Mitä meille kuuluu?

Hyvää kiitos! Marraskuuksi on vaihtunut ja joulua kohti mennään -jipii! :) Havahduin tuossa taannoin siihen, että nykyään bloggaan melkeinpä vain silloin, kun jotain spesiaalia on tapahtunut/ollaan tehty. Tavallisia arkikuulumisia meiltä saadaan harvoin, joten nyt korjataan tämä tilanne.

Maanantaina tokoiltiin koirapuiston kimppatreeneissä. Olin ollut koko viikonlopun pois kotoa, ja käytännössä nappasin Nopan melkein lennosta mukaan treeneihin. Bad idea -pikkumies oli aikamoisen tohkeissaan jälleennäkemisestä ja yhteisestä puuhastelusta. Saatiin kuitenkin muutama onnistunutkin toisto seuraamisesta (n. puoli askelta/askel) ja paikkamakuusta. Sisätiloissa ollaan harjoiteltu paikkamakuuta edessä olevan palkkarasian avulla. Aikomuksena on siis opettaa Noppa siihen, ettei palkka lähde mun mukana kauas, vaan on koko ajan siinä sen nenän edessä. Pitää vain oppia odottamaan, että sen saa.

Vapaapäivän aamun autuutta <3

Keskiviikkona oli taas hierontakäynti. Edellisellä kerralla Noppis oli selvästi vähän hämillään ja vieraskorea -nyt se nimittäin tajusi, että tässähän voi vähän pullikoida vastaankin :D Pääsääntöisesti hienosti meni kuitenkin tämäkin kerta. Kroppa tuntui kuulemma hyvältä. Räätälinlihakset eli ns. takajalkojen pomppulihakset olivat sekä edellisellä kerralla että myös nyt hivenen verran kireät, joten niitä sain ohjeeksi hieroskella välillä kotonakin. Ei ihme, että justiinsa noissa lihaksissa sitä kireyttä tuntui. Sen verran pomppuisaa Nobelsin elämä kuitenkin on!

Hieronta ei kuitenkaan ole vaikuttanut peitsaamiseen millään lailla. Ainakaan lihaskireydestä ei siis ole ollut kiinni. Muita peitsaamisen aiheuttajia voivat olla hierojan mukaan rakenteelliset viat sekä yksinkertaisesti vain oppiminen. Peitsaamista voisi kuulemma yrittää opettaa pois lisäämällä lenkillä vauhtia koiran peitsatessa ja kehumalla sitä, kun se siirtyy puhtaaseen raviin. En osaa kuitenkaan olla kovinkaan huolissani tästä peitsailijasta. Se on nuori koira ja peitsaa satunnaisesti, ilman mitään näkyvää syytä. Varmaan kuitenkin yritetään hiukan opettaa sitä pois peitsistä.

Iltalenkillä. (C) Sara

Muuhun arkeen kuuluu mörköikää. Möröistä suurin on muuttanut meille asumaan, ja se mörkö tottelee nimeä J. Noppis-Pomppiainen on nyt saanut päähänsä, että J on ihan hirmuisan peloittava joskus. Yleensä Noppa pelkää iltaisin -esimerkiksi eilisiltana kun J oli lähdössä iltalenkille Nopan kanssa, mun piti loppujen lopuksi kantaa Noppa eteiseen, ja ulos asti se kai raahautui hihnan perässä. Mun viereen olisi vain jäänyt kyhjöttämään. Hohhoijaa. J ei siis tosiaankaan ole tehnyt yhtikäs yhtään mitään, mikä olisi Nobelsin pelästyttänyt. Noppis nyt ilmeisesti vaan on päättänyt, että tämä tyyppi se vasta pelottava onkin. Oikeastihan kyse on varmaan siitä, että Noppa on ihan liian liimautunut muhun. Niinpä me nyt sitten sovittiinkin, että jatkossa J ruokkii Nopan ja puuhailee muutenkin sen kanssa enemmän (ties vaikka innostuisi kirjoittelemaan vieraskynäpostauksia tänne blogiinkin yhteisistä touhuistaan Nobelsin kanssa ;)). Itse puolestani yritän huomioida Noppaa vähän vähemmän.

Olen surkea pieni nenäeläin!
Minähän muuten hurahdin taas ja kirjoittelin MUSHIN sivuilla olevaan uuteen kilpailuun meidän barffitarinan. Äänestäkäähän Noppiksen tarinaa (joka löytyy tämän linkin takaa), niin saadaan pikkumiehelle taas vähän Vaisto-pulleroita ;)

Kommentit

  1. Voi ei, tuo viimeinen kuva :D niin reppanan näköinen!

    VastaaPoista
  2. Hahaa, katselin ensin, mikä collie täällä oikein vierailee, kun kelasin nopeasti kuvan yli! :D Mutta se olikin vain pieni Noppis nenäkkäästä kuvakulmasta.

    Meillä myös Mysi on niin mamin koiraa ja kainaloista kuin vain voi olla.

    Harvoin tulee kirjattua ihan niita tavallisia arjen kuulumisia. Mullakin meinaa blogi aina jumahtaa vain niihin muille varmaan puuduttavaa luettavaa oleviin treenipostauksiin, kun tulee kirjattua asioita itselle muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nenää pikku Noppiksella kyllä riittää! :D (ihan ilman mitään kuvakulmiakaan...)

      Onko Mysi kumminkin ihan ok myös sun miehen kanssa, vai kainaloinen ainoastaan sulle?

      Poista
    2. Ei Mysillä mitään mörköilyä ole miestä kohtaan ja tykkää se puuhastella hänenkin kanssa, mutta on se huomattavasti voimakkaammin leimaantunut muhun: leikki miehen kanssa katkee välittömästi, jos erehdyn mainitsemaan neidin nimen; Mysi on aina mun kotona ollessa samassa huoneessa mun kanssa ja nukkuessaan tulee aivan kiinni muhun. Mutta minähän meillä enemmän koirien kanssa puuhaan, joten ihan luonnollista tämä. Mun kainalorotta se kuitenkin on, eikä hae samalla tavalla huomiota ja läheisyyttä mieheltä kuin minulta.

      Nana peitsaa ajoittain pieniä pätkiä silloin, kun selässä on jumitusta. Teen silloin Nanan vierellä rytminvaihdoksen kävelyyn, jolloin Nana itse korjaa liikkeen raviin. Yhteen aikaan se peitsasi paljon, kun en ollut ymmärtänyt kiinnittää asiaan huomiota ja silloin se tuntui olevan myös opittu tapa, josta kesti aikansa päästä eroon. Siinä mielessä siis suosittelisin kiinnittämään huomiota peitsaamiseen. Peitsi ei kuitenkaan ole koiralle luonnollinen askellaji ja voi aiheuttaa lihasjumeja ajan kanssa.

      Poista
  3. Kaima tykkää peitsailla myös. En ole siitä mitenkään erityisen huolissani ollut missään vaiheessa... Ainoastaan näyttelykehässä se on iso miinus, jos ravi ei tahdo löytyä :P

    Tuota olen tehnyt, että jos lenkillä huomaan Nopan peitsaavan, nopeutan tahtia, jotta se vaihtaisi raviin.

    Hauska kuva Nopasta tuo alimmainen :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

BAT

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Alkuvuoden seikkailuja