ESS:n kilpatottelevaisuuden alkeet, osa 4/4

Tänään käytiin aamusella lenkkeilemässä Jakomäen hiekkakuoppien maisemissa ja saatiin runsaasti hienoja kuvituskuvia tähän postaukseen. Toisin kuin viime kerralla hiekkakuopilla käydessämme, Noppa pysyi tällä kertaa tosi hienosti messissä, vaikka olikin koko ajan vapaana :) Mikälie aivopieru viime kerralla iskenyt...


Tänään oli myös vika kerta tokon alkeiskurssia. Ohjelmassa oli uutena juttuna seuraaminen, lisäksi harjoiteltiin vanhoja juttuja. Aluksi nähtiin kouluttajamme Jennin ja Nemo-sheltin demostraatioita oikeaoppisesta seuraamisesta ja noudosta. Taitavaa menoa kyllä, ja varsinkin nouto sai meidät muut ihastuksesta suunniltamme. Oikeaoppiseen noutoon on vielä vähän matkaa...

Seuraamista olin etukäteen jo harjoitellut Nopan kanssa imuttamalla suoraa pätkää namin avulla. Palkkaus (lähes) joka askeleella. Samaa hommaa jatkettiin kurssilla ja lisäksi saatiin ohjeet käännösten harjoitteluun. Eli 90 asteen käännöksiä oikealle ja vasemmalle sekä täyskäännöksiä. Näissäkin palkkaus jo käännöksen aikana, ei sen jälkeen. Tehtiin käännöksiä paikallamme pyörien eikä vielä yhdistetty niitä liikkeeseen. Se sitten aikanaan :)


Lisäksi treenailimme paikkamakuuta ja noutoa. Paikkamakuussa meillä on sellainen tilanne, että saan käskytettyä Nopan perusasennosta maahan ja hitaasti hivutettua itseni koiran eteen. Tällä etäisyydellä Noppis pysyisi maassa vaikka kuinka kauan, kunhan palkkaa tippuu tasaiseen tahtiin. En kuitenkaan vielä halua ruveta kasvattamaan matkaa, vaan harvennan ensin palkkausta ja kasvatan aikaa näin pienellä etäisyydellä. Sitten mahdollisesti painonsiirtoja ja sivuaskeleita edelleen ihan koiran edessä. Vasta näiden onnistuessa aletaan kasvattaa pikkuhiljaa matkaakin. Ja ai niin, kouluttaja vinkkasi, että se paikkamakuun käskysanakin voisi olla ihan kova juttu sanoa sille koiralle ;)


Noutoa ollaan puolestaan harjoiteltu siihen pisteeseen, että Noppa antaa kapulan mulle käteen. Vai antaako? Pikemminkin ehkä pitää sitä niin kauan, että saan kapulan otettua siltä. No enivei, tässä pisteessä kuitenkin ollaan. Noppa tykkää noutokapulasta kuin hullu puurosta, joten tärkeää olisi muistaa palkata näistä noutotreeneistä ihan überhyvin (palkka siis vielä ihanampi kuin noutokapula). Tänäänkin Noppa kävi tauon aikana kaivamassa sen rakkaan kapulansa avonaisesta repusta esiin... <3

Tällaista siis tänään. Noppa sai kehuja kouluttajalta peräti kahdesta asiasta! Perusasento on kuulemma tosi hienosti hallussa. Ja niinhän se kyllä onkin. Treenaillaan sitä niin, että Noppa tulee käskystä sivulle, olin itse siihen nähden missä kulmassa tahansa. Vielä Noppis tosin vaatii namit vasempaan käteen... Ilman namikättä (vaikka käsi olisi siis ihan samassa asennossa vartalon vierellä, mutta nyrkki tyhjänä nameista) Noppa ei tule tarpeeksi lähelle, vaan jää kauemmas ja hieman vinoon töröttämään. Mutta joka tapauksessa, perusasento on hyvässä mallissa :) Toinen kehujen arvoinen juttu oli Nopan maahanmeno. Kaikki Noppiksen tuntevat kyllä tietävät, mistä tässä puhutaan :D Valtaisan reippaasta, tömähdyksen aiheuttavasta maahan iskeytymisestä. Mutta kuulemma aivan ihana asenne Nopalla tähän maahanmenojuttuun :D


Mikä oli kurjaa tämänkertaisissa reenilöissä, niin Noppa karkasi jälleen kerran Paavon luokse. Tällä kertaa vieläpä kesken palkkaleikin, pallo suussa. Voi pikkumiekkosta. Onneksi pojat pääsivät treenin jälkeen hihhuloimaan hetkeksi koirapuistoon, niin tuli nämä leikkiasiatkin hoidettua.


Ensi viikolla alkaa neljän kerran mittainen jatkokurssi, jolla ollaankin tismalleen samalla porukalla kuin tällä alkeiskurssilla. Jatkokurssin ohjelmassa on uutena asiana alokasluokan liikkeistä hyppy. Lisäksi jatketaan noudon, seuraamisen, jäävien ym. treeenausta ja tutustutaan myös voittaja- ja erikoisvoittajaluokan liikkeisiin. Ihan innolla odotamme :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia