Tekstit

Näytetään tunnisteella koirakaverit merkityt tekstit.

Mainio marraskuu

Kuva
Tämä marraskuu on ollut varsin mainio. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan marraskuu on tuntunut kuluvan nopeasti: mukavaa puuhaa on riittänyt, ja yhtäkkiä kuukausi alkaakin vedellä jo viimeisiään! Olen ollut lähes koko marraskuun lomalla, sillä olen vaihtamassa työpaikkaa, ja onkin ollut ihan mahtavaa, kun on päässyt päivittäin valoisaan aikaan ulkoilemaan koirien kanssa! Marraskuun aikana ollaan saatu Sanni ja Paavo yökyläilemään kaksi kertaa, yhteensä neljän yön verran. Nopasta on Nutun tulon jälkeen tullut selvästi hiukan tarkempi omista resursseistaan (ja Nutusta), mutta asioita ennakoimalla (esim. koirien ruokailut eri tiloissa ja tyhjien kuppien kerääminen pois heti ruokailun jälkeen) tällaisen isommankin koiralauman yhteiselo on sujunut varsin mallikkaasti. Ja kyllä Noppa ja PP edelleen toisistaan pitävät: niin iloiset juoksuleikit ne aloittivat joka kerta lenkillä irti päästessään. Nuttu puolestaan on ollut tässä(kin) laumakombinaatiossa helpoista helpoin kaveri....

Mitäs me lomalaiset

Kuva
Tänään on vietetty parin viikon kesäloman viimeistä päivää. Meillä ei ollut lomalle mitään suuria suunnitelmia, mutta jälkikäteen katsottuna huomaa, että onhan me tehty vaikka ja mitä! Ensimmäinen lomaviikko vietettiin mökillä. Koirista parasta, kun saa luuhata päivät pitkät vapaana! Sää oli jo hiukkasen syksyinen; hellelukemiin ei (onneksi) päästy enää, mutta onneksi oli myös aurinkoisia ja lämpimiä hetkiä, niin Noppakin pääsi polskimaan! Helsinkiin palattiin siis loman puolivälissä, ja sitten olikin ohjelmassa huippiksen aloituspäivä ja Nutun ekat aksatreenit ! Helsinkiin saimme myös pariksi yöksi perheenjäseniä yövieraiksi, ja sekös jos jokin on koirista superiisiistiiiparasta. Lisäksi ollaan treffattu Hamppua&Hugoa (mikä meidän koirista on hauskaa, Hampusta ja Hugosta ei niinkään). Muuten on keskitytty kuluttamaan vanhoja tuttuja lenkkipolkuja (johan niitä viikossa ehtikin jo tulla ikävä!), mutta perjantaina hypättiin bussiin ja huristettiin Espoon Kalajärvell...

Lomalla viimeinkin!

Kuva
Kulunut viikko vietettiin koko perheen voimin mökillä. Melkein koko ajan satoi, eikä lämpömittari tainnut kiivetä +15 asteen yläpuolelle, mutta asenteestahan se loma riippuu, eikä säästä ;) Urheasti sinniteltiin mökkitunnelmissa, lämmitettiin takkaa ja saunaa ahkerasti ja tehtiin lomajuttuja. Ensimmäisenä iltana oli mielettömän kaunis auringonlasku! Ja heti seuraavana aamuna sellainen hernerokkasumu, ettei eteensä nähnyt :D Nuttu suoritti uimamaisterin tutkinnon useampaankin otteeseen, kun se päätti käydä pulahtamassa vilpoisessa Saimaassa. Ihan omaehtoista moinen uiskentelu ei luonnollisestikaan ollut, vaan Nöttis päätyi uimasille sählättyään laiturilla vähän turhan innokkaasti ja huolimattomasti. Koska keli oli mitä oli, niin uimareissujen jälkeen tehtiin nuttukääryle, joka kannettiin pyyhkeen sisällä toviksi saunaan kuivattelemaan ja lämmittelemään. Myös toisenlaisia lämmittelysysteemeitä testattiin: Maailman onnellisin pikkukoira <3 Ei ollut hänellä mikään...

Viime viikonlopun touhuja

Kuva
Viime viikonloppua vietettiin koirien kanssa kolmisin kotosalla. Piti viettää iisi viikonloppu ilman ohjelmaa, vaan kuinkas sitten kävikään... Kahdet pentutreffit Nutulle ja yhdet möllirallyt Nopalle, hupsista. Lauantaina Nutun kalenterissa oli pentutreffit puoli viikkoa vanhemman cockerspanielitytön kanssa. Nuttu tykkää juosta ja cockeri olisi mieluusti paininut, mutta pienen tovin toistensa leikkitapoja ihmeteltyään pikkupiskit päätyivät suvereeniin komboon: ensin juostaan ja sitten painitaan, ja homma toistettiin lukemattomia kertoja. Sunnuntaina treffikumppanina oli vuorostaan jo useamman kuukauden vanhempi chihupoika. Liekö syy ollut lämpimässä säässä vai leikkipaikan valtavissa hanhenkakka-apajissa, mutta leikit eivät ihan irronneet. Muutaman spurtin pikkutyypit ottivat, ja sitten aika kuluikin yhdessä nuohoten. Vaan olipa tosi kiva juttu, miten hyvin Nuttu pysyi messissä! Leikkiniityllä oli auringonottajia ja frisbeenheittäjiä, joista osa kulki tosi läheltä, mut...

Kaikkea sitä

Kuva
Sitten viime kirjoituksen on puuhattu taas kaikenlaista mukavaa. Isoimpana ja mukavimpana juttuna toki se, että nyt Noppa jo tykkää Nutusta! <3 Heillä on pitkin päivää, erityisesti iltaisin ja aamuisin, kunnon leikit käynnissä, ja väsyneinä voivat hyvin nukkua vieretysten. Parhautta! Nuttu täyttää huomenna 11 viikkoa. Kasvugalleriasta löytyy dokumentoituna Nutuskiinan kasvua. Tällä hetkellä se vetelee huimassa 24 cm ja 2,3 kg mitoissa, mikä vastaa n. 8,5 viikkoista Noppaa. Saapa nähdä, minkä kokoinen tyyppi Nutusta oikein tulee! Ruoka on kumminkin Nutusta hyvää, erityisesti liha, jota se pistelisi poskeensa vaikka kuinka. Pelkkää nappulaakin on kuitenkin tässä elämässä luvassa, joten sitäkin opetellaan syömään yhtä suurella ruokahalulla. Viikko sitten maanantaina tavattiin Nutun kanssa Hertta- ja Tiuhti-siskoja, ja perjantaina Tiinan voimaeläintä, anteeksi siis Voima-nimistä lappalaispojua. Voima on Nuttua pari viikkoa nuorempi, mutta painaa jo melkein puolet enemmän kuin ...

Pentujuttuja

Kuva
Puolitoista viikkoa on jo saatu nauttia Nutun seurasta! :) Paljon on jo puuhattu, mutta paljon on vielä puuhattavaakin! Tänään luvassa on ekat pentutreffit, kun tavataan illemmalla siskoja. Velimies Rion Nuttu ehtikin jo kuluneella viikolla tavata, kun Rio oli meillä päivähoidossa. Pentuja leikitti niin mahdottoman kovasti, ja Rion kotiutumisen jälkeen Nuttu vetelikin sitten viiden tunnin päikkärit :D Noppa suhtautui Rioon oikein kivasti. Vähän sitä kyllä harmitti, että Rio tuli Nutun eikä hänen leikkikaveriksi! Loppupäivästä Nopalla alkoi jo vähän pinna kiristymään, kun Rio ei vieläkään hänen kanssaan leikkinyt, mutta noin muuten päivä meni varsin rattoisasti! Nutuski on käynyt myös Mustissa ja Mirrissä hihnaostoksilla ja päivähoidossa Hugon ja Hamletin luona. Ei jännittänyt uusi hoitopaikka ollenkaan, vaan tyyppi jäi touhuilemaan omiaan eikä edes huomannut, että omistaja lähti pois. Myöskään M&M-reissu ei ollut Nutusta kovinkaan kummoinen: hän olisi ostanut si...

Hugo

Kuva
Hamletin kaverina on jo melkein kuukauden majaillut pikkukoira Hugo. Hugopossu Hugenotti Hugelius on pieni ja hyvin valloittava cavaljeerilapsi, joka on käynyt jo muutamaan otteeseen Noppa-sedän leikkikerhossa. Huomenna kerho rantautuu puolestaan Hugon ja Hampun kotiin. Noppa on kyllä liikuttava, kun se jaksaa leikittää pentuja niin kovasti! Hauskaa tosin tuntuu olevan sillä itselläänkin :D Leikkikerhon edellinen kokoontuminen ja taukoilun oppitunti

Laumajuttuja

Kuva
Selma 10,5 vuotta, Noppa 3,5 vuotta, Ainu 5,5 kuukautta ja Siiri 13,5 vuotta Viime viikonloppuna pitkäaikainen toive toteutui, ja päästiin ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun käymään landella moikkaamassa etälaumaa. Ainu-vainukoira oli hujahtanut jalkaeläimeksi, Selman iloksi pihan ympärille oli vihdoin ilmestynyt aita, ja Siiri oli lumien tultua nuortunut useamman vuoden. Ainulla on ikää lähes puoli vuotta. Siitä on tullut tosi kauniin tumman mahongin värinen tyttö, jonka vaaleat villit silmät hätkähdyttävät joka kerta. Se on venähtänyt korkeutta, mutta ei ole paljoa Noppaa korkeampi, eli jäänee jonkin verran ässätyttöjä matalammaksi tyypiksi. Toisaalta tassut ovat edelleen aika jykevää tekoa, joka kielisi mahdollisesta korkeuden kasvusta vielä. Saa nähdä, mitä aika tekee Aippulaiselle.  Ikuisuusprojekti -kotipihan aitaaminen- oli vihdoin saanut syyslomalla tulta siipien alle, ja aita oli valmistunut (eihän siinä talossa ole koirien kanssa elettykään kuin 20 vuotta...

Elokuun kuvat

Kuva
Eilen elokuuta sanoin, tänään kuvien muodossa. Huraa! Erkkarikokouksessa Noppa ja uusi tyttöystävä Demi Edellisessä postauksessa unohtui kertoa, että käytiinhän me myös kanttarelliretkellä Sipoonkorvessa! Retkiseurana meillä oli työkaverini K ja Flinga-mudi. Kerrankin Nopalle olisi ollut nopeaa juoksuseuraa, mutta Flinkku ei ollutkaan Nopasta yhtään kiva, kun se oli samanlainen päällepäsmäri kuin Noppa itse :D Saatiin myös saalista!! Kyläluuta-Hamlet aamulenkkiseurana :) Sysmän reissulla päästiin metsään, parasta! Siellä paistettiin makkaraa ja vaahtokarkkeja. Nopasta tärkeä juttu. Ja Sysmän reissun päätarkoitus: morottaa kavereiden Jedi-pentua. Noppa ja Jedi kirmasivat mm. vesileikkien parissa. Ja elokuussakin tietysti sitä tavallista arkea: metsäretkiä jo syksyisessä metsässä... ...ja aikaisia aamulenkkejä, jolloin ainoastaan Noppaa naurattaa :D <3 Jokohan me nyt ollaan taas ajan tasalla kuulumisten suhteen?