Tekstit

Näytetään tunnisteella päivärytmi merkityt tekstit.

Viikkopäiväkirja vk 13

Kuva
Uudenlainen päiväkirjakokeilu! Höysteenä maaliskuun alkupuolen lumisia mökkikuvia, kun kerran tuo lumi tuli taas ajankohtaiseksi asiaksi... Maanantai 23.3. Lenkkeilyä: 10 minuutin aamupissatus (minä), puolen tunnin aamulenkki (Jaakko), reilun puolen tunnin päivälenkki (Jaakko), reilun tunnin iltalenkki (koko poppoo, myös hoitolaiset Sanni ja Paavo). Yksinoloa: Yhteensä n.tunti. Ruokaa: Alkuvoima kana-fasaania kupista aamulla, nappuloita kupista illalla. Muuta: Sanni ja Paavo tulivat alkuillasta hoitoon --> riehumispuuhia. Epäonnistumisia: Aamusta saakka tuijotellut normaalia enemmän ihmisiä, kahdelle huppupäiselle pääsi rähähtämään ohitustilanteen jälkeen. Onnistumisia: Koiraohitukset sujuivat iltalenkillä hienosti, vaikka mukana olikin ylimääräisiä tyyppejä! Tiistai 24.3. Lenkkeilyä: 10 minuutin aamupissatus koko kolmikolle (minä), reilun tunnin aamulenkki, jonka aikana koirat pääsivät juoksemaan metsässä n. kymmeneksi minuutiksi (minä), 45 minuutin päivälenkki hihnassa ...

Viikkopäiväkirja vk 12

Kuva
Rähjääjien ja arkatassujen kurssilta tuli vinkki, että kannattaisi pitää pienimuotoista päiväkirjaa meidän arjesta. Minkälaisia virikkeitä koiralle tarjotaan, millaista ja kuinka paljon ulkoilua? Jos syntyy ei-toivottua käytöstä, niin mitä ko. tilanteessa sekä sitä ennen ja sen jälkeen tapahtui? Mikä laukaisi käytöksen? Kuinka kaukana käytöksen kohde oli? Ja niin edelleen. Koska tässä gradutuskassani minulle tuottaa suuria vaikeuksia kirjoittaa mitään muuta kuin blogia, rustailen myös näitä viikkopäiviksiä nyt sitten tänne :) Tämä eka postaus näköjään paisui ihan älyttömän pitkäksi, joten yritänpä jatkossa olla niukkasanaisempi! (Kuvat otettu pääosin jo edeltävänä viikonloppuna, jolloin Noppa oli Hamppulassa hoidossa.) Maanantai 16.3. Herätys 6.45. Nopalle aamuruoka (possun palalihaa, jugurttia ja nutrolinia) kupista sillä aikaa kun tein itse aamutoimia. Hihnalenkki 7.15-7.45. Lenkillä kolme onnistunutta (nakin kanssa) koiraohitusta, ei tosin yksikään ihan kohdakkain tapahtunut. Yk...

Päivä kuvina 3/5

Kuva
Ja haasteen pariin näin tiistai-illan ratoksi! Aamulla minut herätti pitkäkoipinen karvakorva. Joka muuten nykyään omaa ihailtavat unenlahjat! Se nukkuu juuri siihen asti kuin ihmisväkikin. Jaakon herätessä kuudelta töihin me Noppiksen kanssa käänsimme autuaina kylkeä ja jatkoimme unia. Eilisaamuna -vapaapäivän kunniaksi- havahduin hereille klo 11.40. Ihme juttu, koskaan ennen noin pitkiä unia en ole nukkunut. Mutta niinpä vain kömpi shelttiäinenkin vällyjen välistä auvoisasti haukotellen vasta tuolloin. Aamiaiseksi taloudessa tarjoiltiin broilerinsydämiä ja kananmuna. Näytti maistuvan. Aamulenkki hoidettiin fleksilenkkinä. Viiden metrin fleksi on ehdottomasti hyödyllisin kaikista Nopalle tekemistäni hankinnoista. Alkuun ajattelin, ettei Noppis tule ikinä kävelemään siinä kunnolla ja että saisin naapurustossa hullun koira-akan maineen, kun menisin fleksin kanssa solmuun Nopan hiihtäessä omia teitään. Mutta vielä mitä, Noppa käyttäytyy fleksin(kin) kanssa kuin mikäkin mai...

Nopan päivä

Kuva
Päätettiin seurata yksi päivä ihan kellontarkasti Nopan puuhia. Ajateltiin, että voisi olla hyödyllistä itsellekin hahmottaa, kuinka paljon me esimerkiksi ulkoillaan tai Noppa nukkuu. Seurattiin kelloa ja Noppaa perjantaina 26.4. Klo 6.10   Noppa herää ja koiraportin takaa alkaa kuulua vinkumista ja portin kolinaa. Me käännetään vielä kylkeä, koska ei koira määrää, koska noustaan. Paitsi että... Klo 6.15   ...Noppa pujahtaa koiraportin välistä kaksi kertaa makkariin. Se on eilen oppinut tämän jalon taidon, jota se nyt mieluusti esittelee. Klo 6.20   Jaakko lähtee Nopan kanssa ulos. Hihnassa lähimetsään ja siellä vapaana kirmaamista. Luoksetulot sujuvat kuulemma vauhdikkaasti! Klo 6.45   Noppa puuhailee omiaan; lelujen retuuttamista lähinnä. Klo 7.15   Nopan aamuruoka: riisiä, piimää ja hieman nappuloita. Noppa on ollut pieni mahapotilas edelliset päivät, kun vatsa on ollut löysällä. Edellisenä iltana tuli kuitenkin ihan hyvän näköiset jätök...

Ensimmäisten päivien kuulumisia

Kuva
Noppa on nyt asunut meillä kokonaiset kolme ja puoli päivää! Ensimmäisten päivien aikana on ehtinyt tapahtumaan paljon kaikennäköistä: Nukkuminen Ensimmäiset yönsä Noppa on nukkunut Jaakon kanssa lattialla. Nopalla on oma kangashäkki, johon se mielellään hakeutuu yöunille (ei siis juuri päiväsaikaan). Olemme saaneet nukkua seitsemän-kahdeksan tunnin unia, ja pääosin Noppa on ollut tosi hienosti. Ensimmäisenä yönä koti-ikävästä ei ollut tietoakaan, ja muinakaan öinä se ei juurikaan ole häirinnyt meitä. Paitsi n. viiden aikaan aamulla, jolloin sen mielestä olisi jo syytä nousta. Se on kuitenkin meidän taloudessa aivan liian aikainen ylösnousuaika, joten Noppakin on nopeasti rauhoittunut uudestaan nukkumaan. Välillä olemme saattaneet herätä taistelun ääniin, jotka kantautuvat Nopan häkistä. Siellä se on viihdyttänyt itseään temuamalla lelujensa kanssa :) Päivisin Noppa nukahtelee mihin sattuu, mutta sohvan vierusta on osoittautunut parhaaksi päiväunipaikaksi. Nopan päiväunet vaihte...