Ilonpisaroita ja ukkospilviä
Koiranpäivänä 24.4. käväistiin taas Viikin Gardeniassa mätsäröimässä. Siellä oli muutama muukin, sillä sää oli mitä ihanin. Onneksi paikalla oli hyvä buffa ja lenkkeilymaastoja riitti, joten odotteluaika sujui mukavasti. Noudatettiin perinteitä, napattiin sininen nauha eikä sijoituttu sen kummemmin. Mutta kehäkäytös oli tähän mennessä parhainta! Pöydällä jänskätti, mutta vain hiukkasen, ja niin ryhmä-, pari- kuin yksilöliikkeet menivät aika näpsäkästi. Muille koirillekaan ei tarvinnut irvistellä. Hieno Nobi!
Tänään lähdettiin intoa puhkuen iltalenkille aikomuksena vetäistä "kokeenomaiset" tokotreenit. Treenipaikaksi valkkasin uuden nurmikentän, missä ei aiemmin olla treenailtu. Tarkoitus oli vähän tarkistella, missä ollaan minkäkin liikkeen kohdalla menossa, ja tältä näyttää nyt:
Paikkamakuu: kaksi minuuttia, vaihtelin vähän etäisyyttä sen mukaan, millaista häiriötä oli. Pyöräilevä perhe, pari koiraa (jotka ystävällisesti jäivät omistajineen tuijottelemaan), meluava nuorisojengi. Kaikki tosin hyvän matkan päässä. Noppiksella se pää pyörii, mutta ei tunnu koira ylös nousevan. Palkkasin aina, kun malttoi jatkaa mun katsomista. Treenattava: lisää häiriötreenejä, vähemmän palkkaamista kesken liikkeen. Miten tuota pään pyörittelyä ja ympärille kurkkimista saisi karsittua? (eihän se siis periaatteessa mua haittaa, kun koira tuntuu maassa pysyvän. Se vaan, että jos paikkamakuussa kokeessa sattuu viereen samanlainen kurkistelija, niin toisen koiran tuijotus voi olla turhan kova pala Nopalle)
Seuraaminen hihnassa: Noppa seuraa tosi mukavasti. Tästä pitäisi kyllä saada videota, niin näkisin, miltä se oikeasti näyttää. Yritin itse kävellä mahdollisimman ryhdikkäästi ja olla katsomatta koiraan, niin en tiedä, miten kovasti N keuli ja edisti. Treenattava: käännökset vasemmalle (tuntuu edelleen siltä, että jyrään koiran...) ja juoksupätkä (Noppa ei juokse. Se pomppii.)
Seuraaminen vapaana: Jopa parempi kuin hihnaseuruu. Samat ongelmakohdat.
Liikkeestä maahan: Nopea ja terävä maahanmeno, pysyi maassa kunnes olin takaisin sen luona. En siis ehtinyt kääntyä koiran sivulle, kun se jo pomppasi ylös. Tämä siis treeniin!
Liikkeestä seiso: No tätähän me ei oikeastaan vielä osata. Ollaan kumminkin jo siinä pisteessä, että voin ottaa askeleen eteenpäin työnnettyäni ensin Nopan naamaan namin.
Luoksari: Ei kommentoitavaa. Ihana pikkupiski <3 Sivulletulossa tosin aina hyppää ja kääntyy ilmassa, eli ehkä vähän rauhoitettava?
Hyppyä ei treenattu, mutta este kyllä löytyy kotoa. Kaiken kaikkiaan oon kyllä todella tyytyväinen pikkumustaan, hirveän nopeasti ollaan saatu liikkeet aika hyvään kuntoon. Hyvä me! :)
Arjessakin ollaan menty melkoisesti etiäpäin; nykyään Noppa tarjoilee tosi herkästi kontaktia oikeastaan kaikesta mahdollisesta: toisista koirista, kävelijöistä, juoksijoista, pyöräilijöistä, autoista, oudoista äänistä... Jes!
Mutta on niitä takapakkejakin, joita on tässä parin viikon päivät pitänyt sulatella, ettei blogi täyty pelkistä itkuvuodatuksista. Pääsiäislomalla Noppa puri mökillä sekä mun mummoa että pappaa, minkä lisäksi se kävi 11-vuotiaan matriarkan, Siirin, päälle. Ihan viime päivinä vasta olen pystynyt ajattelemaan tilanteita järkevästi, enkä vaivu samantien hirvittävään ahdistukseen. Nyt alkaa tuntua siltä, että tulta päin, kyllä näille(kin) ongelmille ratkaisut löytyy.
Pikkupentuna Noppis tuli ihan ok juttuun mummon ja papan kanssa, mutta syksyllä tuli pidempi tauko heidän näkemisessään. Kun sitten taas nähtiin, Noppa pelkäsikin heitä molempia ihan hurjasti, mistä olenkin muistaakseni blogissakin maininnut. Nopalla pelko ilmenee ihan hysteerisenä haukkumisena, minkä lisäksi se juoksee ja hyppää pelon kohdetta päin suu ammollaan, missä tilanteissa nämäkin puremat syntyivät. Se ei siis tarkoituksella mennyt puremaan, vaan hampaat sattuivat osumaan käden kohdalle. Mutta silti, ihmisen pureminen on ehdoton nou-nou. Muutenkin olen huomannut, ettei Nopan arkuus ja varautuneisuus ilmene, niinkuin sen pitäisi: välinpitämättömyytenä ja väistämisenä. Ehei, herra Mustuainen menee suoraan kohti ja vauhdilla. Näin on käynyt myös mm. meidän talkkarin kanssa, mutta onneksi Noppa oli silloin hihnassa ja sain kiskaistua sen pois.
Siirin kohdalla taas Nopan päällekäyminen johtui siitä, että N:sta on tullut (tai on se varmaan aina ollut, nyt vasta alan tiedostaa asioita) mustasukkainen minusta. Rapsuttelin siis Siiriä, mikä aiheutti Nopan mustasukkaisuuskohtauksen.
Iso ongelma on se, että Noppa kiihtyy nollasta sataan ihan hetkessä, minkä jälkeen sillä ei ole mitään saumaa rauhoittua. Täytyisi siis saada estettyä tuo yletön kiihtyminen, ja tähän olenkin jo Vapulta hyviä vinkkejä saanut: lasketaan kierroksia esim. heittelemällä nameja maahan, odottamalla muun tilanteen rauhoittumista ja päästämällä koira vasta sitten tutustumaan (tämä esim. niissä tilanteissa, kun meille tulee vieraita. Tällä hetkellä kyllä jännitän edelleen kovastikin sitä, miten Noppa käyttäytyy vähänkään vieraampien (mies-)vieraiden kanssa.), Nopan pitäminen hihnassa (estetään vaaratilanteet), temppujen teettäminen koiraa paineistavissa tilanteissa (ei tarvi keskittyä niihin pelottaviin vieraisiin).
Toinen ongelma on se, miten kovasti Noppa on mussa itsessäni kiinni. Se selvästi kokee, että sen kuuluu puolustaa mua esim. justiinsa uhkaavilta vierailta. Toisaalta sillä saattaa myös olla aika kehno itsevarmuus, mitä se kompensoi sitten tuolla aggressiivisella käyttäytymisellä. Yritetään tämän asian tiimoilta naksutella kaikkia juttuja, missä Nopan pitää itse oivaltaa asioita. Jospa se kasvattaisi pienen miehen itsevarmuutta. Ja tottakai osa näistä(kin) ongelmista on ihan varmasti yhteydessä ikään: kunhan kaveri tuosta kasvaa ja aikuistuu, maailmakin saattaa muuttua ystävällisemmäksi paikaksi elellä.
Mutta hei, tämä postaus on joka tapauksessa päätettävä mitä suurimpaan ilonaiheeseen: meikäläisen kandityö arvosteltiin nelosen arvoiseksi! :) (VAIKKA Noppa mitä suurimmassa määrin yritti sabotoida työn etenemistä mm. syömällä isolla vaivalla tulostetut, leikatut ja lajitellut katkelmat tutkimusaineistosta ;))
 |
| Nobi <3 Ikean Kärmes |
Paikkamakuu: kaksi minuuttia, vaihtelin vähän etäisyyttä sen mukaan, millaista häiriötä oli. Pyöräilevä perhe, pari koiraa (jotka ystävällisesti jäivät omistajineen tuijottelemaan), meluava nuorisojengi. Kaikki tosin hyvän matkan päässä. Noppiksella se pää pyörii, mutta ei tunnu koira ylös nousevan. Palkkasin aina, kun malttoi jatkaa mun katsomista. Treenattava: lisää häiriötreenejä, vähemmän palkkaamista kesken liikkeen. Miten tuota pään pyörittelyä ja ympärille kurkkimista saisi karsittua? (eihän se siis periaatteessa mua haittaa, kun koira tuntuu maassa pysyvän. Se vaan, että jos paikkamakuussa kokeessa sattuu viereen samanlainen kurkistelija, niin toisen koiran tuijotus voi olla turhan kova pala Nopalle)
Seuraaminen hihnassa: Noppa seuraa tosi mukavasti. Tästä pitäisi kyllä saada videota, niin näkisin, miltä se oikeasti näyttää. Yritin itse kävellä mahdollisimman ryhdikkäästi ja olla katsomatta koiraan, niin en tiedä, miten kovasti N keuli ja edisti. Treenattava: käännökset vasemmalle (tuntuu edelleen siltä, että jyrään koiran...) ja juoksupätkä (Noppa ei juokse. Se pomppii.)
Seuraaminen vapaana: Jopa parempi kuin hihnaseuruu. Samat ongelmakohdat.
Liikkeestä maahan: Nopea ja terävä maahanmeno, pysyi maassa kunnes olin takaisin sen luona. En siis ehtinyt kääntyä koiran sivulle, kun se jo pomppasi ylös. Tämä siis treeniin!
Liikkeestä seiso: No tätähän me ei oikeastaan vielä osata. Ollaan kumminkin jo siinä pisteessä, että voin ottaa askeleen eteenpäin työnnettyäni ensin Nopan naamaan namin.
Luoksari: Ei kommentoitavaa. Ihana pikkupiski <3 Sivulletulossa tosin aina hyppää ja kääntyy ilmassa, eli ehkä vähän rauhoitettava?
Hyppyä ei treenattu, mutta este kyllä löytyy kotoa. Kaiken kaikkiaan oon kyllä todella tyytyväinen pikkumustaan, hirveän nopeasti ollaan saatu liikkeet aika hyvään kuntoon. Hyvä me! :)
 |
| Noppa ja Hamppa puistoilee |
Mutta on niitä takapakkejakin, joita on tässä parin viikon päivät pitänyt sulatella, ettei blogi täyty pelkistä itkuvuodatuksista. Pääsiäislomalla Noppa puri mökillä sekä mun mummoa että pappaa, minkä lisäksi se kävi 11-vuotiaan matriarkan, Siirin, päälle. Ihan viime päivinä vasta olen pystynyt ajattelemaan tilanteita järkevästi, enkä vaivu samantien hirvittävään ahdistukseen. Nyt alkaa tuntua siltä, että tulta päin, kyllä näille(kin) ongelmille ratkaisut löytyy.
Pikkupentuna Noppis tuli ihan ok juttuun mummon ja papan kanssa, mutta syksyllä tuli pidempi tauko heidän näkemisessään. Kun sitten taas nähtiin, Noppa pelkäsikin heitä molempia ihan hurjasti, mistä olenkin muistaakseni blogissakin maininnut. Nopalla pelko ilmenee ihan hysteerisenä haukkumisena, minkä lisäksi se juoksee ja hyppää pelon kohdetta päin suu ammollaan, missä tilanteissa nämäkin puremat syntyivät. Se ei siis tarkoituksella mennyt puremaan, vaan hampaat sattuivat osumaan käden kohdalle. Mutta silti, ihmisen pureminen on ehdoton nou-nou. Muutenkin olen huomannut, ettei Nopan arkuus ja varautuneisuus ilmene, niinkuin sen pitäisi: välinpitämättömyytenä ja väistämisenä. Ehei, herra Mustuainen menee suoraan kohti ja vauhdilla. Näin on käynyt myös mm. meidän talkkarin kanssa, mutta onneksi Noppa oli silloin hihnassa ja sain kiskaistua sen pois.
Siirin kohdalla taas Nopan päällekäyminen johtui siitä, että N:sta on tullut (tai on se varmaan aina ollut, nyt vasta alan tiedostaa asioita) mustasukkainen minusta. Rapsuttelin siis Siiriä, mikä aiheutti Nopan mustasukkaisuuskohtauksen.
 |
| Puuhka |
Toinen ongelma on se, miten kovasti Noppa on mussa itsessäni kiinni. Se selvästi kokee, että sen kuuluu puolustaa mua esim. justiinsa uhkaavilta vierailta. Toisaalta sillä saattaa myös olla aika kehno itsevarmuus, mitä se kompensoi sitten tuolla aggressiivisella käyttäytymisellä. Yritetään tämän asian tiimoilta naksutella kaikkia juttuja, missä Nopan pitää itse oivaltaa asioita. Jospa se kasvattaisi pienen miehen itsevarmuutta. Ja tottakai osa näistä(kin) ongelmista on ihan varmasti yhteydessä ikään: kunhan kaveri tuosta kasvaa ja aikuistuu, maailmakin saattaa muuttua ystävällisemmäksi paikaksi elellä.
Mutta hei, tämä postaus on joka tapauksessa päätettävä mitä suurimpaan ilonaiheeseen: meikäläisen kandityö arvosteltiin nelosen arvoiseksi! :) (VAIKKA Noppa mitä suurimmassa määrin yritti sabotoida työn etenemistä mm. syömällä isolla vaivalla tulostetut, leikatut ja lajitellut katkelmat tutkimusaineistosta ;))
 |
| Tutkimusaineisto ja -assistentti |
Tunnistan kuvailemastasi Nopan käytöksestä paikoitellen Mysin, joten voin osittain ymmärtää, minkälaisia fiiliksiä sun mielessä liikkuu. Niin kuin Noppa, myös Mysi kiihtyy nollasta sataan lyhyessä ajassa ja se reagoi terävästi kaikkiin asioihin, jotka ylittävät sen ärsykekynnyksen. Niin kuin esimerkiksi ne autot tai pyöräilijät, tai sitten se vieras ihminen, jota kohtaan Mysi on varautunut. Reagointi Mysin kohdalla tarkoittaa yleensä haukkuen kohti menemistä. Vierasta ihmistä kyllä väistää ja kiertelee hetken aikaa, ennen kuin menee tekemään tuttavuutta. Ensimmäinen reaktio kuitenkin ennen väistelyä ja kaartelua on se, että esimerkiksi kotiin tulevat uudet vieraat yritetään ensin ajaa haukkumalla ulos. Hampaitaan Mysi ei ole kyllä pyrkinyt käyttämään kertaakaan ihmisen kohdalla, mutta yhtä kaikki tuo täysillä haukkuen kohti on myös meille tuttu tilanne. Oon tosi pahoillani tuosta Nopan tempauksesta isovanhempiesi kohdalla! Sen täytyy harmittaa ihan mielettömästi.
VastaaPoistaMysin varautuneisuus näkyy myös niissä näyttelyhommissa, kun vieras ihminen tulee aivan iholle ja Mysi tarvitsisi pidemmän ajan tutustua ennen kuin on valmis vieraan ihmisen kosketettavaksi. Pöydällä kuitenkin hakee turvaa musta eikä pyri edes haukulla ajamaan vierasta kauemmas. Maassa on varmempi itsestään ja räksyttää. Mysin tuntevien ihmisten on ollut hankala uskoa, että Mysi voisi olla täysin vieraita ihmisiä kohtaan näin varautunut, kun tuttujen ihmisten kohdalla on varsinainen syliin väkisin kiipeävä pusumaakari.
Myös toi "mustasukkaisuus" muita koiria kohtaan on tuttua. Mysihän on tosi kiintynyt muhun ja vasta viime aikoina olen herännyt ajattelemaan, onko mustasukkaisuus sittenkin puolustushalua, kun Mysi rähisten pyrkii ajamaan vieraan koiran pois mun luota, vaikka itse olisin kumartunut rapsuttelemaan esimerkiksi treenikaverin koiraa. Mysi on tehnyt tätä ihan pienestä pitäen. On se tainnut joskus ihan veljiäänkin ajaa pois mun rapsutuksista. Vai onko se epävarma omasta asemastaan ja pyrkii ajamaan "kilpailijat" kauemmas? Jonkinlaista resurssiaggressiivisuutta? Mistä näistä nyt tietää?
Voitaisiin mennä joskus yhdessä lenkille ja pohtia asiaa?
Onneksi Nopalla omistaja joka uskaltaa/rohkenee puuttua tilanteeseen ja hakea apua. Myös Ansasta löytyy tuo varautuneisuus (tai tietää oman arvonsa), kiihtyminen nollasta sataan hetkessä, haukkuminen "vaarallisissa" tilanteissa. Lohdutukseksi voin sanoa, että ikä tekee hyvää. Ansa sai vappuna kehuja mummonsa omistajalta roimasti lisääntyneestä rohkeudesta, se meni vapaaehtoisesti moikkaamaan. Metsälenkeillä sitä on poltellut lenkkeilijät, varsinkin pari kuivakkaa, nopsaa juoksijaa. Vähän aikaa sitten toinen nauroi, että kohtasivat polulla, kun mä juorusin kauempana. Hyvin on homma Ansalla selkärangassa, tyypin lähestyessä oli ilman käskyä mennyt istumaan. Oli kuulemma tuijottanut tiukkaan ja tuhahdellut. Edelleen sanon uusille tuttavuuksille, että älä huomioi sitä. Anna sen anoa huomiota. Mitä välinpitämättämämpi tyyppi sen enemmän tuo matelee. Mä uskon vakaasti, että työnteolla saat tuon ongelman hallintaan :-)
VastaaPoistaMyös Mysillä esiintyy tota, että mitä välinpitämättömämpi uusi ihminen Mysiä kohtaan on, sitä nopeammin Mysi muuttuu uteliaaksi ja tahtoo alkaa tehdä tuttavuutta. Mutta aloite vieraan ihmisen puolelta tuntuu Mysistä jotenkin uhkaavalta ja silloin pitää pyrkiä ajamaan vieras haukulla kauemmaksi. Meillä toi varautuneisuus ihmistä kohtaan ilmenee juuri tilanteissa, joissa vieras ihminen pyrkii tekemään tuttavuutta Mysin kanssa. Lenkeillä se ohittaa vieraat ihmiset ihan läheltä eikä pyri kaartamaan ohitse tai sen kanssa voi kulkea tapahtumissa, joissa on paljon vieraita ihmisiä, ilman että Mysi reagoisi ihmisiin mitenkään.
VastaaPoistaMyös minä uskon, että ikä tuo itsevarmuutta myös vieraiden ihmisten kohtaamiseen. Mysistä huomaa jo nyt, että se on varmempi mun seurassa ja luottaa enemmän muhun, että mulla on homma hanskassa ja sen ei tarvitse haukkua jokaista pyöräilijää ja kohti tulevaa koiraa, kuin kulkiessaan lenkillä mieheni kanssa. Mysi on lenkillä mun kanssa rennompi eikä sen tarvitse itse pyrkiä reagoimaan kaikkeen niin terävästi. Vastaehdollistamisesta on ollut iso apu terävien reaktioiden hallinnassa.
Meiltä puolestaan löytyy vertauskohteena Sanni. Se on mielettömän epävarma, ja käyttäytyy tilanteissa näköjään hyvin samankaltaisesti kuin Nobi. Melkeinpä kaikki kuulostaa tutulta, mitä tuonne kirjoittelit. Sanni on epävarma, mutta samalla tulta ja tappuraa. Oon monesti ajatellut, että se olisi helposti pelkopurija, joskaan se ei ole koskaan ketään purrut edes vahingossa.
VastaaPoista(Tulee taas monessa osassa kun puhelin ei suostu yhteistyöhön..) Sannikin saa voimaa meistä omistajista, ja meidän läsnäollessa tai lähestyessä uhkaavaa kohdetta, haukkuu entistä kovemmin. Myös muiden koirien rapsutus on ollut Sannille todella kova pala aiemmin, mutta siihen on auttanut Paavo. Nykyään se kestää tilanteita huomattavasti paremmin ja on arjessa huomattavasti aiempaa helpompi. Työtä se vaatii, mutta kuten Kirsi aiemmin kirjoitti - mahtavaa on se, että omistaja tiedostaa asian ja tekee töitä asian eteen! Lohdutukseksi kuitenkin, että jos Sannikin on saatu edes jollain tasolla pois tuosta epävarmuusräksyttämisestä ja -pöhinästä
Poista..niin Nopan kanssa onnistutte varmasti! Työtä se vaatii, mutta Noppa vaikuttaa kuitenkin olevan huomattavasti Sannia täysjärkisempi tapaus ;D Ps. Teidän tokoilut vaikuttaa olevan ihan loistavalla mallilla! Hyvä te! :) Ps2. Myös täältä löytyy asian tiimoilta juttuseuraa
Poista..huikkaa vaan jos haluat asiasta jutella ja vaihtaa ajatuksia!
Poista