Kevättä kohti

Kevät kohisee jo Helsingissä (ja ilmeisesti myös muualla Suomessa), mutta palataan tässä postauksessa vielä vähän taaksepäin ja ihastellaan Saran ottamia kuvia Repovedeltä, jossa käytiin pääsiäislauantaina patikoimassa reilu kymppi. :)

Myö
Pääsiäinen vietettiin tosiaan landella nukkumisen ja pitkien lenkkien merkeissä, ja yhtenä päivänä käytiin äitini ja Helsingistä saapuneiden Juhon ja Saran kanssa Repoveden kansallispuistossa Kouvolassa. Molemmat xeltit olivat mukana, samoin kuin Hugo&Hamlet, ja lisäksi napattiin Ainukin mukaan messiin. Nuttukin jaksoi pitkän retken ihan muitta mutkitta, ja molemmat koirat ylittivät mennen tullen Lapinsalmen riippusillan ihan omin jaloin!

Koti- ja harrastusrintamalla on ollut viime aikoina vähän hiljaista, kuten aina keväisin, kun työmäärä töissä lisääntyy eksponentiaalisesti. Ollaankin siis lähinnä lenkkeilty niin yksin kuin yhdessä koirakavereiden kanssa ja suunniteltu tulevia seikkailuja. Viikko sitten Nuttu pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa koirapuistoon ilman Noppaa (...), kun kävin sen kanssa Rajasaaressa tapaamassa opiskelukaverini lapinkoirateiniä Junoa. Alkukauhistelun jälkeen Nuttukin lämpeni, ja parituntinen kului rattoisasti pitkin kallioita ja rantajäätikköä rallatellen. Muitakin vieraita koiria kohdattiin, ja Nuttu suhtautui kaikkiin tosi kivasti. Kävi tutkimassa, antoi muiden haistella itseään, mutta ei varastanut show'ta vaan mielumminkin seuraili tilannetta sivusta.

Ainu kohta kaksvee!
Kalenteriin on jo ruksittu muutamia mätsäreitä kesälle, sillä pieni näyttelykärpänen pörisee ympäriinsä ja mieli tekisi ilmoittaa Nuttu näyttelyyn. Ensin voisi kuitenkin olla hyvä käydä hakemassa kokemusta ja oppia mätsärikehistä, joten niitä kohti! :) Noppa saa nuo karkelot jättää suosiolla väliin, kun se ei mitään lempparipuuhaa ole. Sen kanssa keskitytään rallatteluun, ja toivottavasti saadaan RTK1 kasaan kesän aikana.

Kivoin suunnitelma on kuitenkin alkukesälle suunniteltu ja varattu perinteinen Lapin reissu kesäkuun puolivälissä! Tämänhetkisen suunnitelman mukaan matkaan lähtevät minun ja äitini lisäksi N&N sekä Ainu.

Hän on niin kaunis pieni tirriäinen <3

Nyt edessä on ensimmäinen ja viimeinen lähiaikojen vapaa viikonloppu, joten siitä otetaan ilo irti! Pitkästä aikaa ehditään Nopan kanssa agilitytreeneihin Sporttikselle huomenna, ja lenkkeilyäkin taitaa ihan kiitettävästi olla luvassa, kun kelikin vaikuttaa aika lupaavalta :)

Tyypillinen asetelma: kukaan muu ei huomaa koko kameraa, paitsi Noppa :D

Kommentit

  1. Niin kaunis Nuttu! Nauratti Noppa tossa vikassa kuvassa, hän niin tärkeänä poseeraa kameralle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Nuttuhan on <3 Noppa on kyl hauska, kun se tilanteessa kuin tilanteessa bongaa kameran. Hänen elämäntehtävänsä on toimia valokuvamallina :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti parempaa elämää

Rakkulainen sidekalvontulehdus ja muita kuulumisia

Kasvua, leikkitreffejä ja korva-ajatuksia