Uusi vuosi, uudet kujeet?

Kuertunturilla joulukuun lopussa 2019

Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä! Tammikuu on ehtinyt jo puoleen väliin, joten onkin korkea aika päivittää kuulumiset taas ajan tasalle :)

Ihana 2,5 viikon joululoma vietettiin osin sairastaen (ihmiset), mutta pääosin terveinä Etelä-Karjalassa ja Äkäslompolossa. Etelässä ei lunta ollut eikä ole, mutta Lapissa saatiin nauttia ihanasta talvisäästä. Majoituimme tutussa mökissä Kuertunturin kupeessa, ja lumilomaviikkoon mahtui hiihtämisen lisäksi lumilenkkejä ja -retkiä sekä potkukelkkailua koirien kanssa. Vuodenvaihde meni leppoisasti, ja 13 h ajomatkoilla koirat matkasivat hipihiljaisina. Hyvät tyypit! <3

Kellostapulilla TUUUUULI!

Kelataanpa vähän kulunutta vuotta taaksepäin:
  • Vuosi alkoi, kuten tämäkin vuosi, Äkäslompolosta. Lomaa jatkettiin vähän myös Etelä-Karjalassa, jossa oli hirmuinen lumipaljous. Olispa nytkin.
  • Kevät treenattiin aksaa enemmän ja vähemmän aktiivisesti Nutun kanssa HAUn huippistiimissä. Syksyllä treenit jatkuivat iloksemme samojen koutsien vetäminä ja samojen treenikavereiden kanssa, mutta ilman tuota huippis-titteliä. :) Keväällä ja kesällä treenattiin myös hyppytekniikkaa paljon.
  • Maaliskuussa koirat kävivät kraniosakraalihoidossa Marilla, ja uudemaan kerran Viivin käsittelyssä juhannuksen jälkeen.
  • Helmikuussa vietettiin Nopan ja huhtikuussa Nutun synttäreitä!
  • Keväällä koirat kävivät myös ihanan Jennin kuvattavina, ja saatiin huikeita kuvia tyypeistä.
  • Rakas Selma-koira etälaumasta lähti pilviporoja paimentamaan toukokuussa. 
  • Noppa kisaili helatorstaina möllitokossa ykköstuloksen (ja lupasin silloin, että mennään seuraavaksi viralliseen kokeeseen. Noh, sitä odotellessa :D)
  • Kesäkuun ja -loman alussa reissattiin naisporukalla + Noppa Äkäslompoloon viikoksi. Viikon aikana patikoitiin n. 70 km.
  • Kesäkuun lopussa muutettiin Helsingistä Espooseen, meren rannalle.
  • Heinäkuussa etälaumaan muutti Lysti Lappalainen. Vietettiin heinäkuun helteitä pitkälti mökillä Lystikästä ihastellen ja pihakeinussa torkkuen.
  • Heinäkuun superhelteillä Nuttu kävi hakemassa Eukanuba Summer Showsta itselleen näyttelytuloksen H eli Hurmaava!
  • Syksyn tullessa viikoittaiset agilitytreenit HAUlla saivat täydennystä puolikkaalla treenipaikalla Sanni Kariniemen treeneissä.
  • Syyslomaa vietettiin Nutun, Ainun ja Lystin + äidin ja siskon kanssa Rukalla.
  • Nuttu kävi lokakuussa silmätarkissa: puhtaat näkimet oli!
  • Noppa sai vuoden aikana kolmella rallykisalla kasaan koularin RTK2. Tulokset tulivat 27.7. Hyvinkäältä, 6.10. Kirkkonummelta ja 16.11. Lohjalta. 
  • Nuttu kävi joulukuussa ekoissa epiksissä Lohjalla. Menestystä ei tullut, mutta ei oltu vikoja, juostiin sairaan kovaa ja päästiin rata alusta loppuun saakka :)
Semmonen vuosi meillä - entäs teillä? :) Kirjoittelen vuoden 2020 suunnitelmista myöhemmin, sillä nyt kutsuu uni ja uusi työviikko!

Sleeping Beauty

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joko tämä voisi riittää?

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia