Tekstit

Näytetään tunnisteella tapahtumat merkityt tekstit.

Touhuviikonloppu

Kuva
Taakse jäänyt viikonloppu oli täynnä touhua ja tohinaa. Perjantaiaamuna alkoi menojalka vipattaa, ja vasta sunnuntai-iltana rauhoituttiin huilaamaan. Perjantai aloitettiin Purinalla omatoimiaksailun merkeissä. Aloitin kontaktiprojektin hiukan uusilla tuulilla, pitäen selvästi omassa mielessäni palkkauskriteerit. Käskysanan jätin kokonaan pois ja ainoastaan naksuttelin oikeasta asennosta, vapautus sitten etupalkalle. Noppa ryhtyi heti tarjoamaan asentoa aiempaa paremmin, ilmeisesti käskysanan merkitys on ollut sille hiukan epäselvä. Tästä eteenpäin vahvistan naksuttimella oikeaa asentoa ja pikkuhiljaa ryhdyn liittämään käskysanaa mukaan. Kontaktitreenin lisäksi tehtiin allaolevaa rataa. Noppa haki hienosti hyppyjä vaikeammista hyppykulmista ja oli muutenkin hyvin itsenäinen radansuorittaja. Perjantai-iltana käytiin Animagi Apexissa, josta olin varannut Nopalle ajan viralliseen silmätarkkiin. Ell Elina Pietilä syynäsi Nopan lautasen kokoiset silmät ja totesi ne kaikinpuolin p...

Elokuuta

Kuva
Elokuun alkupuolella ollaan... * tavattu pitkästä aikaa Sannia ja Paavoa Haltialan merkeissä * etsitty uusia uiskentelupaikkoja Keravanjoesta (opin vihdoin, mikä on Vantaan- ja mikä Keravanjoki!) * tehty reissu Jakikseen Saran ja Hamppaleenan kanssa * oltu Hampulle isäntinä yhden yön ajan * jännätty agilityn PM-kisoja * ihmetelty Messukeskuksessa World Dog Showta * opiskeltu uusia juttuja tokon ja temppuilun saralla Paljon on ehditty, vaikka elokuu ei ole edes puolessakaan vielä! Ihan kaikkiin juttuihin Nobikaan ei sentäs ole mukaan päässyt: WDS:ssa pyörittiin kaksin Saanan kanssa, ostettiin vaikka ja sun mitä ja oltiin mukana ESSien ständihommissa. Noppa odotteli kotona ja oli vallan onnellinen runsaista tuliaisistaan. Ei Noppa sitäkään tainnut tajuta, miten innoissaan ja pakkomielteisesti omistaja päivitti facebookissa Suomen Agilityliiton sivua ja odotti kuumeisesti PM-kisojen tulosraportteja. Mutta muuten on Noppiskin ollut vahvasti messissä mukana! ...

Shelttileiri Inkoossa 23.-25.5.

Kuva
Tuleepa nämä päivitykset nykyään "hiukan" viiveellä... Yritetään siis tsempata! Toukokuun loppupuolella vietettiin shelttimäinen viikonloppu Inkoossa ESSien järkkäämällä shelttileirillä. Sää suosi vähän liiaksikin, lämpömittari pysytteli nimittäin 30 asteen tietämillä koko viikonlopun ajan. Ohjelmassa oli paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia, minkä lisäksi tietenkin vietettiin aikaa shelttikamujen kanssa ihan mahtavissa maisemissa. Meidän reissu käynnistyi perjantai-iltapäivänä, kun pakkauduttiin Saanan, Paavon ja Nopan kanssa autoon. Tavaramäärä oli, sanoisinko, vähintäänkin kohtuullinen. Mahduttiin silti! Reissumiestä naurattaa. Perjantai-illan ja -iltapäivän ohjelmaan kuului majoittuminen ja ympäristöön tutustumista, minkä jälkeen jätimme koirat vilvoittelemaan huoneeseen (kuin sattuman kauppaa -meille sattui ilmeisesti koko majapaikan ainut ei-helteinen huone! :D) ja lähdimme itse kuuntelemaan koirafrisbeeluentoa. Treenailtiin myös erilaisia frisbeeheittoja...

Kuulumisia arjen keskeltä

Kuva
Niin paljon ihania kuvia on taas räpsitty, että osa niistä on jaettava täälläkin. Ja jottei koko postaus mene pelkäksi kuvaihasteluksi, niin kerrotaan myös hiukan viime aikojen puuhailuista. Lenkkisäät ovat todellakin hellineet meitä ihan urakalla. Kauniista kelistä inspiroituneina ollaan tehty pitkiä lenkkejä ja tutustuttu vähän uusiinkin lenkkipolkuihin. Tänäänkin pilvinen taivas kirkastui varsinaiseksi auringonpaisteeksikin illan koittaessa! Kevätkeleistä huolimatta ostin Nopalle pitkän pohdinnan tuloksena kurahaalarin. Mulle itsellenihän ajatus koiran pukemisesta on pitkään ollut hankala ja vieras. Jossain vaiheessa taivuin ostamaan Nopalle softshell-takin uintireissujen jälkeen päälle puettavaksi. Viime syksynä muistan kuitenkin moneen otteeseen kironneeni sitä, kun koko koira piti pyykätä useasti päivän aikana. Olin kuitenkin sitä mieltä, ettei oma mukavuudenhalu saa viedä voittoa siitä, mikä koiralle on kivointa. Ja blaah. Kurapuvun ostamisen viimeinen niitti oli se, että...

Paha mieli ---> piristystä pliis!

Eilisestä Haltialan reissusta inspiroituneena päätettiin sunnuntaiaamu aloittaa uudella Haltialan reissulla, koska meillä oli autokin yökylässä. Noppa harjoitteli matkustamaan takapenkillä turvavyövaljaissaan, ja hyvinhän se meni. Haltialassa Noppa pääsi tuttuun tapaan juoksentelemaan vapaana. Aluksi se pysyikin hyvin messissä. Sitten se bongasi varmaan puolen kilometrin päässä kävelijöitä ja lähti koikkelehtimaan sinne päin. Ehdin kutsua sitä takaisin, ja se olikin jo melkein tulossa, kun äkkiä mutkan takaa ilmestyikin pari pyöräilijää. Se siitä sitten. Noppa ryntäsi pyöräilijöiden luo haukkumaan ja pomppimaan pyörien vierellä. Ei kuullut eikä nähnyt mua eikä Jaakkoa. Pyöräilijät eivät pysähtyneet, vaan jatkoivat matkaa. Noppa tietysti mukana. (Mä en kyllä varmaan pyöräilisi, jos korvaton koira pomppii koko ajan vieressä/edessä. Vähän hankaloittaisi matkan tekoa, veikkaan.) Noppa ja pyöräilijät loittonivat koko ajan, kunnes lopulta pysähtyivät, kun Jaakko karjaisi hiukan painokelvotto...

Missä se lumi viipyy?

Kuva
Viikko alkoi pikkupakkasella! <3 Viime päivät ollaan seilattu ylös ja alas lämpötilojen suhteen. Juuri, kun ilahtuu kuuraisesta pakkasaamusta, saa jo seuraavana aamuna herätä vesisateeseen ja viiteen plusasteeseen. Eikä sääennuste ainakaan vielä lupaa parannusta tilanteeseen tulevaksi... Tiistaina käytiin Hampun ja Taika-villiksen kanssa senaatintorilla lemmikkien joulusiunauksessa. Sitä ennen leikittiin Taikan ja Nopan kanssa ihan kunnolla kaupunkilaisia ja matkustettiin metrolla Kamppiin kahvilaan ja Mustiin&Mirriin. Oli hiukan väsynyt pikkukoira illalla, aika rankkaa vissiin tuo kaupunkikoiran elämä! Eilen raahauduttiin hallille tokon omatoimitreeneihin. Kummasti porukkaa tippuu kerta kerran jälkeen pois :D Tällä kerralla meitä oli Nopan ja mun lisäksi vain sakemanniherra ja kolme vipukkaa, joista jälkimmäiset keskittyivät näyttelytreeneihin, joten meille tokoilijoille jäi aika lailla vapaat kädet ja tilat treenailla. Mitäkö tehtiin -enpä kunnolla muistakaan. Ei m...

Marraskuisia kuulumisia

Kuva
Onpa blogin päivitys taas jäänyt. Elossa kumminkin ollaan! Viime päivien ohjelmaan on mahtunut tavanomaisen arjen lisäksi reissut Helsingin Koirauimalaan ja Ojankoon agilitykisoihin. Keskiviikkoiltana lähdettiin ESSien porukassa polskimaan koirauimalaan, ja olipa paikalla ihan oma hovikuvaajakin. Loistavista uimakuvista siis kiitos Hanna Pietiläiselle! :) Noppa pääsi neljä kertaa altaaseen: kolmesti liivien kanssa ja kerran ilman. Uittaja kokeili myös heittää Nopalle palloa, ja uimaripoikahan hyökkäsi pallon perään. Hirmuisan kiva reissu oli! Toivottavasti päästään myös uudestaan uimahommiin, uinti kun kuitenkin tekee koiralle(kin) tosi hyvää. Ja Noppa jopa taisi tykätä, ei se ainakaan vastustellut altaaseen menoa. Uittajan mukaan Nopalla on hyvä uima-asento ja oikeanlainen uintitekniikka -taitava jätkä!! :) Räiskis pallon perään!! Tänään käytiin Nopan Mysi-siskon ja Janitan kanssa Ojangossa katsomassa aksakisoja, ja ennen kaikkea kisoihin osallistuvaa Ansa-äippää . Tai...

ESSien ulkoilupäivä Luukissa

Kuva
Etelä-Suomen Sheltit järjestivät syksyisen ulkoilupäivän Luukissa, ja mekin totta kai lähdettiin Paavo-veikan kanssa messiin mukaan. Paikalla oli monta kymmentä eri kokoista, näköistä ja ikäistä shelttiä, joten touhua ja tohinaa piisasi. Ohjelmassa oli rastirata shelttiaiheisten tietokilpailukysymysten muodossa, ja meidän Shelttisuunnistajat-joukkueemme sijoittui hienosti toiseksi tässä skabassa. Lisäksi ohjelmaan kuului runsaasti koirien vapaana juoksuttamista ja riekkumista. Ihan älyttömän ihana ja ihmeellinen näky, kun varmaan neljäkymmentä shelttiä rallaa yhtä aikaa vapaina! Mitään kähinöitä ja konflikteja ei noinkaan suuressa porukassa päässyt syntymään :) Loppuvaiheessa kyllä Nopasta huomasi, että se oli jo tosi, TOSI väsynyt, koska äänihuulet aukesivat ja haukkua riitti -pääasiassa mukamas pelottaville ihmisille. Ei muuta kuin pikkumies hihnanpäähän, niin jo meno rauhoittui. Väsymyksen tasoa kuvaa se, ettei Noppa protestoinut kiinni joutumistaan millään tavalla. Ennemmin...

Pentunäyttely Helsingissä 31.8.2013

Kuva
  Näyttelydebyytin aika koitti tänään! Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksessa oli Suomen italiaanot ja cirnecot ry:n järjestämä kaikkien rotujen pentunäyttely, jonne myös Noppa ilmoitettiin. Shelttiläisiä oli näyttelyssä yhteensä seitsemän, joista vain kaksi oli uroksia. Noppa näytelmöi pienempien pentujen (5-7 kk) luokassa, jossa myös toinen urospentu oli. Pääsimme kehään n. tunnin odottelun jälkeen.  Noppa napotti taas paikalla hyvin pätevänä pikkumiehenä. Ainoastaan pöytä tuotti edelleen hankaluuksia. En oikein osaa sanoa, onko hankaluutena tuomari vai se pöytä. Harjoitellaan kuitenkin sekä pöydällä oloa että muiden ihmisten kopelointia! Jännityselementtinä mukana oli Nopan palliasiat. Sillähän on siis vasta toinen kives laskeutunut, joskin ihan viime päivinä olen ollut tuntevinani myös toisen kiveksen olemassaolon. En kylläkään ole varma, onko jo laskeutunut kives vain kasvanut, vai onko toinenkin laskeutumassa. Joka tapauksessa vähän jännitti, mitä tuomari as...