Kun koira tuli kotiin

Valtakunnallista Koiranpäivää vietetään 24.4.. Tätä Kennelliiton lanseeraamaa päivää on juhlittu jo vuodesta 2007, ja joka vuosi päivään on liittynyt jokin teema. Tänä vuonna teemana on koiran tarina.  Kennelliiton sivuilla tämän vuoden teemaa kuvataan näin: " Miten sinä valmistauduit koiran tuloon? Mitä ajattelit nähdessäsi oman pentusi ensimmäisen kerran? Millaista arkenne on nykyään? Miten koira on muuttanut elämääsi?" Koiranpäivän teeman innoittamana vuorossa nyt katsaus elämäni koiriin, myös niihin ennen shelttejä olleisiin :) ELLA   Ella oli perheemme ensimmäinen koira. Se oli rodultaan hovawart ja se tuli meille sinä kesänä, kun täytin viisi vuotta. Ella oli pienen ihmisen ensimmäinen kosketus koiriin, ja voi hitsi miten pysyvän jäljen se jättikään. Junnuikäisenä Ellan lempipuuhia oli juosta pitkin pihaa minun tai siskoni rukkanen hampaissaan; yhtä lailla se tosin malttoi leikkiä meidän kanssa hiekkalaatikolla. Isokokoisena koirana se oli juuri sopiva osal...

Nuttu juhli perjantaina 27.4. ensimmäistä synttäripäiväänsä. Tylsä päivä taisi olla, kun isäntäväki oli töissä, eikä Nötöä viihdyttämässä, mutta onneksi loppuviikonlopuksi hän pääsi poikakaverinsa Leevin & Luka-herran luo yökyläilemään. Sunnuntai-iltana kotiin hakiessa oikein näki, että oli ollut hauskaa. Naama oli sellaisessa virneessä, ettei tosikaan, ja väsymys oli melkoinen. Vuoden ikäinen Nuttunen on 33 senttiä ja 5,5 kiloa täyttä kultaa. Ihan viimeisen parin kuukauden aikana, juoksujen alkamisen jälkeen Nuttu on selvästi aikuistunut ja saanut massaa kilon verran. Hoikka se on edelleen, mutta ei enää pentumaisen hontelo. Nuttu on hassunhauska ilopilleri, jolle aurinko paistaa pääsääntöisesti aina. Se on tyytyväinen kaikkeen, mitä ikinä tapahtuukaan. Juuri tänään, kun vetelehdin rankan työputken jälkeen sängyssä useamman tunnin, Nopan ja Nutun välinen ero tyytyväisyydessä tuli selvästi esiin. Siinä missä Noppa käpertyi jalkoihin ja tyytyi kohtaloonsa, että nyt vaan huila...

Maailman kaunein katse Niin tuli Siirinkin aika lähteä kohti ikuista metsäretkeä,  jonne mukaan otetut eväät eivät koskaan lopu.  Siiri, elämäni Koira. Siiri oli mun ensimmäinen oma koira, joka tomerana johdatti ja upotti omistajansa koiramaailman syövereihin. Yhdessä treenattiin agilityt ja tokot, tokossa kisattiinkin. Koiranäyttelyt ja junior handler -kehät tulivat tutuiksi. Eihän me siellä useinkaan pärjätty, näyttelyfifien joukossa alkukantaisina, mutta hauskaa oli aina ja yhdessä tehtiin ja oltiin joka kerta. Ensimmäinen JH-kisa koskaan, ja heti sijoituttiin kolmansiksi! Siiri ei ollut helpoin mahdollinen koira, vaan nuori koiranomistaja sai hakata päätään seinään kerran jos toisenkin. Oppi haettiin kantapään kautta, mutta hyvä niin: parhaitenhan sitä oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Kun yhteinen sävel sitten löytyi, oli Siiri maailman paras, helpoin ja kiltein ystävä, ikioma varjoni. Agilityn alkeiskurssilla vuonna nakki (2005?) Kiito...

Ainu (ja kieli), Siiri ja Selma Vihdoin "lappalaisyhdyskunnalle", kuten Siirin kasvattaja osuvasti ilmaisi, omistettu kokonainen postaus! <3 Kevät on meidän perheessä varsinaista juhla-aikaa, kun kuukauden sisään vietetään kolmen koiran ja kahden ihmisen synttärijuhlia. Koiraosastosta kevään juhlaputken aloitti Selma , kun hän täytti 29.4. jo yksitoista vuotta ! Heti seuraavana päivänä, 30.4., vietettiin Siirin 14-vuotissynttäriä ! Hännänhuippuna perässä tulee pian myös Ainu , joka saavuttaa yhden vuoden virstanpylvään 13.5. Ainu ja Siiri Nyt on siis juhlittu jo mustia vappupalloja, Siiriä ja Selmaa, jotka alkavat olla jo todellista ikäneito-osastoa. Vanhan koiran kohdalla jokainen synttäripäivä tuntuu merkitykselliseltä, voihan se olla jo viimeinen kaikista. Siirin kohdalla olemme jo ainakin kerran arvelleet, ettei seuraavaa synttäripäivää/joulua/juhannusta/uuttavuotta tule, mutta niin vaan on mummokoira mennä porskuttanut! Tammikuussa 2016 olen näköjään...

Pääsiäiskuulumisia: kiirastorstain iltana junailtiin Nopan kanssa itsemme Lappeenrantaan. Junan lemmikkiosasto oli täpötäynnä, ja käytävällä seilasi pari isoa koiraa, jotka saivat tehdä ihan mitä halusivat. Siis ihan. Mitä. Halusivat. "Kivasti" molemmat koirat olivat meidän takana, ja vaikka ystävällisesti sanoin, ettei niitä saa päästää moikkaamaan, niin tottakai molemmat suorastaan vyöryivät Nopan luokse. Noppa tietysti irvisti ja ärähti (kai nyt, kun ahtaassa paikassa vieraat tunkevat naamalle; olin oikeastaan iloinen, miten iisisti se tilanteen otti!), minkä jälkeen sain paheksuvia katseita osakseni ja Noppa matkasi koko kaksituntisen matkan sylissä. Ja seilorikoirat jatkoivat seilaustaan :D  Kotikotona ehdittiin kolmen ja puolen päivän aikana tehdä monta pitkää metsälenkkiä, ja Noppa ja Ainu saivat rällätä niin paljon kuin ikinä jaksoivat. Selmakin osallistui leikkiin kiitettävän aktiivisesti (se kuulemma nykyään leikkii Aipin kanssa tosi paljon!). Noppa on vähä...

Selma 10,5 vuotta, Noppa 3,5 vuotta, Ainu 5,5 kuukautta ja Siiri 13,5 vuotta Viime viikonloppuna pitkäaikainen toive toteutui, ja päästiin ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun käymään landella moikkaamassa etälaumaa. Ainu-vainukoira oli hujahtanut jalkaeläimeksi, Selman iloksi pihan ympärille oli vihdoin ilmestynyt aita, ja Siiri oli lumien tultua nuortunut useamman vuoden. Ainulla on ikää lähes puoli vuotta. Siitä on tullut tosi kauniin tumman mahongin värinen tyttö, jonka vaaleat villit silmät hätkähdyttävät joka kerta. Se on venähtänyt korkeutta, mutta ei ole paljoa Noppaa korkeampi, eli jäänee jonkin verran ässätyttöjä matalammaksi tyypiksi. Toisaalta tassut ovat edelleen aika jykevää tekoa, joka kielisi mahdollisesta korkeuden kasvusta vielä. Saa nähdä, mitä aika tekee Aippulaiselle.  Ikuisuusprojekti -kotipihan aitaaminen- oli vihdoin saanut syyslomalla tulta siipien alle, ja aita oli valmistunut (eihän siinä talossa ole koirien kanssa elettykään kuin 20 vuotta...

Huhtikuun kiireissä unohtui ihan päivittää etälauman synttärikuulumiset. Alkuviikko vietettiin kumminkin mökkimaisemissa, Siiri & Selma tokikin myös messissä, ja saatiin tyttösistä napsittua uunituoreita synttäripotretteja. (Älkää välittäkö taustan vaappuvasta Saimaasta - koirathan ne tässä on pääasia ;)) Tipitii-koira Siiri Liehkunen täytti vappuaattona 30.4.2016 jo 13 vuotta . Alkuvuoden terveyskuulumisiin ei ole juurikaan tullut lisättävää, eli meillä on ikäisekseen ihan superteräsmummo. Siiri rakastaa edelleen omaa ääntään ja ruokaa (en ole varma, kumpi on ykkösenä sen elämässä) ja jalka nousee lenkillä erityisesti silloin, kun Siiri saa olla vapaana. Ja melkein kaikki lenkit se lenkkeileekin ilman hihnaa. Supermummeli-Siiri! <3 Päivää Siiriä aikaisemmin eli 29.4.2016 vietti kymppisynttäreitään peikkokoira Selma Tiitiäinen. Selma on edelleen terve kuin pukki. Se elää omassa menninkäismaailmassaan tyytyväisenä ja ihmettelee maailman menoa. Selman...

Siirulainen, Tipi-koira, Tipitii, Sipu. Rakkaalla lapsella mummolla on monta nimeä. Siirinkäisellä on ikää nyt 12 vuotta ja 8 kuukautta, vappuna mittari heilahtaa 13 ikävuoden paremmalle puolelle. Siirin kuvankaunis Leimu-äiti kuoli 13,5-vuoden iässä, Vasmi-mummo puolestaan hiukan yli 14-vuotiaana. Yksi Siirin veljistä on myös tassutellut sateenkaarisillalle 12-vuotiaana; toinen veli ja kaksi siskoa vielä porskuttavat menemään. Väkisinkin pieni ihmismieli alkaa ymmärtää, että luopumistahan tässä jo tehdään. Voi olla, että muutama päivä sitten ammutut raketit jäivät Siirin viimeiseksi kauhukokemukseksi. Voi toki olla niinkin, että vuoden lopulla vielä rapsutellaan rakettipelkoista mummokoiraa. Kuka tietää. Siiri on kuitenkin ollut elämässäni niin mahdottoman kauan, että on todella vaikeaa kuvitella, millaista se elämä ilman Siiriä sitten joskus on. Alkusyksystä äiti oli käyttänyt Siirin eläinlääkärissä ja saanut sille nesteenpoistolääkityksen. Siirihän on jo pitkään puuskuttanut...

Nimittäin kärryille kuulumisten päivityksessä. Sitten edellispostauksen ollaan ehditty zeneillä kertaalleen, aksailla kertaalleen ja viettää pitkä viikonloppu landellakin. Eräät meistä ottavat valokuvattavana olemisen hyvin vakavasti. Viime viikon zen-kerta oli oikeastaan terapiakerta mulle. Käveltiin kouluttajan kanssa lenkki, juttelin Nopasta ja lopuksi treenattiin sitä, että vieras ihminen tuli juttelemaan mulle. Treenipaikkana meillä oli Etelä-Haagan Shelli, jossa tohinaa ja porukkaa riitti tavallisena arki-iltanakin. Niin ja se terapeuttinen osuus: selvästikään en itse meinaa tajuta sitä työmäärää, mitä olen Nopan kanssa tehnyt. Olin taas kerran ihan hämmästynyt siitä, kun minulle sanottiin, että olen tehnyt hyvää työtä ja osaan toimia koirani kanssa luontevasti ja hyvin. Jäipä hyvä mieli, kunnon tsemppi pitkästä aikaa! Viikko sitten torstaina muistin ja ehdin pitkästä aikaa käydä Purinalla treenailemassa Nopsukan kanssa. Toinen sisäkentistä oli varattu, joten me suu...

Lokakuussa Nobin majatalon ovet ovat olleet avoinna. Ensin Paavo ja Sanni viihtyivät meillä yhden viikonlopun, sitten Siiri ja Selma kylästelivät heti seuraavalla viikolla kaksi yötä. Ja seuraavalla viikolla Hamlet ilahdutti meitä kokonaisen viikonlopun verran. Noppa on siis saanut leikkiä hyvää isäntää monen monta päivää! Iloista on se, että Noppa on nykyään oikeasti aika hyvä isäntä. Se ei ole Hampullekaan kyräillyt aikoihin. Siiriä piti ensimmäisenä iltana kiertää jonkin aikaa kuin kissa kuumaa puuroa, mutta nopeasti sekin meininki rauhoittui. Sannin ja Paavon kanssa nyt ei koskaan mitään ongelmaa ole ollutkaan. Oli niin ilahduttavaa saada maalaiskoirat pitkästä aikaa kyläilemään! <3 Hienosti molemmat mummelit osasivat täällä olla. Rappukäytävän ääniä ei kuulosteltu, yöt nukuttiin hyvin, lenkeillä ei kiljuttu vastaantuleville koirille kuin satunnaisesti. Selma-paralla meni niin lujaa, että jokaiselta lenkiltä se tuli sisälle alaleuka vaahdon peitossa. Hirvittävän ...