Lomalla viimeinkin!

Kulunut viikko vietettiin koko perheen voimin mökillä. Melkein koko ajan satoi, eikä lämpömittari tainnut kiivetä +15 asteen yläpuolelle, mutta asenteestahan se loma riippuu, eikä säästä ;) Urheasti sinniteltiin mökkitunnelmissa, lämmitettiin takkaa ja saunaa ahkerasti ja tehtiin lomajuttuja.

Ensimmäisenä iltana oli mielettömän kaunis auringonlasku!

Ja heti seuraavana aamuna sellainen hernerokkasumu, ettei eteensä nähnyt :D

Nuttu suoritti uimamaisterin tutkinnon useampaankin otteeseen, kun se päätti käydä pulahtamassa vilpoisessa Saimaassa. Ihan omaehtoista moinen uiskentelu ei luonnollisestikaan ollut, vaan Nöttis päätyi uimasille sählättyään laiturilla vähän turhan innokkaasti ja huolimattomasti. Koska keli oli mitä oli, niin uimareissujen jälkeen tehtiin nuttukääryle, joka kannettiin pyyhkeen sisällä toviksi saunaan kuivattelemaan ja lämmittelemään. Myös toisenlaisia lämmittelysysteemeitä testattiin:

Maailman onnellisin pikkukoira <3 Ei ollut hänellä mikään kiire pois!

Nopan kanssa kävin kertaalleen juoksemassa, ja olipa siitä aika siistiä päästä hetkeksi aikuisten hommiin ilman Nöttöstä!



Mustikkametsässäkin käytiin (ja sienimetsässä ja viinimarjapuskissa!), ja Noppa opetti Nutullekin marjojen syömisen salat. Tehokkaasti Nuttu ottikin oppia: ketään koirista ei ole niin tiuhaan tarvinnut häätää pois samalta mättäältä! Toki marjaämpäristä olisi ollut kaikkein kätevintä napsia mustikat suuhunsa.


Mökillä meitä ilahduttivat päivittäin myös Siiri, Selma ja Ainu, ja vaihteleva määrä ihmislaumankin jäseniä. Leikit sujuivat edelleen hirvittävän hyvin, tosin Nopan mielestä on hiukan haastavaa pitää kaikki kurissa ja nuhteessa :D Rinnakkaiselo oli kuitenkin lähes poikkeuksetta rauhanomaista, yhden kerran taisi Nopalle ja Ainulle tulla rähinä namien äärellä. Nopan ja Nutun varsin tiivis shelttilauma sujahti oikein mallikkaasti osaksi lappalaislaumaa, minkä onnistumista olin etukäteen vähän jännittänyt. (Noppa on nimittäin Nutun tulon jälkeen ärhennellyt sekä Hugolle että Paavolle, kun laumadynamiikka on mennyt ihan uusiksi.)

Koko lauma aamulenkillä <3 Noppa (4,5 v), Nuttu (4 kk), Selma (11 v), Siiri (14 v) ja Ainu (15 kk)

Viimeisenä iltana saatiin mökkivieraiksi myös Hugo ja Hamlet, joiden tapaaminen oli Nutusta I-HA-NAA, Ainusta vähän pelottavaa ja Nopasta ihan jees. Kukaan ei ärissyt kenellekään, ja kaikki viisi koiraa (mustat tytöt olivat kotona) mahtuivat hyvin mökkiin pitämään sadetta :)

Meillä oli paras loma toivoo Noppa!!

Pitänee taas pian päivittää meidän arkikuulumisiakin, jotka ovat jääneet ihan retuperälle! On Nöttösen toista rokotusreissua, Nopan kesän ainoita aksatreenejä, ensimmäisen rallytokokokeen ja Nutun pentukurssin odotusta... Niitä sitten seuraavasaa postauksessa! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia