Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia
Tänään Noppa täyttää 11 viikkoa. Viikon kuluttua vuorossa on kolmikuispäivän kunniaksi rokotusreissu eläinlääkäriin. Tänään juhlistettiin taas uutta viikkoa leikkitreffien ja Musti&Mirri -reissun merkeissä. Asemalla tuuli ja korvat lepattivat. Matka Mustiin&Mirriin taittui taas junassa, eivätkä Malmin asema tai kauppakeskus aiheuttaneet minkäänlaista hämmennystä. Kerranhan täällä on jo oltu, joten mitäpä sitä enää hötkyilemään. Mustissa&Mirrissä suoritimme 11-viikkoispunnituksen, vaaka näytti 3,1 kg. Ostimme mukaan myös aktivointipallon, joka voidaan aina välillä jättää Nopan yksin jäädessä sille pyöriteltäväksi. Aluksi piilotin herkkuja wc-paperirullan hylsyihin tai kananmunakennoihin, mutta Noppa silppusi ne n. miljoonaan osaan. Ehkäpä pallon kanssa samanlaista tuhoa ei synny ;) Testattiin palloa samantien, kun annoin Nopan päivänappulat siinä. Tänään tapasimme myös 13 vii
Hyvää joulua teillekin!
VastaaPoista