Tekstit

Näytetään tunnisteella ruokinta merkityt tekstit.

Ruoka

Kuva
Kuten blogia pidempään lukeneet tietänevät, asuu meillä kaksi porsasta. Tai siis shelttiä. Eiku possua. Noppa varsinkin on vain kasvattanut ruokahaluaan tässä vuosien myötä, mutta ei Nutunkaan syömisessä juuri valittamista ole ollut. Meillä koirat ovat syöneet sekaisin raakaa ja nappulaa, ja se tuntui ihan toimivalta systeemiltä. Viime joulukuussa havahduin siihen, että Nuttu oli melko lyhyessä ajassa pudottanut jo ennalta pienestä painostaan puolisen kiloa. Nappuloiden suhteen se oli jo jonkin aikaa nirsoillut, mutta lihat menivät vanhaan tuttuun tapaan hotkimalla. Maalaisjärjellä olin ajatellut, että kyllä se syö, jos on nälkä, mutta toki kasvavan teinikoiran melko iso painonpudotus pisti hiukan ajattelemaan. Samoihin aikoihin olin seuraillut Noppaa, joka oli syksyn aikana oksennellut normaalia enemmän ruokailun jälkeen. Vähän tarkemmin kun asiaa ajattelin, huomasin, että oksennukset tulivat aina nimenomaan nappula-aterian jälkeen. Kasvattajan kanssa viestittelyn jälkeen päät...

Yhteistyössä Faunatar: devoted-koiranruoat

Kuva
Noppa on jo useamman vuoden ruokailut 50/50-periaatteen mukaisesti päivän toisella aterialla raakaa lihaa ja toisella nappuloita. Nappulamerkki meillä on pysynyt samana tosi pitkään (Purenaturalin sensitive-ruoka). Nopan herkkävatsaisuuden vuoksi ei olla lähdetty sen enempää kokeilemaan uusia merkkejä, kun kerran on löydetty toimiva ja vatsalle sopiva ruoka. Loppuvuodesta saimme kuitenkin postia Faunattaresta. Meille tarjottiin testiin devoted-merkin nappulaa, jonka viljattomana pitäisi sopia myös herkkävatsoille. Niinpä päätin tarttua härkää sarvista ja kokeilla vaihteeksi uutta nappulaa Nopalle. Nopasta oli semisti kivaa saada postia. Devoted -nappulat ovat hypoallergeenisia ja täysin viljattomia, ja niissä on runsaasti (60-70 %) lihaa. Lisäksi ruoissa on luonnollisia probiootteja tukemaan ruoansulatusta, mikä tietysti herkkävatsan kanssa on aina hyvä juttu. Tarjolla on pennuille oma premium puppy -nappula, ja aikuiset koirat saavat valita kolmesta vaihtoehdosta:...

Yhteistyössä Faunatar: Arden Grange partners appetite plus

Kuva
 Faunatar muisti meitä tällä kertaa Noppaa erityisesti kiinnostavan tuotteen muodossa: saimme testattavaksi Arden Grange -koiranruokasarjaan kuuluvan Appetite plus -ravintoliemen. Mikä tahansa syötäväksi kelpaava, kyllä maistuu toivoo Noppa! Appetite plus on kananmakuinen ravintoliemi, joka sopii kaikenikäisille koirille: esimerkiksi nirsoille koirille herättämään ruokahalua, pentukoirille helpottamaan siirtymistä emon maidosta penturuokaan tai vaikkapa sairaille koirille ehkäisemään aliravitsemusta. Ravintoliemi on lähinnä lisuke muun ruoan oheen, mutta sitä voi antaa myös sellaisenaan. Liemen koostumus on seuraava: kana (22%), kananmaksa (4%), kuivattu kananmuna, kalaöljy, hiiva, prebiotti (FOS). Arden Grange -sarjan koiranruokia kuvaillaan Faunattaren sivuilla luonnollisiksi ja vatsaystävällisiksi. Niinpä ravintoliemikään ei sisällä kummallisia E-koodiyhdistelmiä tai muuta maallikon päätä sekoittavaa. Siitä iso plussa! Noppa testasi Appetite plussaa ensin osana...

Yhteistyössä Faunatar: YrttiTarha pellava-camelinaöljy

Kuva
Jo ennen joulua saimme Faunattaren postipaketin, joka sisälsi pullon uutta öljyä meille testattavaksi. Pitkä joululoma maalla ja alkuvuodesta Noppaa vaivannut maha venyttivät kuitenkin öljytestin aloittamista, mutta nyt se on vihdoin tehty! YrttiTarha on Faunattaren uusi tuotesarja, johon kuuluu erilaisia lemmikin terveyttä ja hyvinvointia tukevia tuotteita. Koirille tuotemerkin takaa löytyy kotimainen pellava-camelinaöljy , joka koostuu pääosin kylmäpuristetusta pellavaöljystä, mutta jossa on myös hiukan camelinaöljyä säilyvyyden parantamiseksi. Nopan ruokavalioon on jo pidemmän aikaa kuulunut jokin öljyvalmiste, joten tottahan tämäkin uutuus oli testattava. Erityisesti kotimaisuus on vahva valttikortti meidän taloudessa, ja sen vaatimuksen YrttiTarhan öljy täyttääkin. Toinen iso pluspiste tulee näppärästä annostelumekanismista. Pumppupullo on mielestäni kätevämpi kuin perinteinen puteli, josta öljy kaadetaan, koska ainakin itse onnistun sellaisen kanssa tuhraamaan vähän t...

Yllätyyys!

Kuva
Nopsutti on näemmä ollut kilttiä poikaa tänä vuonna, kun Faunatar otti ja muisti sitä yllätyspaketilla. Kuvittelin löytäväni postipaketista vain ennaltasovitun öljyuutuuden , mutta sieltä paljastuikin lisäksi valikoima Rouskis-herkkupaloja. Kuivatut naudansydämet, naudan ruokatorvet, possuspagetit (possun suolistoa) ja possun korvasimpukat pääsevät mukaan joululoman viettoon (ja ehkä Noppa tarjoaa kohteliaasti myös mummokoirille maistiaisia). Uudesta öljystä lisää alkuvuodesta, kun ollaan saatu sitä testailtua. Tänään alkoi joululoma, ja huomenna lähdetään maalle loman viettoon. Muutama postaus vielä tämän vuoden puolella kuitenkin tulossa :)

Pitää olla pikkasen pläski

Kuva
... tai mielummin toki ei. Kohta tulee kuluneeksi vuosi Nopan kastroimisesta, eikä koko vuotena ole painon kanssa ollut mitään häikkää. Vaikka kovasti mua peloteltiin kastroinnin aiheuttamasta lihomisesta ja hormoniturkin kasvattamisesta, niin niiltä ollaan onneksi säästytty. Paitsi nyt. Koko kuluneen vuoden Nopan paino on sahannut 7,5-8,5 kilon välillä, mutta nyt syksyn tullen olen kahdesti -elokuussa ja eilen- punninnut yli 9 kiloa painavan jässikän. Eilen vaaka näytti 9,4 kg . Äkkiä sitten kokeilemaan kylkiluita ja kappas: eipä niitä tuntunutkaan! Ihan tunnustella piti. No, enpä nyt mene vannomaan, että tämä painonnousu olisi edelleenkään kastraation seurausta. Pikemminkin seurausta siitä, että Nopan kanssa on pähkäilty ruokintakysymyksiä viimeisen parin kuukauden aikana, eikä ruokamääriä ole kovin tarkasti tullut laskeskeltua. Syyskuun alussa käytiin käytösasioiden puitteissa eläinlääkärillä, ja lähdettiinkin takaisin kotiin haimatulehdusepäily takataskussa. Tulehdusta ei ...

Syvistä vesistä

Kuva
Huhhuh, täällä sitä taas ollaan. Parin viikon blogihiljaisuus takana, nyt uusin voimin ja fiiliksin eteenpäin. On meinaan ollut nyt hetken sellainen olo, ettei yhtään vähempää voisi mitkään koiratouhut ja oikeastaan edes koiran omistaminen napata. Pienistä puroista kasvaa iso virta, näin tässäkin tapauksessa. Paljon pieniä ärsytystä aiheuttavia juttuja vähän turhan samanaikaisesti: jälleen poissa pelistä oleva Jaakko (tällä kertaa ei onneksionneksionneksi mitään niin vakavaa kuin vuosi sitten! :)); töissä tapahtuneet muutokset; yhtäkkiä taas ihmisiä kyttäilevä ja aiempaa rähjäherkempi Noppa; pään pyörittely Nopan terveysasioissa (yhtenä iltana huomasin Nopan takapään haisevan ihan tajuttoman pahalta. Ei muutoksia ruokavaliossa, ei mitään mikä olisi tuon voinut selittää. Jätettiin tuolloin kesken ollut Pepcid-kuuri kesken, ja varmuuden vuoksi tiputin ruokavaliosta myös paria viikkoa aiemmin aloitetun uuden Barking heads -nappulan. Pikkuhiljaa haju väheni ja poistui lopulta kokonaan.) ...

11 kysymystä. Once again!

Kuva
Jedi pisti meille 11 kysymyksen haasteen. Muutamaan kertaan ollaankin jo tämä haaste vastaanotettu, mutta uusiin kysymyksiin on aina kiva vastailla! Kiitos siis haasteesta :) 1. Miten kuvailisit omia koulutusmetodejasi? Positiivinen vahvistaminen, koiran oma oivaltaminen (tarjoaminen), vastaehdollistaminen. Siinä kai ne kolme avainsanaa, kun puhutaan minusta koirankouluttajana. 2. Mitkä ovat koiranomistamisen huonoimmat puolet? Ehdottomasti ajan, rahan ja mielenterveyden menettäminen. Olen niin kova stressaamaan asioista, että ihan hirvittää, mutta tästä olen pikkuhiljaa pääsemässä eteenpäin Nopan kohdalla, eikä mielenterveys ole (ainakaan kovin usein ;)) vaarassa.  Aika ja raha sen sijaan ovat ihan toinen kysymys... Koska teen vuorotyötä (kesäisin, muulloin opiskelen), vapaita iltoja ei ihan kauheasti ole, ja ne vähätkin menevät sitten koirahommiin. Valitettavasti suurin osa treeni- ja koirakavereista ei ole samanlaisessa elämäntilanteessa, eli aamuihin ei juurikaan n...

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset

Kuva
Tällaiset päivät on hyviä. Kun voi sukeltaa metsikköön kamujen kanssa. Tänään ei ollut hyvä päivä. Noppa vetäisi melkoiset kierrokset jokaisesta vastaantulevasta koirasta, bongaili niitä jo hurjan pitkästä matkasta, ja rähjäsi tietenkin jokaiselle. Kotipihalla se höselsi Hamletin kanssa siihen malliin, että ohikulkevan naapurin perään oli pakko ampua rähisten. Hihnakaan ei ollut kunnolla kädessä, niin että melkein iholle asti pääsi. Kun sitten tarkemmin mietin tämän päivän epäonnistumisia, huomasin, että onhan Noppa ollut jo muutaman päivän hiukan tavallista levottomampi. Ulkona se on vetänyt hihnassa, mitä se ei yleensä tee, ja kierrokset on helposti kääntyneet liian korkeiksi. Sisällä sen on välillä ollut hankala rauhoittua huilaamaan, vaan se on läähätellyt ja seurannut minua joka paikkaan. Välillä meillä meni jo tosi mukavasti, mistä kirjoittelinkin . Ehkä senkin takia nämä takapakit tuntuu erityisen raskailta. Viimeisen kahden viikon aikana Nopalla on kolme kertaa ollut v...

Viikkopäiväkirja vk 13

Kuva
Uudenlainen päiväkirjakokeilu! Höysteenä maaliskuun alkupuolen lumisia mökkikuvia, kun kerran tuo lumi tuli taas ajankohtaiseksi asiaksi... Maanantai 23.3. Lenkkeilyä: 10 minuutin aamupissatus (minä), puolen tunnin aamulenkki (Jaakko), reilun puolen tunnin päivälenkki (Jaakko), reilun tunnin iltalenkki (koko poppoo, myös hoitolaiset Sanni ja Paavo). Yksinoloa: Yhteensä n.tunti. Ruokaa: Alkuvoima kana-fasaania kupista aamulla, nappuloita kupista illalla. Muuta: Sanni ja Paavo tulivat alkuillasta hoitoon --> riehumispuuhia. Epäonnistumisia: Aamusta saakka tuijotellut normaalia enemmän ihmisiä, kahdelle huppupäiselle pääsi rähähtämään ohitustilanteen jälkeen. Onnistumisia: Koiraohitukset sujuivat iltalenkillä hienosti, vaikka mukana olikin ylimääräisiä tyyppejä! Tiistai 24.3. Lenkkeilyä: 10 minuutin aamupissatus koko kolmikolle (minä), reilun tunnin aamulenkki, jonka aikana koirat pääsivät juoksemaan metsässä n. kymmeneksi minuutiksi (minä), 45 minuutin päivälenkki hihnassa ...

Mitä jäi käteen?

Kuva
Lauantaina oli Heiluvassa Hännässä luento koiran ei-toivotusta käytöksestä ja sen ratkaisemisesta. Paljon tuttua asiaa, mutta paljon myös uutta. Kirjoitin ylös seuraavia itselle tärkeitä ja mieleenjääneitä kohtia: rauhassa katsominen: koiran annetaan katsoa kohdetta ja samalla sitä palkataan, joten ko.kohde assosioituu kivaan juttuun = namiin. temputa koiraa vaikeissa tilanteissa --> helppoja ja tuttuja temppuja --> vaikean tilanteen luoma negatiivinen tunnetila vaihtuu kivemmaksi, kun koira pystyy siinä tekemään osaamiaan juttuja ja saa niistä palkkaa jos temput ei suju tai nami maistu, on tilanne liian haastava suunnittelu on ihan tositosi tärkeää: ei-toivottua käytöstä on osattava ehkäistä, jotta se ei pääse vahvistumaan omistajan on oltava sellainen, että koira oikeasti uskaltaa ja osaa tulla luokse hakemaan turvaa pelottavissa tilanteissa. Näissä tilanteissa ei koskaan saa ajaa koiraa pois "höpöhöpö olepa reipas poika nyt ja mene leikkimään"! "tre...

Viikkopäiväkirja vk 12

Kuva
Rähjääjien ja arkatassujen kurssilta tuli vinkki, että kannattaisi pitää pienimuotoista päiväkirjaa meidän arjesta. Minkälaisia virikkeitä koiralle tarjotaan, millaista ja kuinka paljon ulkoilua? Jos syntyy ei-toivottua käytöstä, niin mitä ko. tilanteessa sekä sitä ennen ja sen jälkeen tapahtui? Mikä laukaisi käytöksen? Kuinka kaukana käytöksen kohde oli? Ja niin edelleen. Koska tässä gradutuskassani minulle tuottaa suuria vaikeuksia kirjoittaa mitään muuta kuin blogia, rustailen myös näitä viikkopäiviksiä nyt sitten tänne :) Tämä eka postaus näköjään paisui ihan älyttömän pitkäksi, joten yritänpä jatkossa olla niukkasanaisempi! (Kuvat otettu pääosin jo edeltävänä viikonloppuna, jolloin Noppa oli Hamppulassa hoidossa.) Maanantai 16.3. Herätys 6.45. Nopalle aamuruoka (possun palalihaa, jugurttia ja nutrolinia) kupista sillä aikaa kun tein itse aamutoimia. Hihnalenkki 7.15-7.45. Lenkillä kolme onnistunutta (nakin kanssa) koiraohitusta, ei tosin yksikään ihan kohdakkain tapahtunut. Yk...

Mitäpä meille

Kuva
Arki rullailee menemään. Mulla on itselläni alkanut jo työt, ja vähän yllättäen myös iso määrä kouluhommia kasautui tähän loppukeväälle. Päivät menevät siis tasapainotellessa töiden, opiskelun ja Noppamiehen välillä. Onneksi on Noppa, niin voi hyvällä omallatunnolla hylätä älyttömät esseeyritelmänsä ja lähteä parin tunnin aurinkolenkille ;) Herra raggari harjoitteli omistajansa nimen kirjoittamista. ;) Ei ihan onnistunut! Meillä on ihan mukavaa arkea nykyisin. Vähemmän stressaavaa. Olen nimittäin löytänyt Saanan suosiollisella avustuksella nakit . Ihanat ihanat nakit, jotka helpottavat meidän lenkkeilyä ihan sataprosenttisesti. Kyllähän kaikki namit Nopalle kelpaavat, mutta vasta nakki on voittanut vastaantulevat koirat houkuttelevuudellaan. Musta on nykyään niin ihanaa lenkkeillä, kun ei tarvitse pahoittaa mieltään ja tulla kotiin huonotuulisena, vaan ohitukset onnistuu rähjäämättä! Aluksi nakki oli pelastusrengas, jota vain tungettiin Nopan suuhun ohitustilanteissa. Nyt Noppa o...

Haaste: Päivä kuvina 1/5

Kuva
Saatiin Zoolandian Susulta, Nefer-siskon hihnanjatkeelta, haasteen kuvailla elämäämme viiden päivän ajalta. Tästä siis lähtee! Eilen päivä kului seuraavissa merkeissä: Jaakko herää kuudelta töihin. Jos mulla alkaa työt vasta myöhemmin, käännämme me Nopan kanssa autuaallisesti kylkeä ja jatkamme koisimista. Kun alan sitten heräillä, ilmestyy viereen salamannopeasti innokkaasti uutta päivää odottava karvanoppa. "Huhuu, ootko jo hereillä?" Kömmittyämme (minä kömmin, Noppa loikkaa) sängystä ylös, suuntaamme pienelle aamu-ulkoilulle. Aurinkokin poikkeuksellisesti paistoi, aika luksusta! Tämä minilenkki aamuisin on sellainen rutiini, josta pyrin itse pitämään kiinni päivittäin. Vaikka olisi kuinka aikainen herätys, haluan silti itse käyttää Nopan aamulla ulkona, koska silloin päivä yksinkertaisesti vain alkaa paremmin. Kun tullaan sisälle, on vuorossa aamupala, joka eilen koostui Nopalla naudanmahasta ja Fixodida-yrttivalmisteesta. Aamupalaa syödessäni mulla on tapana ...