Kesälomalla pohjoisessa part 2

Edellisessä postauksessa päästiin kesälomareissussa vasta maanantaihin saakka, nyt jatketaan siis tiistaihin, josta riittääkin asiaa kokonaisen postauksen verran! :)

Tiistain retkimaisemia Särkitunturilla

Tiistaiaamuna suunnattiin ensin suosikkipuuhaamme: tutkimaan lähistön mökkialueita ja kartoittamaan mahdollisia seuraavien reissujen mökkiehdokkaita. Koska oli ehdottomasti reissun kylmin päivä, n. 7 plusastetta ja tuulista, päätimme aamulenkin jälkeen tehdä reissun pisimmän retken ja lähteä huiputtamaan peräti kaksi uutta tunturikohdetta. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Pallastuntureille, mutta issikkamaastolla saimme vinkin myös Särkitunturista, joka sijaitsi matkan varrella Äkäslompolosta Pallakselle. Niinpä päätimme, että samalla reissulla molemmat tunturit.

Ensin Särkitunturi, joka sijaitseekin jo Muonion puolella. Särkitunturille kulki leveä ja hyväkuntoinen reitti, joka edestakaisin teki n. 7 km. Olipa onni, että ohimennen tuli tämä paikka puheeksi, sillä se oli ihan mielettömän hieno!! Huipulta näki jokaiseen ilmansuuntaan ties kuinka kauas, ja siellä oli lukemattomia pieniä lampia. Ilmeisesti paikka onkin tosi suosittu retkipaikka; kesäsäällä ihmiset kuulemma viettävät pitkiä aikoja huipulla grillaillen (hyvä grillipaikka) ja uiden. Ei hullummat uintimaisemat kyllä! :D

Taukoevästystä a'la Nuttu

Kolmen kimppa Särkitunturin huipulla




Särkitunturilta ajettiin Pallastunturin luontokeskukselle, joka sijaitsikin jo tosi karuissa maisemissa puurajan tuntumassa. Huikean jylhää, koskemattoman ja karun näköistä maisemaa! Sieltä lähdimme kipuamaan kohti Taivaskeroa, joka on 809 metrin korkeudellaan Pallastuntureiden korkein huippu. Samalla siitä tuli myös korkein Suomessa huiputtamamme paikka; korkeammalla on käyty ainoastaan Saksan Alpeilla (joskin ilman koiria, ja koirien kanssahan kaikki nyt on paljon hauskempaa!)

Reitti Taivaskerolle oli melko iisi. Useampi kilometri tasaisen tappavaa, loivahkoa nousua, ja ihan viimeiset sadat metrit hiukan jyrkempää rakkakiveä. Tuuli oli melkoinen ja välillä sateli luntakin!


Ja sitten se saavutettiin, Taivaskeron huippu! Erikoisen paikasta tekee se, että siellä on sytytetty Helsingin olympialaisten olympiatuli, jolle on pystytetty myös muistolaatta (jonka kuvaaminen ilman kuvaan osuvaa koiraa oli mahdotonta).




Paluumatka Taivaskerolta alaspäin oli ylösmenoa haastavampaa: pidempi pätkä rakkaa ja jännittäviä polkuja viereisen tunturinlaen reunamilla. Loppupätkä tultiin laskettelurinnettä alas, ja viimeistään siinä vaiheessa reisiä jo vähän hapotti :D


Illalla mökki oli täynnä jokseenkin väsyneitä ihmisiä ja koiria. Iltaulkoilulle lähdettäessä huomasin, että erityisesti molemmat sheltit olivat vetäneet ihan totaalijumiin; kulkeminen näytti todella jäykältä, ja Noppa ei halunnut hypätä sohvalle eikä sänkyyn. Lisäksi cityprinsessa-Nutun tassuja aristi, eikä se suostunut kulkemaan mökin pihan sepelikivellä. Hiukan huolestunein mielin käytiin siis nukkumaan; tähänkö nämä meidän retket nyt tyssäisivät...

Jatkoa seuraa ;)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

BAT

Se tunne, kun ei vaan nappaa