Mistä tietää, että koira on kotona?

Mitäpä sitä vapaapäivänään muutakaan tekisi kuin katselisi kotiaan ja löytäisi joka paikasta merkkejä koiran olemassaolosta. Tässä siis teillekin viime päivinä tekemiäni huomioita:

Koirataloudesta löytyy yllättäviä esineitä yllättävistä paikoista, kuten...

tennispallo kylpyhuoneesta pesukoneen päältä. 

ulkona kastuneita tamineita kuivumasta kylppärin lattialta.

leluja ja treenikamoja hattuhyllyltä.

merkkikartioita parvekkeelta.

Olohuoneen lattia on pääsääntöisesti aina miinoitettu eri näköisillä ja kokoisilla puruluun palasilla,

vaikka oikeasti niille luille on olemassa myös säilytyskori. Jossa ne ovat tasan silloin, kun jompikumpi ihmisistä ne sinne laittaa.

Koska koira on talossa, ja koska se rakastaa repiä räsymattoja, ei makuuhuoneeseen ole vieläkään löydetty nopankestävää ja silmäämiellyttävää mattoa:

Opiskelija-asunnon huimasta kolmen lokeron pakastimesta yksi (välillä puolitoistakin) kallisarvoinen lokero on luovutettu koiran käyttöön. Tämä tarkoittaa lokeron täyttämistä uudelleen ja uudelleen n. kerran kuukaudessa.

Suunnatonta ylpeyttä tuottaa eteisestä löytyvä, tavaroita pursuileva Nopan Ikioma Naulakko:

Mutta kyllä, on se koirakin kotona, kaiken mukanaantuoman tavarankin lisäksi. Koira on viime päivinä harjoitellut iloisia luoksetuloja juosten omistajiensa väliä edestakaisin, muistutellut mieleensä luopumista iltanappuloiden avulla, lenkkeillyt vapaana ystävänsä vesikoira-Pitan kanssa, käynyt Jaakon kanssa kaksi kertaa juoksulenkillä ja perseillyt silleen sopivasti. Että tietää murkkukoiran olevan edelleen olemassa, mutta että siihen ei kumminkaan mene hermot. On se myös ottanut kontaktia kadehdittavan hienosti. Illalla mennään vielä juoksemaan Paavon ja Sannin kanssa. Elämä voittaa!