Vuoden ensimmäinen retki

Vuosi 2016 sai hyvän alun, kun Sara ja Hamlet ajelivat Helsingistä meidän kavereiksi tänne maalle. Eilen raikkaasta pakkaskelistä (-15 astetta) huolimatta toteutettiin jo kauan suunnitteilla ollut reissu Repoveden kansallispuistoon Kouvolaan. Mukaan pääsivät koirista vain Noppa ja Hamlet, Siirin ja Selman jäädessä onnellisina pitkän aamulenkin jälkeen kotiin huilailemaan.

Tällä vuoden ensimmäisellä retkellä ei ihan kaikki mennyt putkeen. Etukäteen olimme suunnitelleet kiertävämme viiden kilometrin pituisen Ketunlenkin, jonka loppupäässä olisi pitänyt ylittää vesi lossin avulla. Vahva veikkaus oli, ettei lossireittiä pidetä talvisaikaan auki, mutta olihan se silti käytävä katsomassa. Jos se vaikka olisi kovalla virtauspaikalla, eikä olisi jäätynyt ollenkaan. Ja hah, lossi ei luonnollisestikaan ollut käytössä, joten saimme tallustella omia jälkiämme takaisin päin. Onneksi löysimme oikoreitin, sillä alkoi jo hämärtää.

Putkeen ei myöskään mennyt retkelle valmistautuminen. Makkarapakettia varten olisi pitänyt muistaa ottaa puukko mukaan, mutta loppujen lopuksi makkaroille ei tullutkaan käyttöä. Jouduimme nimittäin toteamaan, etteivät kummankaan eränkäyntitaidot (siis "taidot") riitä märkien puiden sytyttämiseen märillä sytykkeillä kovassa tuulessa. Jäivät makkarat syömättä. Kaakaotkin jäivät juomatta, sillä koiraparkojen tassut (ja Hamlet kokonaisuudessaan) eivät tarenneet pysähdellä pitkiksi ajoiksi. Retken evästauko pidettiin siis takaisintullessa parkkipaikalla autoa lämmitellessä (jäähileitä täynnä olevaa vissyä ja kovia jaffakeksejä) sekä Savitaipaleen ABC-asemalla (lehtipihvi, ranskalaiset ja kokis).

 

Vastoinkäymiset onneksi vain naurattivat, ja retkestä jäi mukavia muistoja. Lapinsalmi ylitettiin keinahtelevaa riippusiltaa pitkin n.10 metrin korkeudelta kahteen kertaan. Noppaa pelotti molempiin suuntiin mennessä, Hamppua vain toiseen suuntaan. Urheasti Noppa kuitenkin (itkupiipityksen saattelemana) ryömi sillan omin jaloin! Katajavuorelle noustiin ainakin tuhat jyrkkää porrasta, mutta huipulla maisemat olivat parasta, mitä olin pitkään aikaan nähnyt. Kirpakka pakkasmaanantai ei ollut innostanut muita patikoijia matkaan, vaan saatiin taittaa matkaa näkemättä yhtään ihmistä. Parhautta! 

Tulevan kesän varalle suunnittelimme jo 24 km pitkää Kaakkurin kierrosta. Oma mieli halajaisi pidemmille vaelluksille, joten tuosta lienee hyvä aloittaa :) Myös omia erätaitoja voisi olla syytä kehittää, jotta jatkossa saadaan makkarat paistettua huonommillakin keleillä. Ja pidempiä vaelluksia ajatellen myös teltanpystytys ja trangiaan tutustuminen voisi olla tarpeen. Onneksi on ystävä, jolla on yhtä onneton osaaminen näissä asioissa, mutta yhtä innokas mieli vaelluspuuhiin! Eiköhän se tästä ala lutviintumaan :) Onnea on myös ystävän into valokuvaamiseen, joten tämänkin postauksen kuvat ovat Saran käsialaa. Kiitos seurasta, harjoitus tekee mestarin! :)