Helmikuisia tunnelmia

Helmikuun alkupäivinä saatiin vielä nauttia pakkasista. Tavattiin ahkerasti Paavoa ja Sannia, ja kerran käytiin leikkimässä myös Luka-veljen kanssa. Kolmen kopla (Paavo, Noppa ja Luka) ei saanut aikaiseksi mitään ihmeempiä leikkejä, Lukan tuntui olevan hankalaa päästä Paavon ja Nopan yhteiseen maailmaan mukaan. Mutta varmasti leikit sujuisivat yksiin oikein hyvin, jos oltaisiin kaksin Lukan kanssa! Eikä nytkään voitu puhua mistään tahtojen taistosta: lähinnä Luka jätettiin kylmästi huomiotta. Paitsi jos sillä oli keppi. Silloin Noppa vähän väläytteli hampaitaan, koska metsän kaikki kepit ovat Hänen... Mutta suureksi onneksi meillä on Paavo, jonka kanssa leikit sujuvat paremmin kuin täydellisesti yksiin! <3




Viikonloppua vietimme Nopan kanssa pitkästä aikaa maalla ja toivoimme pääsevämme pakoon kaupungin vesikelejä. Turha toivo, yhtälailla sai maalla kuunnella sateen ropinaa kattoon. Käytiin tallihommissa ja jäällä juoksemassa: ekaa kertaa Selmalla ja Nopalla oli kunnon rallit! Huimaa! Noppa tempaisi myös ja lähti jäältä n. 300 metrin päässä tiellä ajaneen auton perään. Juoksi melkein tielle asti, ennen kuin hyvin ruma huuto sai sen pysähtymään ja kääntymään. Ihan hullua tuo sen autotouhu. Kaupungissa se pärjää kyllä justiinsa, kunhan muistaa käskyttää joka ikisen ohiajavan auton kohdalla. Mutta koska maalla autoja kulkee sen verran harvempaan, on jokainen auto Suuri Tapaus. Meillä tulee kesällä olemaan ongelmia mökkeilyn kanssa, jos tuota autojen jahtaamista ei saada kitkettyä pois...

Tänään käytiin pitkästä aikaa kimppatokoilemassa vesikoira-Pitan kanssa. Tehtiin molemmat omia hommiamme, ja hyvin pystyi Noppiskin keskittymään, vaikka edellisistä kimppatreeneistä olikin vierähtänyt jo aikaa. Naksuttelin paljon perusasennoista ja niihin omatoimisesta hakeutumisesta, otettiin muutama (aika heikkolaatuinen) seuraamispätkä, jokunen liikkeestä seisominen ja pari luoksaria. Huomenna jos saisi aikaiseksi treenailla vähän lisää. Asetin meille talvikauden tokotavoitteeksi sen, että tehdään paikkiksesta varma sisätiloissa. Märässä ja kylmässä maassa kun en koiraa viitsi makuuttaa, niin treenataan sisällä paikkiksen kestoa ja matkaa, ja kelien lämmettyä ruvetaan hakemaan ulkoa erilaisia häiriöitä.


Huomenna suunnataan taas uimaan Paavon ja Mysin kanssa. Loistavaa valo-ja ilohoitoa tähän masentavaan wannabe-talveen!

Kommentit

  1. Voi Noppis, se on saanut jonkun uuden ulottuvuuden tuohon autorakkauteensa. Onneksi kääntyi takaisin. Tsemppiä asian poiskitkemiseen!

    Tuo tokon talvitavoite on kyllä mukavan realistinen. Pitäisi itsellekin asettaa joku yksittäinen tavoite, jos kotitokoilunkin aloittaminen olisi sitten helpompaa. Jospa meidän tavoite talven varalle on vahva perusasento. Kyselepä

    VastaaPoista
  2. Kyl sen saa jahtaamisen saa karsittua pois. Meillä toimi naksutin ja luopumisharjoitukset. Nykyään huomioi autot, mutta luopuu niistä ja saa usein siitä palkkaa, ainakin kehuja. Alotin treenin niin, että istuttiin olohuoneessa, mulla kädessä naksutin ja makupala. Ahne koira tuijotti makupalaa ja heti kun vilkas mua niin naksaus ja palkka. Jos yritti viedä kädestä niin suljin nyrkin. Käden paikkaa vaihtelin ja lopulta makupala lattialla, mentiin samalla metodilla. Pikkuhiljaa vietiin homma ulos. Oltiin passissa kadun varressa (puettava lämpimästi vaatetta) ja auton näkyessä jo kaukana aluksi pienin houkutuksin (äännähdys tai jotain) sain sen lupumaan autosta (ymmärsi idean nopeasti) naksaus ja palkka. Tosi nopsaa ymmärsi idean ja auta armias, jos makupalat oli jäänyt kotiin, alkoi armoton tanssi ("autoja tulee, mää luovun ja sä annat palkkaa"). Alkuun treenattiin tosi intensiivisesti vain tuota luopumista, halusin kitkee käytöstä pois ja onneksi onnistuttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuota luopumista me ollaan tehtykin. Nykyään Noppa kyllä kulkee käskyn "tässä" alla ohi autoista, mutta hommaa riittää vielä siihen, että jätkä pysyisi messissä vapaana ollessaan, jos näkee auton.

      Poista
  3. Metsästysviettiselle spanielille opetin homman siten, että seistiin metsässä odottamassa jahdattavaa. Pannassa kiinni pitkä ja kevyt liina. Miinan lähtiessä perään ja ollessa tottelematta astuin liinan päälle. Nykäshän se, palkkio luoksetulosta (ekstrahyvää herkkua ja paljon). Kokeilin myös painepulloa. Rauhottu huomattavasti, loput ja suurimman tais tehdä ikä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia