Tuli Selman, peikkokoiran, metsänhengen, hapsukorvaisen tiitiäisen aika lähteä samoamaan ikuisia metsäpolkuja. Hei hei, sinä kaunissilmäinen oman tiesi kulkija. Olit ja olet sanomattoman rakas.
Sinä elit huomaamattomana kanssakulkijana koko pitkän elämäsi. Rakastit omaa rauhaa ja seurailit mielelläsi muiden touhuja kauempaa. Kuitenkin ilahduit valtavasti aina, kun sait rapsutuksia ja huomiota. Mitä vanhemmaksi tulit, sitä läheisyydenkipeämpi sinusta tuli. Hakeuduit koko ajan enemmän ja enemmän ihmisten seuraan. Kestit laumaasi tulleet uudet koirat urheasti, ja Ainun kanssa ystävystyit kunnolla. Rakastit ruokaa ja ulkona olemista, ja päiviesi kohokohtia olivat ne hetket, kun pääsit rähjäämään naapurin koiralle. Niin teit vielä viimeisenä päivänäsikin.
 |
| (C): Marja Koskio |
Sinun lempeässä ja rauhallisessa seurassasi oli hyvä olla ja harrastaa. Mätsäri- ja näyttelykehissä taisi tosin olla sinun mielestäsi tylsää, tokotreeneissä yritit innokkaasti, ja opin iloitsemaan kanssasi pienistäkin onnistumisista. Agilitystä tykkäsit, samoin makkarajälki oli ihanaa. Olit aina valmis lenkkikaveriksi, vielä viimeisinä päivinäsikin, vaikkei sinua sitten pihasta päästyäsi enää huvittanutkaan lenkkeillä. Kaikista eniten taisit viihtyä mökillä, jossa hakeuduit omiin salapaikkoihisi tai kiipesit korkeimman kallion päälle torkkumaan koiranunta. Mökille sinut myös haudattiin, rakkaan koirasiskosi Siirin viereen.
Hei hei Selma. Meillä on sinua tosi kova ikävä.
Kommentit
Lähetä kommentti