Muutama sananen siitä, miten makeita tyyppejä meillä asustaa.

Ylläolevan fb-päivityksen tein keskiviikkona, kun fiilis vaan oli niin loistava. Takana oli aurinkoinen vapaapäivä, pitkä lenkki pitkin Helsingin rantoja ja useita lähipäivien arkionnistumisia. Sinänsä poikkeuksellinen sometus, sillä harvoin olen muille kuin koiratutuille puhunut Nopan reaktiivisuudesta; blogi on ollut enemmänkin sen käsittelypaikka.

Noppa on nyt viisivuotias ja on pakko sanoa, että sen kanssa on ihan hirvittävän mukava olla. Joskus sen ollessa junnumpi kirosin sitä monta kertaa viikossa ja hakkasin päätä seinään, kun mikään ei onnistunut ja joka ikisellä lenkillä tuli paha mieli. Noppa on tokikin saanut ikää ja varmuutta lisää, mutta ihan yhtä paljon olen itse oppinut olemaan just Nopalle hyvä ihminen ja ymmärtämään sen aivoituksia.

Noppa on kotona aikamoinen vässykkä. Se jonottaa illalla makkariin, kun alkaa olla sen mielestä nukkumaanmenoaika, ja aamulla se on yleensä viimeinen, joka sängystä kömpii pois. Se käy edelleen kuuntelemassa rappukäytävän ääniä, mutta tulee kutsuttaessa pois ja jättää asian sikseen. Ovikello on sen ainut heikko kohta sisätiloissa - ovikellon soidessa on huudettava ja paljon. Olen kuitenkin itse oppinut elämään asian kanssa, eikä se enää ota päähän. Meille tulevat vieraat Noppa katselee yleensä ensin koiraportin takaa, ja sitten kun pahimmat kierrokset ovat laantuneet, pääsee se moikkaamaan. Yleensä se moikkaamisen jälkeen jättää vieraat rauhaan, eikä juurikaan osoita mielenkiintoa heitä kohtaan.

Lenkillä Noppa ohittaa toiset koirat, juoksijat, pyörät ja autot pääsääntöisesti hyvin. Jos on eletty pidempään tylsää elämää ilman sen suurempia aktiviteetteja, kierrokset nousevat lenkillä ohitustilanteissa aika korkeiksi, ja silloin saattaa esiintyä rähjäämistä tai hullunkiilto silmissä hihnassa vetämistä. Harvemmin enää itse harmistun näissä tilanteissa, koska ymmärrän, mistä käytös johtuu, ja sitten harjoitellaan ohittamisia taas namin kanssa ja etäisyyttä ottaen. Perus-kävelijät eivät yleensä saa Noppaa edes korvaansa lotkauttamaan.

Lapset ovat Nopalle ehkä se heikoin kohta, mutta senkin suhteen ollaan edetty valtavasti. Enää ei tarvitse pujahtaa takaoven kautta pihalle, jos etupiha on täynnä leikkiviä lapsia, vaan siitäkin selvitään. Noppa osaa nykyään hienosti hillitä itseään, eikä ensimmäinen reaktio lapsen vastaantullessa ole räjähtää haukkuen lasta kohti, vaan Noppa pystyy hyvin ottamaan kontaktia minuun ja ohittamaan hankalatkin tilanteet aika mallikelpoisesti. Selvästi näkee, että koville ottaa, sillä koko koira tärisee ja suusta kuuluu pientä vaikerrusta, mutta pakka pysyy kuitenkin kasassa.

Lenkillä Noppa kulkee vapaana ainoastaan silloin, kun pystyn itse näkemään yhtä kauas kuin koirakin ja bongaamaan vastaantulijat ennen koiraa. Landella toki metsässäkin pääsee vapaaksi, sillä siellä vastaantulijoiden määrä on 99% lenkeistä nolla kappaletta. Haluan kuitenkin, ettei Noppa pääse yllättämään ja säikäyttämään ketään, sillä vaikka se tulee kutsuttaessa pois, sen ensireaktio vastaantulijaan on kuitenkin rynnätä hänen luokseen hurjasti haukkuen ja ympärillä pomppien. Itsekin säikähtäisin! Lisäksi Noppa kyllä lähtee riistan/pupujen perään niitä kohdatessaan, eikä koiran takaisinhuhuilu oikein kiinnostaisi.

Summa summarum: pitkä matka on tultu siitä, kun joka ikinen lenkki meni vastaantulijat kaukaa kiertäessä (ja silti Noppa saattoi rähjätä). Kauas on tultu siitä, kun meille kotiin tulevat vieraat saivat mut stressaamaan asiaa päiviä etukäteen, kun en tiennyt, miten Noppa milloinkin käyttäytyisi. Ja uskon, että suunta tästä(kin) on edelleen vain ylöspäin, eli innolla odotan, millainen herrasmies Noppa on muutaman vuoden kuluttua! :)

Ja Nuttu sitten. Nuttu on sellainen katselija. Sillä ei ole mitään tarvetta singota yhtäkkiä valtavan matkan päähän, vaan se pysyy hurjan hyvin messissä vapaanakin. Yhtenä iltana harjailin Noppaa metsässä ja Nuttu oli oman harjaussessionsa jälkeen vapaana. Se ei kertaakaan lähtenyt 10 metriä kauemmas, vaan tutkaili hajuja siinä lähietäisyydellä ja hengaili vaan. Mielenkiintoista oli, kun viereiselle kivelle istahti mustarastas (Nutun suuri mielenkiinnonkohde!), ja Nuttu ja lintu tuijottelivat toisiaan hyvän tovin. Sitten lintu lennähti pois ja Nuttu kääntyi katsomaan mua että "oho se meni jo, näiksä?" Ei siis mitään mielenkiintoa lähteä linnun perään.

Kotona Nuttu tykkää nukkua sohvalla ja ihmisten vatsojen päällä. Lisäksi se puuhailee omiaan ja leikkii itsekseen ja Nopan kanssa. Rappukäytävän ääniin se reagoi jonkin verran, mutta jättää ne kyllä käskystä. Yksi sen huvittava tapa on juosta aina rappukäytävään saakka vastaan, kun joku tulee sisälle. Se pujahtaa ovenraosta käytävään ja käy tarkistamassa, ettei oven taakse saranapuolelle ole jäänyt ketään :D Meille tuleviin vähän vieraampiin ihmisiin Nuttu suhtautuu aika pitkään varauksellisesti; kiertelee kyllä jaloissa mutta urisee ja on selvästi epäluuloinen. Yleensä se relaa kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun Noppakin rentoutuu.

Lenkillä Nuttu on maailman helpoin. Se kulkee hihnassa nätisti ja tosiaan aika iisisti myös vapaana. Se osaa jätä-käskyn superhienosti ja vaihtaa muiden koirien tms. katselun salamana täydelliseen katsekontaktiin käskyn kuullessaan. Se on aika kiinnostunut kaikesta vastaantulevasta ja menisi mielellään tutkimaan, mutta tulee kyllä käskystä pois.

Kaiken kaikkiaan aika mainiot shelttipaketit meillä! Mustempi paketti sai muuten paikan rallykokeesta 6.5., ja minipaketilla on vetämässä agilityn ryhmähaku tulevalle treenikaudelle. Toivotaan onnea meille molemmissa tapauksissa!

Kivaa viikonloppua! :)