Kesälomareissu Äkäslompoloon 9.-13.6.

Kiirunankiepillä. Taustalla näkyy Ylläsjärvi.

Kesäkuun alkupuolella pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin Äkäslompoloon viettämään lyhyttä kesälomaa. Urhea retkikuntamme muodostui Nopasta, minusta ja äidistäni, ja reissun tarkoituksena oli patikoida mahdollisimman paljon ja ihastella talvireissuilla tutuksi tullutta Äkäslompoloa kesäasussa.

Reissun ensimmäinen päivä -torstai- kulutettiin junassa ja autossa, ja 11 matkanteon jälkeen saavuttiin kohteeseen. Majoituimme Äkäslompolon kylän keskustassa sijaitsevassa rivitaloasunnossa, mikä osoittautuikin varsin hyväksi valinnaksi: kaikki palvelut (joita ei tosin näin sesongin ulkopuolella montaa ollut, mutta se ei meitä hiljaisuuden rakastajia haitannut pätkääkään) olivat kävelymatkan päässä. Muita matkaajia ei liiemmin näkynyt, ja kaikkialla sai olla ihan omassa rauhassa.

Perjantaina lähdettiin ensimmäiselle patikkaretkelle aikomuksena huiputtaa Kukastunturi (siis kuinka siistiä, Nopalla alias Pilvimarjan Kukalla on oma melkein-nimikko-tunturi!!) Matkaa tälle retkelle kertyi 13,5 kilometriä, jotka saatiin taittaa melko pilvisessä ja kylmässä, mutta muuten vallan mainiossa säässä.

Perillä!

Evästauko paras tauko!

Johtuen torstain takatalvesta, jokaisella huiputtamallamme tunturilla oli Nopan riemuksi pieniä lumiplänttejä!

Tämä oli suht pelottava silta.

Perjantai-iltana lähdettiin vielä n. 7 kilometrin käppäilylle Kellostapulinkurun maisemiin:

Perjantaina siis rapiat 20 kilometriä patikkahommia. Uni maistui itse kullekin, ja lauantaiaamuna oltiinkin jo valmiita seuraavaan koitokseen! Lauantain plääni oli lähteä kipuamaan Kesänki-tunturin päälle. Matkan varrelle osui myös pahamaineinen Pirunkuru, jossa sai kokea ihan true-retkeilijän meininkiä kivenmurikoiden päälle jalkoja asetellessaan. Nopallekin moinen aivojumppa teki terää, kun ei voinut kaahottaa menemään ihan miten halusi.

Tuosta me tultiin!

Pirunkurusta selviämisen jälkeen oli vuorossa mahtavat maisemat tunturin aakealta laelta. Sieltä näkyi joka paikkaan!

Ja sielläkin oli lunta!

Tähän jos vaihtaisi lapinkoiran sheltin tilalle, niin jopa olisi mainoskuvaa kerrakseen!

Kesängin retkelle kertyi mittaa 8 kilometriä, joista tosiaan muutama sata metriä lähes pystysuoraa rakkakiveä. Hieno reissu sekin! (Itse asiassa ihan jokaisen patikkaretken jälkeen vakuuttelimme äidin kanssa toisillemme, että "tämä oli kyllä tämän retken hienoin reissu ja mielettömimmät maisemat", kunnes jouduimme kerta toisensa jälkeen perumaan sanamme :D)

Lauantai-iltapäivän käytimme issikkamaastoilun merkeissä, ja Noppa sai sillä aikaa vetää sikeitä. Päiväunet tulivat tosiaankin tarpeeseen, sillä iltalenkillä suuntasimme jälleen Kellostapulinkuruun, jossa käppäiltiin 7 kilometriä. Löysimme vahingossa myös mielettömän näköalapaikan Kesänkitunturille, ja saimme katsella tunturia ja Pirunkurua toisesta vinkkelistä.

Sunnuntaiaamuna oli taas vuorossa issikkahommia, mutta iltapäivällä lähdimme kiertämään vielä yhden merkityn patikkareitin. Kyseessä oli Kiirunankieppi, joka kiersi Yllästunturin rinnettä pitkin takaisin Kellostapulinkuruun. Kiepille kertyi mittaa vajaat 11 kilometriä. Nopan patikkaväsymys alkoi jo näkyä, sillä fleksissä kuljeskelu ei olisi voinut enää vähempää kiinnostaa sitä. Hitsiläinen, koko ajan vaan piti kävellä eteenpäin, eikä saanut tehdä omia loikkiaan. Onneksi oli niin aukeita paikkoja, että Noppa pääsi rellestämään myös vapaana, ja patikkainto vähän parani :)

Maanantaina oli vuorossa paluu takaisin etelään. Matkaan vierähti tällä kertaa 13 tuntia, ja voi veljet miten väsynyt koira mulla oli! Jyväskylästä Helsinkiin tultiin junalla, ja Noppa veteli junassa hirsiä niin sikeästi, ettei jaksanut herätä edes juomaan. Mutta oli sillä syytäkin olla väsynyt: kolmessa päivässä patikoitiin vajaat 50 kilometriä (joiden lisäksi ihmisväki ratsasti vielä 6 tuntia).

Oli hieno reissu, toivottavasti tästä tehdään perinne!