Kun koira tuli kotiin

Eräästä facebook-keskustelusta heräsi inspis kirjoitella omia ajatuksia. Keskustelu koski sitä, milloin on oikea aika lähteä koiran kanssa kilpakentille, ja keskusteluun osallistujat yrittivät leikkimielisesti patistaa teknisesti kisavalmista koirakkoa kohti kisoja. Kukin toki taaplaa tyylillään, mutta mulle on tosi vieras ja hankala ajatus lähteä kokeeseen/kilpailuun keskeneräisen koiran kanssa. Toki koskaan ei voi olla täysin valmis, ja kaikesta häiriötreenistä huolimatta koetilanteessa saattaa tulla vastaan jotain täysin uutta ja ihmeellistä (kuten fb:n tokoryhmän kauhukertomukset kentän poikki kesken paikkamakuun vilistävästä oravasta). Erityisen varma haluaisin kokeeseen lähtiessä olla siitä, että voin luottaa koiran käytökseen. Noppa on mennyt käytöksen suhteen hirveästi eteenpäin, ja mulla on päivä päivältä luottavaisempi olo sen suhteen, mutta haluan olla täysin varma siitä, ettei vaikkapa tuomarin tai liikkurin yllättävä liike saa siinä aikaan syöksyreaktiota. Summa s...

Tänään oli Heiluvassa Hännässä vuorossa luento eläinten oppimisesta. Aloitettiin katsomalla ylläoleva video ja toteamalla, ettei kukaan meistä enää hauku koiraansa tyhmäksi. Jos kultakala, jolla tutkitusti on vähemmän aivosoluja kuin koiralla, oppii tuollaisia temppuja mutta oma koira tuntuu tyhmääkin tyhmemmältä, lienee syytä katsoa peiliin ;) Kaksi ja puoli tuntia hurahti menemään aivan huomaamatta. Tässä taas mieleen jääneitä juttuja: Ei puhuta enää vanhakantaisesti "johtajuudesta". Koiran ja ihmisen välinen suhde on enemmänkin ystävyyssuhde, josta molemmat hyötyvät. Koira on kuin pieni sudenpentu: se kaipaa huoltajaa ja resurssien "vartijaa". Toisaalta koira on kuin lapsi kognitiivisilta taidoiltaan. Koiralla ja lapsella yhteistä on myös taipumus vahvoihin tunnereaktioihin. Kieltäminen ei opeta koiralle toisenlaista käytöstä tai tunnetilaa. (Tästä tuli mieleeni se, kuinka hyödytöntä oikeastaan on ärähtää Nopalle sen pöhistessä rappukäytävän äänille ja k...

Viime torstaina oli pitkästä aikaa vuorossa ihana kraniosakraalikäynti Marin luona Remediumissa. Teki kyllä hyvää, sekä Nopalle että minulle. Tuntuu aina siltä, että kivi vierähtää sydämeltä, kun Marin kanssa jutustelee. Me ollaan kasvattajan kanssa taidettu ottaa Noppa-ongelma liian isona ongelmana ja tehty koko jutusta maatamullistavan kauhistuttava. Molemmilla taisi avautua torstaina silmät tämän osalta. Lyhyesti ja yksinkertaisesti sanottakoon niin, että ei me ehkä ihan justiinsa olla viemässä Noppaa magneettikuvaukseen mahdollisen aivokasvaimen vuoksi ;D Nyt täytyy ihan miettiä, miten tämän postauksen kirjoittaisi, että antaa kaikesta oikeanlaisen kuvan. Taitaa nimittäin olla niin, että meikäläinen ei ole ihan onnistunut pienen ja harmittoman shetlannintalttahammaskoiran koulutuksessa. Jep, kuulostaa kyllä huvittavalta. Ja vähän kyllä myös nololta. Noppa oli helppo pentu. Siis todella helppo. Oppivainen ja hoksaavainen. Ainoastaan hiukkasen arka. Pentuaikana taisi kuitenk...