Sankarikoira Noppa
 |
| Nuuksiossa patikoimassa. Kuva: Sara |
Hoivakoira-Noppa
Elettiin elokuuta 2014. Noppa oli puolitoistavuotias, täynnä vauhtia ja vilinää. Melkein joka päivälle piti keksiä jotain ekstrapuuhastelua, jotta pikkumiehen pakka pysyisi kasassa.
Vietin harvinaislaatuista vapaapäivää. Aamulla alkanut sadekin taukosi, ja olimme juuri tekemässä Nopan kanssa lähtöä pitkälle metsäretkelle. Eväitä pakkaillessa puhelin soi. Sairaalasta soitettiin: miehelle oli käynyt työmatkalla tosi köpelösti. Vapaapäivän suunnitelmat muuttuivat tyystin ja sadepilvet alkoivat kerääntyä taivaalle uudelleen.
Mies oli sairaalassa kaksi viikkoa. Ensimmäisen viikon aikana työvuoroni olivat tilanteeseen nähden todella epäsopivat, ja niinpä Noppa viettikin viikkoa peräti kolmessa eri kyläpaikassa. Ärsyttävästä teinikakarakoirasta ei näkynyt koko aikana jälkeäkään. Kilttinä ja nöyränä miehenä Noppa pakkasi hoitokassiaan aina vain seuraavaa yökyläpaikkaa varten, tyytyi hävettävän pieniin lenkkeihin ja aktiviteetittomaan elämään. Ja joka ikinen kerta, kun palasin rättiväsyneenä kotiin töistä tai sairaalasta, se oli heti ovella vastassa, pussailemassa ja kiipeämässä syliin. Aamuisin sen hiippaili varovaisesti viereeni: huomenta ihmiseni, on aamu ja aurinko paistaa, lähdettäisiinkö yhdessä ulos?
Koitti päivä, kun mies pääsi kotiin. Etukäteen jännitettiin, riemastuuko Noppa jälleennäkemisestä niin, että hyppii liikaa ja kaataa miehen. Tai että lojuuko Noppa pitkin lattioita niin, että mies kompastuu siihen. Mutta väärässä olimme! Nopasta tuli heti hoivakoira, varsinainen lähihoitaja. Se makasi miehen kanssa sängyssä päivät pitkät, niin lähellä kuin vain suinkin pystyi. Pussaili välillä ja antoi naamapesuja. Oli lähellä, pehmeänä ja silitettävänä. Vaihtoi hienosti vahtivuoroaan tilanteen niin vaatiessa: ahaa, nyt tarvitsee emäntäni terapiakoiraa, nyt se ei jaksa enää, minä menen ja hoivaan ja vien sen lenkille!
Parahin terapiakoira, lähihoitajakoira, ystäväkoira Noppa. Olemme sinusta niin kiitollisia!
Kommentit
Lähetä kommentti