Kuulumisia sateen keskeltä

Sataa, on synkkää ja pimeää, kaikki näyttää ankealta ja harmaalta, kuraa kulkeutuu väistämättä sisään hirveitä määriä (eteiseen ollaankin hankittu jäätävän kokoinen kuramatto...), illalla ennen nukkumaanmenoa saa lähestulkoon lakaista jalkapohjansa hiekasta. Buu. Marraskuu ei todellakaan kuulu lempikuukausiini. Noppakin kääntää yleensä aamulla kellon soidessa vain kylkeään.


 Saanko kysyä, mitä pajunkissat tekevät pajuissa keskellä marraskuuta?!

Ikävää ankeutta ollaan koitettu lievittää kaikenlaisella mukavalla puuhastelulla. Tällä viikolla ollaan tavattu normaalia enemmän koirakavereita -oikeastaan joka päivä. Sunnuntaina oli poikkeuksellisesti taivaallinen auringonpaisteinen päivä, ja silloin suunnattiin Tiinan ja suomenlapinkoiraherrojen Kurun ja Haltin kanssa Haltialaan tekemään melkein puolentoista tunnin lenkki -koirat luonnollisesti kirmailivat vapaina. Tosi hienosti Noppa pysyi messissä mukana, vaikka ihanasta ulkoilmasta olikin nauttimassa muutama muukin ulkoilija. 

Rakas sukka
Maanantaina kaikkein rakkain ja ihanin kaveri, Paavo-veikka, tuli meille treeni- ja koirapuistoseuraksi. Treeneistähän ei tietenkään tullut Nopan kohdalla mitään :D Puistossa vierähti melkein tunti, ja pois oli lähdettävä vain kaksijalkaisia uhkaavan jäätymisen vuoksi. Tiistaina puolestaan uhmattiin sumua ja tihkusadetta ja tutustuttiin uuteen lenkkikaveriin, espanjanvesikoira Pitaan. Pitan ja omistajansa kanssa kierrettiin puolentoista tunnin hihnalenkki, minkä jälkeen uhmattiin kaiken edellä mainitun lisäksi myös kuraa, ja suunnattiin koirapuistoon. Kotona oli jokseenkin väsynyt koira illalla :) 

Keskiviikkona oli vuorossa tokon kimppatreenit. Nopalle oli ohjelmistoon suunnitellut paikkista, seuraamista, liikkeestä maahanmenoa ja noutoa. Paljolta kuulostaa -I know! Mikä teistä (treenailevista) lukijoista on sopiva treenattavien asioiden määrä yhdellä kerralla? 

Paikkamakuussa kokeilin erilaisia palkkaustekniikoita. Ensin namipurkkia nenän edessä, mutta jotenkin se ei vaan tunnu meidän jutulta. Sitten vapautin koiran sen taakse lentävälle lelulle -toimii, mutta tietysti Noppa vähän kyttää sitä leluaan. Uhkarohkeana päätin kokeilla myös takapalkkaa nameilla. Namialustalle nameja, koiran namitus perusasentoon ja makuulle. Pari ekaa kertaa meni siihen, että Noppa kuikuili taaksepäin namejaan, mutta sitten se tuntui hiffaavan jutun juuren. Tässä tulee samalla vahvistettua Nopalle vapaa-käskyä (jota se ei musta ihan tajua kunnolla), kun vapautan sen sillä namialustalle. Musta tuntuu, että tämä taitaa olla meille sopivin palkkausmuoto paikkiksessa! Voisin myös joku kerta testata, kuinka Noppa innostuu kuolleesta lelusta takapalkkana, niin tulisi palkkaukseen vähän yllätyksellisyyttä ja vaihtelevuutta. :)
Seuraaminen taitaa olla se meidän hankalin juttu. Mikään palkkausmuoto ei tunnu toimivan, eikä Noppa edes taida tajuta koko seuraamisen ideaa saatikka käskyä siihen. Kainalopalkka menee lelua kohti hyppelyksi, namipalkka joko hyppelyksi, namikädessä kiinni kulkemiseksi tai poikittain edistämiseksi. Kun annan seuraa-käskyn ja lähden itse liikkeelle, ei Noppa tajua lähteä liikkeeseen mukaan, jos mulla ei ole sitä namikättä sen nenän edessä. Onneksi päästään ensi viikolla syksyn jatkotokon korvauskerralle Jennin oppiin, niin saadaan toivottavasti neuvoja tähän!

Lenkkipolkujen näkymiä -ihan hulppeeta sanoisinko!

Sen sijaan liikkeestä maahanmeno -WAU! Siinä liikkeessä ollaan hyvällä mallilla. Kuljeskellaan ympäri ämpäri, annan Nopalle käskyn, pysähdyn itse sekunnin murto-osaksi ja jatkan matkaa -JA NOPPA PYSYY MAASSA!!! :) Ihan mieletön pikkumies <3 Kovin kauas en tietystikään ole vielä irronnut, pikkuhiljaa hyvä tulee.

Nouto on toinen kompastuskivi, lähinnä mulle itselleni, koska en oikein tiedä kuinka edetä siinä. Noppa pitää kapulaa suussaan mielellään ja hakee sitä, mutta siihen se jääkin. En keksi, kuinka saisin sen pitämään kapulaa siihen asti, kunnes se saa luvan luovuttaa sen. Myös se on mulle suuri arvoitus, missä järjestyksessä näitä eri juttuja (kapulan pitäminen ja luovuttaminen, kapulan hakeminen) pitäisi treenailla. 


Joka tapauksessa, hyvillä mielin saatiin keskiviikon tokoista lähteä kotiin päin. Kannatti tosiaankin mennä, vaikka pimeyden keskelle kodin valosta ja lämmöstä lähteminen meinasikin tuntua lähestulkoon ylivoimaiselta.

Tänään saatiin viikonlopun ajaksi yökyläilijä, cavapoika Hamppu, joten koirakavereita riittää viikon ihan jokaiselle päivälle. :)

<3

Kommentit

  1. Mielestäni oleellisinta ei ole treenattavien juttujen määrä vaan yhden jutun toistojen määrä. Varsinkin jos ei onnistuta. Pidemmissä treeneissä n 1h päästän Ansa lepään välillä, lähinnä käy pissalla ja tekee nenätöitä.

    Ansakin hyppi alkuun seuraamisessa. Auttoi askeleen ottaminen taaksepäin. Lelua tai nania ei ollut näkyvissä. Omat askeleet hitaat ja naksuttimen kautta palkkaus jo muutamasta onnistuneesta seuraamisaskeleesta, jos ei hyppinyt. Käytin myös kosketusalustaa vierelletulossa, koska siinäkin pomppi kohti palkaa. Tehtiin alkuun sitä, että kun etutassut alustassa niin klik ja palkka. Tätä eri ympäristöissä ja häiriössä. Autto myös tuossa seuraamisessa, kun hiffas sen, että palkkaa tulee kun kaikki neljä maassa. Noppa on niin nuori ja innokas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noppahan on <3 pitäis vaan ittekin muistaa se, eikä vaatia ihan liikoja. Se vaan on niin kauhean pätevän oloinen, niin nuoruus unohtuu aina välillä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BAT

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Alkuvuoden seikkailuja