Omatoimitreenailua


Edellisviikon tokokerran oppeja on treenailtu ahkerasti. Perusasentoa ollaan harjoiteltu sekä sisällä että lähes jokaisen lenkin yhteydessä. Käsiavun kanssa se alkaakin olla jo aika varma juttu. Naksuttimen idean Noppis hoksasi ihan muutamassa minuutissa, ja muutamalla lenkillä sekä kotona olen naksutellut sille katsekontaktista. 

Olen itse opetellut kovasti myös lelupalkkausta ja oppinut sen, että lelupalkka on oiva juttu treenin päätteeksi ja vauhdikkaiden liikkeiden palkkana. Kerran kokeilin palkata narupallolla perusasentotreeniä, ja siitähän ei tullut mitään, koska Noppa ei enää yhtään kyennyt keskittymään sivulletuloon, kun (piilossaolevaa) palloa piti niin kovasti vahdata. Mutta narupallolla/patukalla on hyvä päättää treeni!


Tänään käytiin testailemassa kotona harjoiteltuja juttuja koirahäiriössä. Facebookissa kokoon kyhätyn omatoimitreeniryhmän kimppatreeniaika sopi kerrankin meille, ja suuntasimme Viikkiin yhdessä Taika-villiksen ja omistajansa kanssa. Paikalla oli Nopan ja Taiksin lisäksi kaksi muuta koiraa -pentuikäisiä nekin, ja kukin puuhasteli omia juttujaan sopivan etäisyyden päässä toisistaan. Me otettiin Nopan kanssa muutama perusasento, joissa pidin Noppaa jonkin aikaa (=niin, että ehdin naksuttaa ja palkata viisi-kuusi kertaa). Lisäksi "hengailtiin" ja palkkasin katsekontaktista. Lopuksi otettiin vielä yksi luoksetulo, jossa Taikan omaihminen piti Noppaa ja minä kutsuin. Välimatkaa oli ehkä seitsemän metriä. Noppis Pomppiainen tuli vauhdilla, ja palkkasin patukalla ja riehuilla. 


Treenien jälkeen suunnattiin vielä Taikan kanssa koirapuistoon riekkumaan, ja se olikin loistava päätös hyvälle treenille :) Huomenna on taas tokokurssin vuoro, ja ohjelmassa olisi kaukokäskyjen perusteita, luoksetuloa, paikkamakuuta ja luoksepäästävyyttä. Aimo annos uutta opittavaa siis, joten nyt unten maille!

Kommentit

  1. Nopasta on kasvanut reipas ja ihana koira! Teistä tulee vielä ihan superpari harrastuksissa! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia