Pitää olla pikkasen pläski

... tai mielummin toki ei. Kohta tulee kuluneeksi vuosi Nopan kastroimisesta, eikä koko vuotena ole painon kanssa ollut mitään häikkää. Vaikka kovasti mua peloteltiin kastroinnin aiheuttamasta lihomisesta ja hormoniturkin kasvattamisesta, niin niiltä ollaan onneksi säästytty. Paitsi nyt. Koko kuluneen vuoden Nopan paino on sahannut 7,5-8,5 kilon välillä, mutta nyt syksyn tullen olen kahdesti -elokuussa ja eilen- punninnut yli 9 kiloa painavan jässikän. Eilen vaaka näytti 9,4 kg.


Äkkiä sitten kokeilemaan kylkiluita ja kappas: eipä niitä tuntunutkaan! Ihan tunnustella piti. No, enpä nyt mene vannomaan, että tämä painonnousu olisi edelleenkään kastraation seurausta. Pikemminkin seurausta siitä, että Nopan kanssa on pähkäilty ruokintakysymyksiä viimeisen parin kuukauden aikana, eikä ruokamääriä ole kovin tarkasti tullut laskeskeltua.

Syyskuun alussa käytiin käytösasioiden puitteissa eläinlääkärillä, ja lähdettiinkin takaisin kotiin haimatulehdusepäily takataskussa. Tulehdusta ei onneksi ollut, mutta pääkoppaan jäi naputus siitä, minkälaista ruokaa tuolle möllykälle olisi syytä syöttää. Olihan niitä epämääräisiä ripulijaksoja ym. vatsan sekaisuutta ja närästystä ollut koko kevään ja kesän.

Niinpä sitten otettiin reippaasti takapakkia ja ruvettiin testailemaan, mikä vatsalle sopii ja mikä ei. Pitkään söi Noppa pelkkää Hill'sin dieettinappulaa, ja vatsa toimi hienosti. Sitten vaihdettiin takaisin tuttuun Pure Naturaliin ja sen sensitive-lohiversioon, eikä edelleenkään mitään ongelmaa. Nyt ollaan pikkuhiljaa kokeiltu yhtä lihaa kerrallaan. Ensin raakaa kanaa viikon verran, sitten lohta samanmoinen setti. Nyt vuorossa on possukokeilu. Toistaiseksi vatsan toiminnassa ei ole ollut mitään kummallisuuksia, joten kokeiluja jatketaan!


En mene vannomaan, että Nopan vatsapulmat selittyisivät ruokinnalla. Noppa on herkkämieli ja stressivatsa, joten näilläkin on aivan varmasti osasyynsä. Ehkäpä sille kuitenkin sopii paremmin tällainen ruokinta, että pidempi aika syödään samaa lihaa (vs. se, että joka päivä eri)?

Ruokakokeiluja siis jatketaan, ruoan määrää vähennetään himpun verran ja liikuntaa lisätään tottakai myös. Eiköhän se tästä taas lutviinnu :)

Kommentit

  1. Samaa lihaa pidempään syöttäisin jos on vatsan kanssa ongelmia.
    Ja lasketko treeninamit mukaan päivän ruokamäärään? Käsittääkseni liikutte aika paljon (Nopan lihaksista päätellen ;-) ) joten varmaan sieltä ruokailupuolelta se suurin syy pienelle ylipainolle löytyy? Mutta aivan mahtavaa että puutut asiaan pikaisesti, ennen kuin teillä on eteenpäin vyöryvä tankki. Jatketaan tarvittaessa yksäreillä keskustelua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ruokailupuoleltahan se syy löytyy :) Vaikka on tässä syksyllä ollu välillä sellaisiakin aikoja, kun Noppa ei ole päässyt niin paljon vapaana rälläämään/aksaamaan, että pitäisin sitäkin ainakin pienenä osasyyllisenä.

      Treeninamit lasken mukaan, jos niitä oikeasti kuluu paljon. Lenkkeilynameja en laske.

      Onneksi tässä on vielä jonkinmoinen matka tankiksi :D Mutta kaivellaan toki ne kylkiluut taas esille pikaisesti!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia