Villiä melskettä

On ollut vähän kaikenlaista puuhaa tässä. Suurimpana puuhana on muutto - sunnuntaina postinumero vaihtuu, mutta Helsingin rajojen sisällä pysytään edelleen. Noppa on ollut surkimusten surkimus tässä pakkaustouhujen keskellä. Se seuraa hyvin huolestuneena koko ajan kasvavia laatikko- ja jätesäkkipinoja ja miettii varmaan, josko hänet unohdetaan kokonaan matkasta. Ei huolta Böbi, sinun eloa ja oloa uudessa kodissa on mietitty ihan yhtä kovasti kuin meidän ihmistenkin! :)

Viikko sitten käytiin shelttiporukalla Hyvinkään koirauimalassa. Kiva oli Nopasta uiskennella vähän isommassa paljussa!

Pari kertaa ollaan käyty agilityrallaamassakin. Viime kerralla tehtiin neljä erilaista hypyistä ja putkista muodostunutta rataa - samat esteet, mutta eri järjestyksessä. Muistin tasan ensimmäisen radan, kolmella seuraavalla piti ekalla yrittämällä pysähtyä lukemaan karttaa :D Ekaa kertaa mun agilityuran aikana oli treeni rankka myös ohjaajalle: kun seuraavana aamuna kömmin kohti Messukeskusta ja Lemmikkimessujen ständitehtäviä, hapotti jalkoja kuin suuremmankin lihaskuntotreenin jäljiltä :D

Nopallakin oli rankkaa. Vielä jäähkälenkilläkin sen kieli roikkui lähellä maata ja virnistys oli iloinen. En tiedä, olenko vasta nyt ruvennut kiinnittämään asiaan enemmän huomiota, mutta minusta Noppa haukkuu nykyään treenatessa enemmän. Välillä tuntuu, että se kerää niin paljon kierroksia haukullaan, että se vaan räiskii menemään ja jättää mut kuin nallin kalliolle. Toisaalta viime treeneissä saatiin hyvää palautetta siitä, kuinka kivasti se korjaa minun tekemiä mokia ja tottelee suullisia käskyjä kivasti. Mene ja tiedä. Täytyisi varmaan pitkästä aikaa videoida touhuja, niin huomaisi itsekin missä mennään. Seuraavissa treeneissä meillä on mummon auto mukana, joten jos ei ole kovin kylmä (niinkuin Suomen talvessa harvoin on...), niin Noppa varmaan taukoilee autossa. Hallissa se häkissä ollessa ei oikein pysty rauhoittumaan, mikä osaltaan kasvattaa kierroksia.

Viikko sitten maanantaina käytiin myös Lahdessa kolmannella Oili-kerralla. Meillä meni tosi kivasti, mutta en kyllä muista treeneistä mitään. Koska. Ensimmäistä kertaa tositositositosi pitkään aikaan Noppa räjähti. Oili ohjeisti mulle miten saan ruudussa koiran kääntymään mua kohti reippaalla JES-kiljahduksella, ja se oli nyt sitten Nopalle liikaa. Sinne se ryntäsi, hyppimään Oilia vasten hampaat välkkyen ja huutaen.

Sinänsä ihan hyvä, että näin kävi. Palasin takaisin maan pinnalle: en mä tähän koiraan voikaan vielä(kään) luottaa, heihei koehaaveet. Sain myös maailman maalaisjärkisimmän ohjeen, miten toimia ko.tilanteissa. Kellistän koiran maahan, enkä anna lupaa nousta ennenkuin siitä näkee, että se nöyrtyy. En satuta, tietenkään, kerron vaan että kuka on pomo ja että pomo kyllä moiset tilanteet handlaa. Aikansa Noppa maassa mulkoili, kunnes lopulta makasi siellä ihan antautuneena, mun seistessä vieressä. Luvan saatuaan se kipitti kiireen vilkkaa mun taakse, eikä vilkaissutkaan Oilia enää. Koskaan ennen en ollut tuollaista käytöstä nähnyt siltä.

Yllättäen olen taas ollut siis vähän pahoilla mielin. En edelleenkään osaa varmaksi sanoa, mikä tuon käytöksen Nopassa laukaisi. Ehkä se, että sitä kehuttiin, mutta se ei saanut palkkaa. Tai se kehuja ei ollutkaan oma ihminen. Resurssiasiako tämä on? Vai säikähtikö se? Voisiko joku sukeltaa Nopan pään sisään ja kertoa?