Kärpäsestä härkänen?

Viime torstaina oli pitkästä aikaa vuorossa ihana kraniosakraalikäynti Marin luona Remediumissa. Teki kyllä hyvää, sekä Nopalle että minulle. Tuntuu aina siltä, että kivi vierähtää sydämeltä, kun Marin kanssa jutustelee.

Me ollaan kasvattajan kanssa taidettu ottaa Noppa-ongelma liian isona ongelmana ja tehty koko jutusta maatamullistavan kauhistuttava. Molemmilla taisi avautua torstaina silmät tämän osalta. Lyhyesti ja yksinkertaisesti sanottakoon niin, että ei me ehkä ihan justiinsa olla viemässä Noppaa magneettikuvaukseen mahdollisen aivokasvaimen vuoksi ;D


Nyt täytyy ihan miettiä, miten tämän postauksen kirjoittaisi, että antaa kaikesta oikeanlaisen kuvan. Taitaa nimittäin olla niin, että meikäläinen ei ole ihan onnistunut pienen ja harmittoman shetlannintalttahammaskoiran koulutuksessa. Jep, kuulostaa kyllä huvittavalta. Ja vähän kyllä myös nololta.

Noppa oli helppo pentu. Siis todella helppo. Oppivainen ja hoksaavainen. Ainoastaan hiukkasen arka. Pentuaikana taisi kuitenkin käydä sellainen moka, että Noppa ei tullut koskaan oppineeksi -tai oikeammin sanottuna sille ei koskaan tullut opetettua- mitä tarkoittaa ei. Kun ei sitä koskaan tarvinnut mistään kieltää! Ja sitten vanhempana, kun kieltämisen aihetta olisikin ollut, ei Noppapoika tainnutkaan oikein ymmärtää.

Noppa oli, on ja tulee varmasti aina olemaankin todellinen putkiaivo. Ei sitä sillä tavalla arjessa pane merkille, mutta jälkikäteen analysoidessa asia on kyllä harvinaisen selvä. Nopan kanssa olisi pitänyt jo alusta saakka olla paljon ehdottomampi mitä sen kanssa ollaan oltu. Hyväksyä vain sitä haettua ja vaadittua käytöstä, eikä vähän justiinsa ehkä sinnepäin -käytöstä. Vertailukohtana Noppa-putkipäähän on hyvä käyttää Siiriä, maailman viisainta koiraa. Siiri (ja siinä sivussa myös ei-penaalin-terävin-kynä-Selma) analysoi ihmisen käytöstä lakkaamatta. Se lukee jo asennostani tai yksittäisestä, epämääräisestä äännähdyksestä, että nyt toimin väärin, omistajani ei ole tyytyväinen. Kaksi vuotta minulla näköjään keksi hoksata, että ei Noppa lue ja analysoi minua samalla tavalla. Sille täytyy kertoa, miten asiat ovat. (Noppa lienee siis tyypillinen mies?)

Kukaan ei ole loppupeleissä tainnutkaan kertoa Nopalle, miten ihmisten, noiden hiukan peloittavien otusten, kanssa kuuluu toimia. Kukaan ei ole kertonut sille, että haukkuminen, rähiseminen ja päällekäyminen eivät ole oikeita toimintamalleja. Sen sijaan tämä Nopan tarjoama käytös, eli kaikki edellä mainittu, on päässyt vahvistumaan lukemattomia ja taas lukemattomia kertoja. Uskotteko, että ottaa hiukkasen päähän.


Olen ehkä itse kouluttajana omaksunut liiankin hyvin pehmeiden ja positiivisten koulutusmenetelmien mallin. Olen toiminut liikaa hyssytellen, epämukavia asioita väistellen ja vallitsevaan tilanteeseen tyytyen. En ole koskaan korottanut kunnolla ääntä koiralle, tarttunut sitä niskavilloista tai muuten olemuksellani kertonut, että tämä ei ole sitä mitä minä haluan. Olen myös uskonut, kun minulle on muutaman kerran sanottu, että minulla on vaikea koira ja miten ihmeessä minä jaksan arkea sen kanssa. Olen ajatellut, että jahas, näinpä se asia sitten tosiaankin on, ja mitään ei sille ole enää tehtävissä. Onkin käynyt vähän väärällä tavalla, vaikka kuinka olen yrittänyt osata. Noppa Putkinen on tainnut joutua sellaiseen erheeseen, että se luulee olevansa lauman pää, jonka kuuluu pitää huolta muista laumansa jäsenistä. Ei Noppa, väärä on luulo. Korjataan se oikeaksi.

Nyt, kevätauringon paisteessa, koko homma alkaa näyttää valoisammalta. Mulla on koira, jossa kyllä riittää potentiaalia vaikka mihin. Me ollaan ehkä menty vähän pyllyt edellä puuhun, kun olen vain hinkunut harrastusten pariin, vaikka koiran käytös ei ollenkaan tue tätä hinkua. Nyt mua ei enää masenna se, että (ohjattu) agility on ainakin toviksi jäänyt ohjelmistosta pois. Se ei ole maailmanloppu. Me korjataan ensin tämä käytösasia ja sitten vain taivas on rajana. Edessä oleva käytöksen kultainen tie saattaa olla pitkä ja kivinen, mutta mulla on jo nyt sille paljon eväitä, suunnitelmia ja ajatuksia, ja torstaina alkava Heiluvan Hännän rähjäkoirakurssi toivottavasti vain tsemppaa lisää. Toisaalta edessä oleva tie saattaa olla myös odotettua helpompi, koska onhan mulla kuitenkin käsissäni hirmuisen noheva ja oppivainen piski. Toissapäivänä rähähdin sille kertaluonteisesti ihan kunnolla, kun se meni haukkumaan rapusta kuuluvia ääniä. Poikaparka oli ihan mielinkielin koko loppupäivän.


Harrastukset odottavat meitä ja toimivat meidän ehdoilla. Meidän ei Nopan kanssa tarvitse toimia niiden ehdoilla. (Koko alkukevään väänsin melkein itkua aina perjantaisin, kun piti lähteä agiin. Ahdisti niin paljon. Eipä käynyt kyllä pienessä mielessäkään, että eihän sinne ole pakko mennä.) Ja paljon me aiotaan siltikin puuhailla! Agihommia ruvetaan kevään edetessä taas omatoimitreenailemaan, kunhan saadaan hallin avain. Tokopuuhat odottelee vaatehuoneen perukoilla sitä inspiraatiota, joka aina kevään korvilla lisääntyykin. Uutena juttuna jäljestys ja hajuerottelu ihan kotipuuhina kiinnostaisi, ja myös Suomeen uutena lajina rantautunut Nose Work. Off switch -treeni
kuulostaisi myös meille hyödylliseltä puuhastelulta.

Ja loppuun vielä itselle muistiin ja muillekin hyödyksi ihan hitsin hyvä blogiteksti vastaehdollistamisesta ja siedättämisestä! :) Kiran blogi, josta ko. teksti löytyy, on muutenkin tutustumisen arvoinen. Siellä painitaan osin samankaltaisten ongelmien kanssa kuin meilläkin, ja blogipostaukset ovat ihanan täynnä asiaa.

Kommentit

  1. Hyvää pohdintaa. Toivottavasti saatte kurssilta apuja. :)

    VastaaPoista
  2. Varmastikin saatte kurssilta apua :-) Eikä tarvitse jatkossakaan käydä koiran niskavilloihin kiinni tai koiralle huutaa. Meillä ainakin koira haukkuu, kun sitä pelottaa, jolloin ei tekisi mielenikään alkaa hälle huutamaan tai rähjäämään tai käymään karvoihin kiinni. Jatkan edelleenkin positiivisella koulutuksella ja ystävääni kunnioittaen. En minäkään ole täydellinen ja jos minua pelottaa, toivon että minulle ei kukaan räyhää tai käy käsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietenkään huutamisessa/koiran kurittamisessa ole mitään järkeä, enkä niistä puhunutkaan :) Pohdiskelin vain sitä, miten positiivisetkin menetelmät saattavat lipsahtaa vähän yli, eikä koiralle opeteta esimerkiksi kieltoa ollenkaan.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen teksti! Kuulostaa kyllä suurilta oivalluksilta, jotka ihan varmasti helpottaa teidän elämää. Samaistun näihin ajatuksiin, ja kuten tiedät, Sannin kanssa olen käynyt läpi hyvin paljon samoja asioita. Ja ihan varmasti suurelta osin siksi, etten vain ole osannut.

    Ei Sanni ole ikinä mikään helpoin koira ollut, mutta oon ihan sataprosenttisen varmasti tehnyt siitä paljon vaikeamman ihan omalla toiminnallani. Perseestä, mutta minkäs teen. Nyt sitten koitetaan korjata käytöstä, ollaan koitettu jo vuosia. Pikkuihljaa palaset loksahtelee kohdalleen (tämän oman kakaran kanssa ei välttämättä ikinä ihan kokonaan). Onneksi ollaan tultu kilometrien matka siitä vuosien takaisesta, niin jaksaa jatkaa samalla linjalla päivästä toiseen.

    Tsempit sulle ja rapsut ihanalle Nobille! Huomenna nähdään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sua Saana yhtään lohduttaa, niin mun silmissä Sanni ei ole koskaan näyttänyt "ongelmakoiralta". Päinvastoin, ihan yllätyin, kun ensimmäistä kertaa kerroit sen hankaluuksista!

      Kiitos tsempeistä, nähdään pian! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

BAT

Sillisalaatti