Tekstit

Näytetään tunnisteella epikset merkityt tekstit.

Epikset & hampaiden hoitoa

Kuva
Käytiin Nutun kanssa viime sunnuntaina HSKH:lla epiksissä, ja jumaleissön että mini oli pätevä! Hän ei yhtään ottanut nokkiinsa VALTAVASTA hälystä ja ahtaista tiloista, vaan kipaisi kaksi vallan mainiota pätkää, joista leikkaa-liimaa -tekniikalla saisikin jo puhtaan radan aikaiseksi. Kiva oli itsekin päästä kunnolla juoksemaan! Seuraavat epikset onkin jo puolentoista viikon päästä Niinulla :) Tänään molemmat koirat kävivät poistattamassa hammaskiveä. Nutulla oli hammaskiveä runsaasti poskihampaissa ja muualla kohtalaisesti. Nutgun hampaat & ikenet olivat erittäin hyvässä kunnossa. Nopalla oli runsaasti hammaskiveä kaikkialla. AlaM3-poskihammas todettiin puuttuvaksi (eriskummallista, että sitä ei aiemmin olla huomattu?). Joissain hampaissa oli jo iänkin mukanaan tuomaa värjäymää, mutta muuten kaikki hampaat ja ikenet olivat silläkin hyvässä kunnossa. Nuttu painoi edelleen 5,0 kg, ja Nopan paino oli 7,6 kg. Ell kehui molempien koirien hyvää kuntoa ja sopivaa painoa; erity...

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Kuva
Kuertunturilla joulukuun lopussa 2019 Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä! Tammikuu on ehtinyt jo puoleen väliin, joten onkin korkea aika päivittää kuulumiset taas ajan tasalle :) Ihana 2,5 viikon joululoma vietettiin osin sairastaen (ihmiset), mutta pääosin terveinä Etelä-Karjalassa ja Äkäslompolossa. Etelässä ei lunta ollut eikä ole, mutta Lapissa saatiin nauttia ihanasta talvisäästä. Majoituimme tutussa mökissä Kuertunturin kupeessa, ja lumilomaviikkoon mahtui hiihtämisen lisäksi lumilenkkejä ja -retkiä sekä potkukelkkailua koirien kanssa. Vuodenvaihde meni leppoisasti, ja 13 h ajomatkoilla koirat matkasivat hipihiljaisina. Hyvät tyypit! <3 Kellostapulilla TUUUUULI! Kelataanpa vähän kulunutta vuotta taaksepäin: Vuosi alkoi, kuten tämäkin vuosi, Äkäslompolosta. Lomaa jatkettiin vähän myös Etelä-Karjalassa, jossa oli hirmuinen lumipaljous. Olispa nytkin. Kevät treenattiin aksaa enemmän ja vähemmän aktiivisesti Nutun kanssa HAUn huippistiimissä. Syksyllä treenit jat...