Pätevä poikanen!

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna kirmattiin sekä lauantaina että sunnuntaina koiramenoissa. Eikä ihan turhaan kirmattukaan, oli nimittäin sen verran hyvät menot meillä!

Lauantaina aksatreenailtiin lämpimässä säässä. Tehtiin pientä radanpätkää, jossa haastavimpana juttuna ainakin allekirjoittaneelle oli valssin oikea ajoitus. Hienoja onnistumisia saatiin aikaiseksi! Uutena juttuna kokeiltiin pituusestettä, joka ei tuottanut piskille mitään hankaluuksia. Vikalla treenipätkällä tehtiin pari 2on2offia puomilla. Ne ei oikein meinanneet muistua mieleen, mutta johan edellisestä treenikerrasta olikin vierähtänyt aikaa.


Sunnuntaina suunnattiin monsuuniin ja tokon kisaharkkaan Koivukylään (josta kaikki tämän postauksen kuvat on, kiitos Saran :)). Uusi alokasluokka siis kyseessä ja opettelua vähän kaikille. Odotukset ei mulla olleet kovin korkealla ja asetin tavoitteeksi sen, että Noppa kestää kehässä eikä rähjää tuomareille/liikkureille. Nämä tavoitteet täytettiin ja tuloskin tehtiin, mikä oli vaan plussaa :) Paljon treenattavaa löytyy edelleen, mutta oli kyllä tosi hyvä tilannekatsaus tämänhetkiseen osaamiseemme! Muutama häröilykin saatiin aikaiseksi; aina sitä näemmä kisatilanteessa oppii koirastaan jotain uutta :D

Arpaonni "suosi" ja saatiin numeroksi ykkönen. Hirveen kiva, olin jotenkin laskenut sen varaan, että näkisin pari suoritusta ja tietäisin, mitä kehässä kuuluu tehdä. (Tai sitten niitä sääntöjä voisi lueskella ennen kokeeseen menoa...) Kehääntulotarkastuksessa Noppa jännitti ihan kamalan kovasti, tiedä sitten miksi...

Kontakti <3

Kootut selitykset:

Paikkamakuu 5
Pari pistettä aleni yhteisestä sopimuksesta jo siitä, että en kävellyt vaaditun 15 metrin päähän, vaan jäin n.metrin etäisyydelle Nopasta. Tämä päätös siksi, että ollaan tehty paikkista toisten koirien kanssa todella vähän + satoi vettä, eikä Noppaa ihan kamalasti kiinnostanut (tai niin luulin). Loput pistevähennykset hiukan vinosta makuuasennosta sekä siitä, että vahingossa (:D) höpöttelin Nopalle ja kehuin sitä paikkiksen aikana (häröily nro 1!). Tyytyväinen olin kuitenkin siitä, että Noppa kesti paikallaan vaaditun ajan, eikä tehnyt elettäkään noustakseen aiemmin. Lisäksi sille tuli kaikkein pisin makuuaika, kun se käskytettiin ekana maahan ja vikana ylös. Ei reagoinut muiden käskyihin ollenkaan!


Seuraaminen 6
Seuraamiskaavio sisälsi kaikki osiot juoksusta hitaaseen kävelyyn ja erilaisiin käännöksiin. Noppa seurasi hienosti ja piti kontaktia hyvin, istui kaikkiin perusasentoihin suoraan ja oli näpsäkän tuntuinen. Mutta juoksuosiossa se keuli! (häröily nro 2, tätä ei olekaan aikoihin tapahtunut) Lannistavasta sateesta huolimatta Nopan vire oli melko korkealla, mikä oli itselleni yllätys, ja juoksussa se tosiaan karkasi pari metriä edelle ja palasi takaisin ihmeellisten koukeroiden saattelemana... :D Tuomarin mukaan seuraaminen oli hiukan levotonta, mitä jäin kyllä ihmettelemään, mutten sitten tajunnut kysyä enempää.

Mua jännitti. Noppa linssiludeili.

Liikkeestä maahanmeno 5
Seuraaminen hieno, maahanmeno täpäkkä. Mutta kun käännyin, Noppa tuli luokse. (häröily nro 3, ei se koskaan tommosta oo tehny!) Oikein kaahasi tulemaan. :D


Luoksetulo 6
Jäi hienosti, mutta reagoi liikkurin käsky-sanaan. :o (Häröily nro 4, ei se koskaan ennen!) Lähti siis tulemaan liikkurin antaessa mulle käskyn, mutta sitten himmasi, ja tuli kunnolla mun käskystä. Pisteitä lähti myös vinosta perusasennosta ja siitä, kun Noppa hyppäsi eka mua vasten ja kierähti siitä sitten sivulle.


Noutoesineen pitäminen 7
Piti hyvin, vähän mukelsi. Tiiviimpää pitoa toivottiin. Plus että nousi seisomaan, kun otin kapulan suusta pois. (Niinhän se on muuten aina ennenkin tehnyt, miksen oo kiinnittänyt asiaan huomiota?) Tuomarikollegio ehdotti, että kokeilisin myös olla vähän lähempänä koiraa, jolloin sen ei tarvitse kurottaa mua vastaan ottamaan/antamaan kapulaa. Testataan!




Kauko-ohjaus 5
Häröily nro 5! Noppa ei noussut istumaan ekasta käskystä. Oli hajuja nenässä... Maahanmenot kivoja, mutta kuivan kelin Noppaan verrattuna laiskoja.


Estehyppy 9
Taas se vasten hyppääminen ja vino perusasento lopussa... Kun odotin esteen toisella puolella liikkurin lupaa käskyttää koiraa huomasin, että Noppa tuijottaa tiiviisti mun taakse. Vähän hirvitti kutsua se luokse, olin nimittäin varma, että se sinkoaa suoraan taakse jonkun luo. Niinpä annoin varmistuskäskynä "Noppasivu", ja se palautti nuorukaisen maan pinnalle.


Kokonaisvaikutus 9
Kivaa yhteistyötä, mutta epävarmuutta havaittavissa ohjaajassa. Lisää treeniä siis vaan!

Yhteensä pisteitä 126, III-palkinto.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia