävelemään ja katsomaan suoraan eteenpäin, en koiraan...

© Ella Forselius (tässä kuvassa vähän edistetään, I know...)
Paikkamakuutreeniä tehtiin taas Viikissäkin. Palasin vaihtelevan tiheästi Nopan luo palkkaamaan. Hyvin pysyi, mitä nyt pää välillä pyörikin. Pyrin siihen, että pään pyörittelyn jälkeen Nopan katsoessa taas eteenpäin, palaan sen luo palkkaamaan. Ongelmana, tosin pienenä sellaisena, on se, että kuultuaan maahan-käskyn Noppa usein ehtii pompata takaisin ylös ennenkuin ehdin antaa paikka-käskyn. Pitää siis treenata tuota maassa olemisen kestoa!

Kotona tehtiin eilen illalla niin hieno paikkis että! Kasvatin makuun kestoa niin, että kävin ensin 10 sekunnin päästä palkkaamassa, sitten 15 sekunnin jne... Noppis napotti niin pätevänä.. Vapautin molemmilla paikkamakuukerroilla etupalkalle (jonkin matkaa koiran edessä oleva suljettu namipurkki), ekalla kerralla pyydettyäni Nopan perusasentoon, tokalla kerralla suoraan makuusta. Paikkiksessa ollaan mun mielestä edetty tosi mukavasti.

© Ella Forselius (ja miten mun kroppa noin vääntyykin...)

Mitä muuta tokohommia on puuhattu? Liikkeestä seisomista ollaan taas ruvettu treenaamaan, vaikka se edelleenkin kyllä on aika alkeissa. Tänään tehtiin aamulla mielettömän siistiä tunnaritreeniä kävyillä (ei siis olla tunnarikapuloihin muistettu aikoihin koskea, mutta hyvä se on pitää taitoa yllä vaikka sitten kävyillä). Uutena juttuna ollaan päästy treenaamaan kotona myös hyppyä, koska ihana Jaakko askarteli meille oman hyppyesteen. Jos jotakuta kiinnostaa samankaltainen iltapuhde, niin ohje hyppyyn löytyy täältä. :) Hypyssä Noppa rupesi nopeasti kääntymään itse mua päin, joten olen toistaiseksi palkkaillut siitä, enkä ruvennut tekemään liikettä kokonaisena.

Kommentit

  1. Sain joskus vinkkiä noihin käännöksiin ja toimii ainakin meillä. Aina ennen käännöstä ihan pieni askeleen pituuden muutos omassa kävelyssä ja hartialinjan pienoinen kääntö käännöksen suuntaan kertoo koiralle, että jotain on tapahtumassa. Ansalle ainakin riittää pieni vinkki tulevasta.

    VastaaPoista
  2. Mä myös lyhennän askelpituutta ihan snadisti pari viimeistä askelta ennen käännöstä, mistä Nana osaa ennakoida, että kohta käännytään. Vasemmalle kääntyessä kääntyvä askel tulee aina oikealla jalalla, jolloin riski jyrätä koira on pienempi kuin vasemmalla jalalla kääntyessä.

    VastaaPoista
  3. Vasemmalle käännöksessä voi myös katsoa itse reilusti jo vasempaan ennen käännöstä, se on selkeä vinkki koiralle :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia