Reissumies

Viikko sitten elettiin normaalia elämää. HSKP:n mätsäristä ei mainittavaa menestystä herunut, vaikka liikkeet sujuivatkin mallikkaasti. Pöytä oli liian jännä, jälleen kerran, ja syli vaikutti turvallisemmalta.

Viime sunnuntaina käytiin iltaleikeillä Paavon ja Sannin huudeilla, pojat rakastivat toisiaan taas ihan hirveen hurjasti. Sanniakin toki rakastetaan, kuinkas muuten.

Maanantaista alkaen ollaan kuitenkin Nopan kanssa opeteltu elämään ilman perheen toista ihmisjäsentä. Onnettomuudet kun tapaavat sattua noin vain, yllättäin. Ne myös ilmoittavat itsestään yhtäkkisesti, kesken onnellisen vapaapäivän vieton. Mutta Jaakko on yhä olemassa, ja se on pääasia. Parantelee nyt itseään sairaalassa niin kauan kuin tarvis on, kyllä me Nopan kanssa arki pyöritetään.

Kulunut viikko on kaikesta väkisinkin viljellystä optimistisuudesta huolimatta ollut yhtä päänsisäistä kaaosta ja reissumiehen elämää. Noppa on nukkunut kokonaista kaksi yötä kotona, muuten erinäisissä kyläpaikoissa. Paavon ja Sannin luona tyyppi vietti yhden onnellisen vuorokauden, yksi päivä kului Pita-vesikoiran kotona päivähoidossa. Muuten ollaan majailtu Hamletin porukoilla. Yksinäinen koti ei suuremmin ole houkutellut, ja omien työkuvioideni takia Noppa on tarvinnut joka päivä kaitsijan. Mutta viikko on takana, seuraava häämöttää edessä. Jatkossa elellään kotosalla, opetellaan kahdestaan olemista (toivottavasti ei edes ehditä sitä oppia, ennenkuin kolmas laumanjäsen jo palaakin kotiin!). Noppa nautiskelee satunnaisesti Pitan päivälenkkiseurasta, jos mulla uhkaa työpäivät venähtää liikaa.

Reissumieselämään on kuulunut seuraavaa:

Hoitokassin pakkaamista

Junan odottamista

Patjamajoitusta,

joka näköjään olikin suunnattu Nobille.

Lenkkiseuraa.

Unen pöpperöä.

Rentoa menoa.