Ilo asuu täällä


Noppa on ihan hirvittävän mukava koira. Nyt, sen ollessa 3½-vuotias (!!!!), se on vihdoin ihan huikeaa seuraa. Jos vielä vuosi-pari sitten haaveilin mustavalkoisista shelttirukkasista useamman kerran viikossa, olen nykyään päivittäin äärettömän iloinen pikkumustan olemassaolosta ja sen hienosta käytöksestä.

Vihdoin mulla on käsissäni sellainen koira, josta neljä vuotta sitten haaveilin, kun shelttiä päässäni pyörittelin. Noppa on kaikkea sitä, ja vielä paljon enemmänkin. Vihdoin oon myös itse kasvanut koiranomistajana Nopan tasolle ja oppinut olemaan sen kanssa. Meillä synkkaa nykyään tosi mukavasti.


Lauantain agilitytreeneissä tehtiin meidän elämän pisintä rataa ikinä:

Koiviksen episrata elokuulta

Meillä oli taas pari viikkoa treenitaukoa takana, mikä vielä joskus on tarkoittanut reikäpäänä kaahottavaa ja kiljuvaa shetlanninhuutajakoiraa, mutta ehei enää. Noppa pysyi radan messissä alusta loppuun saakka, sillä oli ihan sairaan hauskaa. Ainut, joka töppäili, olin minä (yllättäen). Mutta pointsit mullekin: ihan suvereenisti vetelin takaaleikkauksia mennen tullen niitä sen enempää ajattelematta! Hyvä minä!

Episradan lisäksi me kepiteltiin. Keppitaukoakin oli useampi viikko (kuukausi?), mutta niin vaan pikkujätkä teki kepit vauhdikkaasti molemmilta puolilta, ja kaksi ohjuriakin nappaistiin pois! Olinko vähän ylpeä <3


Treenaaminen Nopan kanssa on nykyään hirveän kivaa. Ei tarvitse enää stressata sen käyttäytymisestä, koska se osaa olla ihan hirvittävän kivasti. Agilityssäkin se odottaa hiljaa omaa vuoroaan sidottuna kentän laitaan, kun vuosi sitten se mekasti pyyhkeellä peitetyssä häkissäkin.

Viikon takaiset tokoepikset oli siinäkin mielessä loistava kokemus, että en jännittänyt Nopan käyttäytymistä sekuntiakaan. Luotto sitä kohtaan on kasvanut hurjan paljon.


Paitsi treeneissä, Noppa on nykyään myös vapaalla hurjan kiva kaveri. Ei mua enää jännitä olla tai mennä sen kanssa, olen oppinut sen, miten tämä koira toimii missäkin tilanteessa.

Oma super-Noppa, maailman paras karvakaveri! <3

Postauksen kuvat nuuksioretkeltä: Sara

Kommentit

  1. Huikeeta työtä oot tehnyt "ei-niin-helpon" Nopan kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ehkä se just siksi onkin niin rakas?

      Kiitos Sirpa!! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia