Yksi vuosi Noppaa

Vuosi sitten hiihtolomailin Äkäslompolossa, kun kasvattaja laittoi viestin seitsemän shelttinyytin syntymästä. Siitä alkoi kuumeistakin kuumeisempi odotus. Vierailimme Pilvimarjalassa pariinkin otteeseen, ja lopulta huhtikuun puolenvälin tienoilla lähdimme sieltä Noppa mukanamme.

Pentutestin (tulokset täällä) mukaan uusi koiramme oli tasapainoinen, hiukan arka mutta kuitenkin reipas kaveri. Hiukan arka oli aluksi vähän alakanttiin osuva ilmaus, sillä Noppaa jänskätti aluksi vähän kaikki. Nopeasti se kuitenkin alkoi rohkaistua, ja hyvin pian viipotti menemään kovaa kyytiä. Viikon verran meillä oltuaan se esimerkiksi oli sitä mieltä, että lähimetsiköstä löytyvien tupakantumppien kohdalla ainut oikea toimintamalli on napata tumppi suuhun ja juosta karkuun niin kovaa kuin käpälistä lähtee. Vieraat ihmiset olivat kuitenkin pitkään tosi arveluttavia, eikä Noppa vieläkään rakasta sitä, että joku vieras tulee silittämään. Nykyään jos vieras osaa puhua koiraa, Noppa antaa kyllä rapsutella, mutta liian päällekäyviä tyyppejä se väistää. Mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono juttu.

© Sara
Koska asumme kaupungissa emmekä omista autoa, on Noppa päässyt pienestä pitäen opiskelemaan julkisten kulkuneuvojen saloja. Bussi ja juna ovat tuttuakin tutumpia, metroa ollaan kerran kokeiltu, ratikka-ajelun voisi toteuttaa ensi kesänä. Kaupunkilaiskoirana Noppa on tottunut meluun, liikenteeseen ja ihmisiin (joskin täällä esikaupungissa liikkuu Nopan mielestä liian vähän autoja, joten ne kaikki on noteerattava). Sen pari kertaa, mitä olemme keskustassa asti käyneet, on Noppa ottanut varsin lunkisti.

Alusta asti meille on ollut itsestäänselvyys, että koira tulee mukaan arkeen ja sopeutuu siihen, ilman että arjen täytyy muuttua koiran mukaan. Mitään kyläreissuja tms. ei olla Nopan takia hylätty, vaan Noppa on kulkenut mukana vaikka ja missä: kavereilla, kauppakeskuksissa, isovanhemmilla, mökillä... Lisäksi meillä on onneksi pari luottohoitopaikkaa, jonne Nopan on voinut viedä, jos se ei johonkin kyläpaikkaan ole tervetullut. Ja luottavaisin mielin pikkumiehen on hoitoon voinutkin jättää: ekaa kertaa se oli Hamletin perheen luona yökylässä jo viisikuisena. 



Viisikuisena Noppa myös tarvitsi pienen elämänsä ensimmäistä kertaa eläinlääkärin apua murrettuaan jotain pikkuvarpaastaan. Muutaman viikon sairasloma sujui pikkupennun kanssa odotettua iisimmin! Seuraavan kerran lääkärireissun vuoro olikin jo syyskuussa, kun Noppiksen silmissä todettiin nuorelle koiralle tyypillinen rakkulainen sidekalvontulehdus. Jostain syystä olen vahvasti sitä mieltä, että lääkärireissuja tulee eteen tulevaisuudessakin... Vai voiko muuta odottaa koiralta, joka tohkeissaan juoksee päin seiniä ja törmäilee lasivitriinin oviin?

Vaikka kaavailin Nopalle harrastuskoiran uraa, ei sen eteen juuri tehty asioita Nopan ensimmäisenä kesänä. Mikään aiemmista koiristani ei tosin ole oppinut istumista ja maahanmenoa yhtä nopeasti kuin Noppa, ja luoksetuloakin pikkuinen viiletti huimaa vauhtia jo muutaman hetken meillä oltuaan. Toisaalta harrastuskoiralle on tärkeää osata myös sopeutua erilaisiin paikkoihin ja juttuihin, ja sitähän me Nopankin kanssa ollaan ahkerasti harjoiteltu.

Harrastuskoiran ura lähti käyntiin syyskuussa, kun pääsimme ESSien alkeistokokurssille. Jatkokursseja käytiin kaksin kappalein, ja tokoinnostus on valtaisa sekä minulla että koiralla. Haaveissa siintää myös agilityn aloitus. Jaakko ja Noppa ovat vuodenvaihteen jälkeen lumien sulettua aloittaneet myös juoksulenkit pari kertaa viikossa. Noppa on kuulemma oivallinen juoksukaveri, aina innoissaan menossa! Harrastuskoiranakin Noppa on mitä mukavin. Suhteellisen fiksu, nopea kuin mikä ja aina iloisena valmiina hommiin.

Nyt tuntuu siltä, että meillä on lähestulkoon niin meille sopiva koira kuinvain voi olla. Puuhaa toki riittää: Nopan pelkojuttuja on hiukkasen funtsittava, mutta tähän ollaan jo saamassa apua (pelkojutuista voi halutessaan lukea mm. täältä). Saalisvietti on meidän makuumme liian vahva, koska erityisesti autot, mutta Nopan vapaanaollessa myös pyörät ja juoksijat ovat liian mieltä kiihottavia juttuja. Itse olen viime päivinä opiskellut vastaehdollistamista ja ryhtynyt hommiin Noppiksen kanssa. Pikkuhiljaa edetään, ja toivottavasti päästään joskus ohi tästä jahtaamisvimmasta!

Meille shetlanninlammaskoira on rotuvaltauksena aivan uusi. Sheltti päätyi kuitenkin sydämensä lapinkoirille menettäneen ja "sheltti näyttää niin kivalta" -ihmisen koiraksi monien pohdintojen jälkeen. Jaakko oli ajanut shelttien asiaa meidän huushollissa jo jonkin tovin, ja kun oman koiran kaipuuni yltyi liian tuskaiseksi, totesin Messarin shelttikehän laidalla, että kaippa se toikin ihan kiva voisi olla. Varsin hyvät lähtökohdat pennun ottamiselle siis :D Ryhdyin reippaasti sitten hankkimaan shelteistä lisätietoa ja etsiskelemään meille sopivaa kasvattajaa, ja koko ajan alkoi tuntua siltä, että sheltti taitaa sittenkin olla myös mulle käteensopiva rotu. Haimme perheenjäsentä, josta löytyisi potentiaalia harrastuskoiraksikin niin halutessamme. Haimme kerrostaloasuntoon ja kaupunkielämään kokonsa puolesta näppärää koiraa. Kahteen ei-liian-koirasosiaaliseen lappalaisneitiin tottuneena ajatus siitä, että koiran kanssa voisi oikeasti käydä koirapuistossa ja sillä voisi olla koirakavereita, tuntui liian hyvältä ollakseen totta, mutta sellainenkin ilmeisesti sheltin suhteen olisi mahdollista.

Tällaista toivoimme, mitä olemme siis saaneet? Vauhdikkaan ja
iloisen lenkkikaverin, (pääosin) koirasosiaalisen pikkutyypin (tällä hetkellä ainoastaan samanikäiset vieraat urokset taitavat olla ehdoton nou-nou -paitsi tietenkin rakkain, tärkein ja ihanin velimies Paavo), lämpimän sängynvaltaajan, hillittömän riehupetterin, väsymättömän ystävän, todellisen pikkuporsaan (ruoka on hyvää ja sitä ei ole riittävästi toivoo Noppa!), täydellisen tokokaverin, päiviemme naurunaiheen. Yksikään päivä karvanopan kanssa ei ole tylsä, joka ikinen päivä on pakko nauraa sen toilailuille. Voisinpa siis todeta, että Nopan Ansa-äippä on selvästi kuullut tilauksemme ja toiveemme ja toteuttanut sen mitä hienoimmin. Suuri kiitos kuuluu siis Sirpa-kasvattajalle, joka meille shelttiummikoillekin uskoi pienen shelttirääpäleen ikiomaksi kaveriksi! Noppis porukoineen kiittää ja kuittaa, toivottaa sisaruksilleen mitä parhainta yks vee -synttäripäivää ja suuntaa kohti uusia tuulia ja monia monia uusia vuosia!

Noppa 1v. 27.2.2014


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia