Tekstit

Näytetään tunnisteella BAT merkityt tekstit.

Maaliskuun kuulumisia

Kuva
On ollut kevätpäiviä! Maaliskuu on ollut aikamoinen menokuu. Paljon töitä, niin arkena kuin viikonloppuisinkin, päivällä ja iltaisin. Minireissu Ruotsiin, shelttiyhdistyksen kokous, isot sukukekkerit, ja tänään suuntaan vielä loppuviikoksi Tanskaan. Hirvittävästi ei siis ole jäänyt aikaa millekään ylimääräiselle - Nopankin on pitänyt tyytyä vain tavislenkkeihin ja normiarkeen. Onneksi tavislenkeilläkin on vielä voinut suunnata golfkentälle, jossa Noppa on päässyt rälläämään vapaana! Kevät vaan alkaa tulla kohisemalla, joten pian sekin lysti loppuu, kun innokkaat golffarit valtaavat meidän lenkkihuudit. Jotain on Nopankin kanssa golfkenttähaahuilujen lisäksi kuitenkin tehty. Juoksukärpänen on heräillyt jälleen teiden sulettua, ja Noppa on päässyt myös juoksulenkeille mukaan. Aika vaatimattomista matkoista vielä puhutaan: maaliskuun aikana ollaan juostu ruhtinaalliset kaksi kertaa, 7 km ja 5 km. Mutta tästä se taas lähtee! Ilokseni oon huomannut, että Nopallakin on ihan mukavast...

What a week!

Kuva
Viime viikko oli aikamoinen touhuviikko. Meillä oli koko arkiviikon auto lainassa, ja tottahan sitä piti sitten hyödyntää niin paljon kuin autosta irti lähti ;) Maanantaina huristeltiin päivälenkkeilemään Leinelän metsiin ja Kulomäen täyttömäelle. Ihanaa lenkkimaastoa erityisesti päiväsaikaan (ja pienellä sadekelillä), kun ei nähty parin tunnin lenkin aikana yhtään ihmistä.  Laitoin Nopalle tuon oranssin huomioliivin, mikä olikin hyvä veto, sillä metsässä oli niin harmaata ja synkkää, että Noppiksen näkyvyys parani huomattavasti! Märkä ja väsynyt lenkkeilijä Tiistaina kylästeltiin illalla Hamletin luona ja käytiin siellä lenkillä. Keskiviikkona käytiin ekaa kertaa Purinalla vapaatreenailemassa. Oltiin sisällä hallissa, kun siellä oli mukava hyppy-putki-pyöritys valmiiksi rakenneltuna. Tehtiin ensin pari toistoa helppoa radanpoikasta ja tauon jälkeen muistuteltiin mieleen pimeää putkikulmaa. Muutaman toiston jälkeen se alkoi sujua, tosin ihan täysin pimeää kulmaa ei vi...

BATtia ja nakkia

Kuva
Heinäkuussa ollaan käyty nyt kahtena perjantaina Viikissa BATteilemassa. Molemmilla kerroilla saman koirahäiriön kanssa. Tänään, toisella treenikerralla, treeni eteni siihen, että yhtäkkiä molemmat koirat heittäytyivät leikkiinkutsuasentoon, ja niin sitä sitten mentiin pitkin peltoa. Onnistunut treeni siis :) Nuuskutinuuskuti; kohde vasemmassa yläreunassa. Noppa teki molemmilla kerroilla treeniä hienosti, tosin melko suurella namiavustuksella aluksi. Sillä selvästi kestää aina jonkin aikaa päästä treeniin kiinni. Kun kiinnitän sille treenihihnan, se jää jumitteleman paikalleen ja tuijottelee, että mitäs haluaisit että teen, eikä juurikaan välitä häiriöstä. Loppupäässä treeniä se kuitenkin nuuskutteli jo hienosti itsekseen ja selvästi ohjaili, mihin suuntaan milloinkin halusi. Tässä katson rauhassa, mitäs tuolla tapahtuukaan. Keskiviikkona kävi tätini meillä tekemässä ihmistreeniä Nopan kanssa. Nakkipussi tyhjeni nopeasti ja Noppa tarjosi hienoja temppuja tädilleni. Kerran...

Heinäkuu!

Kuva
Heinäkuu helteineen on täällä (tosin ne helteet taitaa olla jo taaksejäänyttä elämää...). Nyt vasta tuntuu siltä, että on oikeasti kesä, kun aurinko paistaa ja lämpötila on reippaasti plussan puolella. Nyt blogiinkin vähän kuulumisia heinäkuun alkumetreiltä ja kesäkuun viimeisiltä päiviltä. Kesäkuu saatiin päättää komeasti Kulomäen täyttömäeltä Saran ja Hamletin kanssa, ja tätä postausta värittävätkin Saran ottamat muikeat reissukuvat :) Viikko sitten tiistaina tokoiltiin Heurekalla. Näin viikko treenien jälkeen en ihan hirveästi muista, mitä kaikkea treenailtiin, mutta joka tapauksessa hienosti meni. Ihan treenien loppusuoralla sain hämmästellä Nopan pääkopan viimeaikaista kehitystä: oltiin kaikki koirakot suht tiiviissä ringissä, koirat noin metrin välein. Siinä sitten tehtiin peruskäskytyksiä koiran sivulta ja edestä ja koiran kiertämistä. Noppa teki näpsäkästi hommia, vaikka sen molemmilla puolilla oli toinen uroskoira. Kaiken kukkuraksi koko illan taivaalla väijynyt ukkosri...

Ihmistreenikalenteri

Kuva
Vähän kalenterinomaisesti merkintöjä siitä, mitä, missä ja kenen kanssa ollaan ihmistreeniä tehty. Lähinnä itselle muistiinpanoiksi, mutta saa näitä joku lukeakin :D Yritän suunnilleen kerran kuussa näitä ihmistreenikalentereita julkaista, jotta pysyn itse kärryillä. Kuva: Sara Ti 28.4. Treenikohteena Karita, paikkana aseman nurmikenttä. Rinnakkainkävelyä, käsikosketuksia ja rapsutteluja. Ei ongelmaa, meinasi Nopalla jopa vähän keulia yli, kun kyseessä oli "vanha tuttu" (kerran nähty junassa). Loppuun Noppa pääsi rälläämään Karitan puolivuotiaan mudilapsen kanssa, meni lujaa! Ma 4.5. Treenikohteena Jenni, paikkana Käpylä. Käsikosketuksia ja ohitustilanteita. Jenni kävi kysymässä tietä, tuli "päälle" esittelemään karttaa, huiteli käsiään. Käsillä huitelu oli paha paikka, mutta hyvällä tavalla. Noppa muisti hyvin Jenninkin, ja kävi tässä kohtaa hyppäämässä vasten. La 9.5. Ohitustreenit Heiluvassa Hännässä. Kulman takaa ilmestyvä tyyppi kyseli kelloa,...

BAT

Kuva
Heiluvan Hännän rähjäkoira ja arkatassu -kurssi on nyt päättynyt. Kurssi oli enemmän kuin antoisa, olen hurjan iloinen, että meidät sinne ilmoitin! En edelleenkään tiedä, kumpaa kurssi koulutti enemmän, minua vai Noppaa. Joka tapauksessa, asennemuutos on tehty ja tästä on hyvä porskuttaa eteenpäin! Kaksi kurssin viimeistä kertaa opeteltiin BAT (Behavior Adjustment Training) -metodin käyttöä. Tässä blogipostauksessa yritän lyhyesti, asiasta toistaiseksi juuri mitään tietämättömänä avata Miiran luentokalvojen opastamana BAT-metodia, jotta pysytte kärryillä siitä, mitä tässä on viime aikoina puuhasteltu :) Lyhyesti sanottuna BATin tarkoituksena on "opettaa koiraa oppimaan itse". Luodaan siis oppimiselle otolliset edellytykset. BAT-treeneissä annetaan koiralle vapaus käyttää omaa luontaista rauhoittavaa elekieltään ja ottamaan itselleen tarvitsemansa tilan. Liian moni epätoivottu käytös syntyy niissä tilanteissa, kun koira väkisin patistetaan liian lähelle häiriötä, esime...