Tekstit

Näytetään tunnisteella huippis merkityt tekstit.

Agilitykuulumisia

Kuva
Postaustauko saa nyt luvan katketa Nöttiksen aksakuulumisten muodossa! :) Agilitytreenit on jatkuneet maanantai-iltaisin, ja erityisesti ollaan keskitytty Nutun kanssa estefokuksen kasvattamiseen. Nuttu kun on vähän sitä mieltä, että hypyt on hyvin turhia esteitä, joiden kiertäminen kannattaa aina. Ollaan jatkettu myös juoksariprojektia ja aloiteltu keinua sekä tehty vähäsen hyppytekniikkaa. Olen varmaan ennenkin sanonut, mutta sanonpa uudelleen: Nutusta on tullut hurjasti rohkeampi ja itsenäisempi koira agilitytreenien myötä. Se on aikamoinen rääväsuu ja rrrrrakastaa aksaa. Nyt pitäisi sitten saada vähän aivojakin mukaan kuvioon, ettei tekeminen olisi vaan hulvatonta räiskimistä. Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että Nuttu on aika tyhmä koira, mutta alan pikkuhiljaa kallistua kuitenkin sille kannalle, että se on vähän turhankin fiksu. Se ei opi samalla tavalla suoraviivaisesti kuin Noppa. Nuttu ajattelee paljon ja sen mieli kulkee mutkikkaita polkuja. Mun pitäisi vaan päästä sen...

Nutun ekat aksatreenit

Kuva
Nutun agilitytreenit starttasivat eilen, pitkän ja innokkaan odotuksen jälkeen! :) Treenaamme tämän kauden HAUn huippisporukassa young potentials -ryhmässä. Huippispaikka pitää sisällään viikottaiset ohjatut treenit (ihan huikeassa porukassa! :)) ja muutamia treeniviikonloppuja sekä mahdollisuuden osallistua lisämaksullisiin ekstrakoulutuksiin. Vajaan kuukauden päästä onkin jo luvassa superHAUkut-viikonloppu, johon mennään keinuklinikalle ja opiskelemaan juoksarien saloja. Viime viikonloppuna oli huippiksen kick start -päivä, jossa päästiin tutustumaan treenikavereihin, kuulemaan luentoja mentaalivalmentautumisesta ja harrastuskoiran lihashuollosta sekä tekemään ryhmä- ja henkilökohtaisia treenisuunnitelmia. Me treenataan alkeisryhmässä, jossa ilahduttavan hyvin kohtaa mun omat ajatukset ja kouluttajien suunnitelmat: luodaan mahdollisimman hyviä pohjataitoja koiralle, opetellaan tekemään ja olemaan yhdessä, leikkimään ja hakemaan mieletöntä draivia ja tekemisen meininkiä. Ekalla...